tiistai 21. helmikuuta 2017

Puutarhatavaroiden säilytyspaikat

Lähistöllä olevan talon kiviaita - hieno!

Katja Päivänpesän elämää -blogista pohti postauksessaan, missä säilyttää puutarhatarvikkeita talon sisällä ja miten järjestää niiden logistiikka. Samaa olen usein itsekin pohdiskellut, mutta aihe unohtuu tismalleen silloin, kun se ei enää ole ajankohtainen. Niinpä kaikki tavarat ovat vuodesta toiseen samoilla paikoillaan.

Kellarin puutarhatarvikenurkkaus

Meillä on kellarissa runsaasti tilaa. Se on pääasiassa Ukkokullan valtakuntaa, joten siellä en mieleni mukaan pääse huseeraamaan. Armosta ja silkasta käytännön tarpeesta olen saanut nurkkauksen puutarhatarvikkeille. Jotenkin tuo alue näyttää vuosi vuodelta laajenevan, kun purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista työvälinettä aina vaan kertyy. 

Viime kesänä raahasin vuosia tarpeettomana olleen halpislipaston purnukkahyllyn kupeeseen ja lajittelin sen laatikoihin kaikki pienet työvälineet, sidontalangat ja muun tilpehöörin, joka aiemmin oli seikkaillut epämääräisissä koloissa hyllyillä.


Siirtäisin kaikki kasveihin liittyvät touhut mielelläni kokonaan kellariin, mutta siellä ei ole ikkunoita ja kellariin on kuljettava ulkokautta. Näin kevättalven peilijäillä pihan yli kipittäminen ei ole laisinkaan houkuttelevaa, vaikka kuinka kylväisi hiekoitussepeliä kulkuväylille. Kylmää vettä kellarissa on mahdollista saada, mutta sekin ehkä vaatisi hieman paremman vesiliittymän väsäämisen. Jotenkin kellariin on helppo viedä tavaraa, mutta toiseen suuntaan raahaaminen on aina työläämpää. Johtunee kenties jyrkistä rappusista.


Kevättalven kylvöihin ja esikasvatukseen liittyvät tavarat ovat pääasiassa autotallin hyllyssä. Ensin säilytin niitä kellarissa, mutta jotenkin tuntui työläältä ravata etsimässä ja hakemassa tavaroita yhtenään kellarista. Autotalli on ikkunallinen, mutta lämmittämätön. Sen vuoksi siellä ei voi talvettaa kasveja. Ihan ei ole tainnut pakkasen puolelle kylminäkään kausina mennä, mutta likelle kuitenkin.


Autotallissa säilytän ylimääräisiä suojaruukkuja ja lähinnä viherkasveihin liittyviä tavaroita. Kukka- ja taimimullatkin löytyvät autotallista, josta ne on helpompi muistaa nostaa lämpimään ennen käyttöä. Syksyllä sentään ensimmäisen kerran muistin ostaa multasäkkejä kellariin odottamaan kevään taimikasvatusta. Yleensä koulimisen hetkellä saan lähteä kauppaan ja ne isoimmat säkit ovat tietenkin siellä kaupan ulkopihalla täydessä jäässä. Jos niitä löytyy laisinkaan. Mullalle tulee aika lailla hintaa, jos sen ostaa kolmen tai kymmenenkin litran pikkupusseissa. Ja niitä pikkupusseja on ärsyttävää raahata. Paljon helpompi on kiikuttaa kerralla yksi 45 litran säkki, kuin lukuisa joukko pienempiä pusseja.

Autoa meillä ei ole enää vuosiin autotalliin ajettu. Tutkimusten mukaan auto ehtii siellä kyllä sulaa, mutta ei riittävästi kuivua, mikä lisää ruostumista. Kun Ukkokulta uskoo tutkimuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Kierrätyksen kannalta autotalli tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Hyllyssä on laatikot lasille, pienmetallille, kartongille, keräyspaperille ja nyt myös muoville. Kauppareissulle lähdettäessä nostetaan täysimmät laatikot autoon ja käydään tyhjentämässä kierrätyspisteessä. Kun biojätteet menevät kompostoriin, ei roska-auton keräämää sekajätettä kovin paljoa kahden aikuisen taloudessa synny. 


Ensimmäisten kylvöjen aikaan kylvömullat siirtyvät autotallin ja asunnon välissä sijaitsevan lämpimän varaston hyllyyn. Teen kylvöhommani varastossa sijaitsevan arkkupakastimen päällä. Se on riittävän korkea ja iso pinta, jotta siinä on hyvä työskennellä. Suojaan pakastimen kannen vanhalla kerniliinalla, joka on helppo ravistaa ja tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi säilytystä ja seuraavaa multasessiota varten.


Siemenet löytyvät työhuoneen hyllystä ympäri vuoden. Kesällä siemenlaatikot saattavat kulkea ulos ja sisälle, mutta pääsääntöisesti otan mukaani ne pussit, jotka kulloinkin ovat käsiteltävinä.


Kesällä taimien ruukutus ja kukkien hoito sujuu näppärästi puuvajassa, jonne siirsin vasemmalla näkyvän, vanhasta kaksialtaisesta tiskipöydästä rakennetun taimipöydän. Tarvittavat työvälineet roikkuvat vajan seinällä ja multapussin saa hyvin nostettua toiseen altaaseen. Toisessa altassa voi täyttää ruukkua. Selkä kiittää, kun työasento on hyvä. Kesäsateella on kiva touhuta puuvajan suojassa ja samalla kuitenkin ihan luonnon lomassa. 

Vajan takapäädyn yläkolmiossa kesää viettävät puiden jänisverkot. Puuvaja toimii polttopuille vain välivarastona, jossa niiden annetaan kuivua ennen kellariin siirtämistä. Enemmän vajalle löytyykin käyttöä kottikärryjen ja muiden puutarhavälineiden kesäisenä sijoituspaikkana. Talveksi suurin osa tarpeista siirretään kellariin. 

Köynnöshortensian verso kellarin seinällä. Lehdet muisto viime kesältä.

En juurikaan harrasta kuvatessa ympäristön somistamista. Siten saisi toki silmälle miellyttävämpiä kuvia, mutta mitäpä sitä totuutta muuttamaan. Varsinkaan, kun sitä ei kunnolla osaa. Purkkien ja purnukoiden säilyttämisestä ja usein myös noista multahommista on kauneus ja kuvauksellisuus kaukana. Olen perin juurin käytännöllinen ihminen, eikä värien ja muotojen sommittelu ole vahvuuksiani. Kaikkea kaunista rakastan, joten säästän panokseni kukkien ihailemiseen ja vähän niiden kuvaamiseenkin. Ja toki nautin tavattomasti monien taitavien sommittelijoiden kuvista heidän blogeissaan.

Mutta se pääpointti tässä postauksessa: "Missä sinä säilytät puutarhatavaroitasi? Riittääkö tila ja säilyykö järjestys?"

lauantai 18. helmikuuta 2017

Hönkäyksiä, huppuja ja hiiriä


Chilikylvökset ovat möllöttäneet mustina runsaan viikon. Tänään löysin ensimmäiset mullasta työntyvät versot. Ehdin jo manata, etteikö yksikään siemen idä. Kenties se manaaminen auttoi. Täytyy jatkossa manata vähän lähempänä mullan pintaa, jos vaikka ylimääräiset hiilidioksidihönkäykset edesauttaisivat itämistä.


Eksyin netissä Chilivaarin sivuille tankkaamaan lisätietoa idätyslautan toiminnasta. Moni muukin on sitä kokeillut, joten pitihän minunkin. Vielä ei aiheesta sen enempää. Kokeilu on vasta aluillaan. 

Plantsussa kävin muutama päivä sitten etsimässä vermikuliittia. Ei kuulu heidän valikoimiinsa kuulemma. Tyhjin käsin en kaupasta lähtenyt, sillä muutama pikkuinen verenpisaran pistokas tarttui mukaan. Ne pitäisi pikimmiten istuttaa isompiin purkkeihin, mutta koska pari viikkoa kestänyt räkätauti on sotkenut ohjelmiston niin tehokkaasti, menee moni asia väkisinkin istutushommien ohi. Ja sen vermikuliitin sain Plantsun viereisestä rautakaupasta.


Ilokseni löysin toisesta kellarissa talvehtineesta verenpisarasta ihan uutta eloa. Toin verenpisarat sisälle ma 6.2. Toisessa oli jo silloin vähän vihertävää versoa, joka tosin kuivui parissa päivässä. Ajattelin joutuvani sanomaan hyvästit raaskuille, mutta saattaapi olla, että ainakin toinen selviää. Aika näyttää.


En ihan ehtinyt niiden aurinkoisten päivien aikaan varjostusverkkoja havuilleni laittamaan. Nyt on viisi viime kesänä istutettua tuijaa verkotettu. Samoin kaksi hiukan vanhempaa tuijaa ja kaksi runkotuijaa. Suojasin myös viime talven ankaruudesta hiukan kolhiintuneena selvinneen mahonian ja muutaman rhodon. Isompia tuijia en ole enää muutamaan vuoteen suojannut ja hyvin ovat selvinneet. Viime talvestakin, joka kuritti havujakin ihan kunnolla.


Leikkimökin päädyssä kasvavissa syreeneissä riippuu linnuille niin siemenautomaatti kuin talipallotelinekin. Ihmettelin lumeen ilmestyneitä pyöreitä reikiä, kunnes yhtenä päivänä työhuoneen ikkunasta katsellessani huomasin pikkuisen metsähiiren kulkevan hangen pinnalla pudonneita siemeniä keräten ja vikkelästi takaisin koloonsa vilahtaen. Ihmekös Juuso välillä ryntää suoraan varaston ovelta kohti leikkimökin nurkkaa. Olen nähnyt Juuson nappaavan likimain koskemattomasta hangesta kynsiinsä hiiren. Sen sijaan leikkimökin alle kipittäessään hiiret ovat turvassa. Juuso kun ei sinne mahdu.

Auton takaikkuna kukki yhtenä pakkasaamuna

Ulkona talitintit laulavat jo kovin keväisesti. Aurinkoisella säällä voisi jo kuvitella olevan maaliskuu. Tähän saakka talvea on jotenkin jaksanut. Ihan sama, onko helmikuussa pakkasta viisi vaiko kymmenen astetta, kun ei kevät kuitenkaan silloin tule. Valon lisääntyessä ja maaliskuun lähestyessä kärsimättömyys kasvaa. Kevään toivoisi alkavan juuri nyt. Maaliskuu on oikeastaan kamalin kuukausi, kun silloin kevättä odottaa kenties eniten ja kuitenkin minä aamuna tahansa maa saattaa olla ihan kunnolla valkoisenaan lumesta. Vaikka kieltämättä pakkasaamut huhti-toukokuussa viiltävät sydäntä vielä maaliskuutakin enemmän.


Kuvassa ei suinkaan ole viherpeippoja. Ei, sen kaikki huomaavat. Ilahduin vaan niin kovin bongatessani meidän pihassa ensimmäisen viherpeipponi. Kahdesti peräti. Eihän viherpeippo mikään harvinaisuus ole ja varmaan niitä meidän pihassa on aiemminkin ollut. En vain ole huomannut. Vaatimattomat ovat meikäläisen huvit. Ei haittaa.
 

torstai 16. helmikuuta 2017

Puutarhatyöt hyötyliikuntaa?

On tuo aurinko päivälläkin vielä aika alhaalla.

Kävin muutama päivä sitten terveydenhoitajan luona vuositarkastuksessa. Terkkari oli nuori ja innokkaan tuntuinen nainen, jonka kanssa käytiin läpi myös ravintoasiat ja liikuntamuodot. Kerroin liikuntani kesäaikaan käsittävän lähinnä puutarhailua. Toki myös kesällä tulee tehtyä kävelylenkkejä, mutta valtaosa liikunnasta syntyy erilaisten puutarhatouhujen parissa.

Joku saapuu illaksi kotiin

Terveydenhoitaja totesi, etteivät ne puutarhatyöt kyllä mitenkään riitä. Hänen mielestään minun tulisi ryhtyä harrastamaan kesälläkin jotain sykettä nostavaa ja hien pintaan synnyttävää liikuntaa. Jotain, joka vahvistaa lihaksia ja pitää nivelet tulevaisuudessakin liikkuvina. Mielellään siis jonkinlaista kuntosaliharjoittelua.



Tätä samaa keskustelua olen joutunut käymään kerran pari aiemminkin. Ja aion käydä vastedeskin, sillä olen lujasti sitä mieltä, että puutarhatöissä voi hyötyliikunnan muodossa saada sykkeen nousemaan, hien pintaan ja niveliä tukevat lihaksetkin tulee siinä ohessa laitettua töihin. 

Epäilen, että monilla on englantilaisten kartanopuutarhasarjojen luoma utuinen mielikuva puutarhatöistä. Sellainen, jossa hento aatelisneitokainen kulkee valkoiseen pitsipukuun sonnustautuneena puutarhassaan käsivarrellaan kori, johon hän sieltä täältä leikkaa ihastuttavan ruusun nuuhkaistuaan sitä hetken ennen koriin laittamista. Sen jälkeen matka jatkuu pitsistä päivänvarjoa pään päällä pitäen kohti kartanon avoinna olevia lasiovia, joiden takana näkyy palvelijoiden juuri kattama iltapäivätee pienine leivoksineen. Palvelija ottaa ruusukorin vastaan mennäkseen keittiöön asettelemaan kukat hopeamaljaan. Neito ravistaa pitsipuvulleen pudonneen ruusunlehden pois ja istahtaa pikkurilli ojossa nauttimaan hyvin ansaittua teetään. Päivän puutarhatyöt on tehty.


Minun puutarhatyöni ovat aivan jotain muuta, kuin valkeassa pitsipuvussa ruusupensaiden lomassa käyskentelyä. Nurmikonleikkuu alkaa yleensä toukokuussa ja kesästä riippuen sitä saa tehdä vähintäänkin lokakuulle saakka. Tykkään, että nurmi on hyvin hoidetun näköinen, joten parhaimmillaan nurmikko on leikattava kaksi kertaa viikossa. Pyrin tekemään yhden homman kerrallaan alusta loppuun, jos se suinkin on mahdollista. Niinpä nurmikonleikkuu merkitsee tunnin tasaista ja reipasta askellusta, jonka päätteeksi leikkuri on vielä putsattava pahimmista ruohosilpuista. Säästä riippuen tässäkin hommassa saa kunnon hien ihonpintaan.



Vaikka en yhtä ainutta uutta kukkapenkkiä rakentaisi tai vanhaa uudistaisi, lapioimista, kanttaamista ja kärräämistä riittää. Milloin on menossa multaa, kivituhkaa tai taimia, tulossa rikkaruohoja ja työvälineitä. Koska alapihallemme ei pääse autolla tai traktorilla, on tilattavat mullat ja muut maa-ainekset kipattava yläpihalle ja rahdattava lihasvoimalla alapihalle. Multa ei suinkaan ole sitä painavinta tavaraa, mutta sitäkin kärrätessä kädet venyvät viistämään maata kuin apinalla ja pohkeissa ylä-alamäkikärrääminen tuntuu vähintäänkin illalla.



Syksyllä haravoitavaa riittää ja on sitä yleensä keväälläkin. Hiekkakäytäviä täytyy harata ja haravoida pitkin kesää. Muuten rikkaruohot saavat niskaotteen ja tulevaisuudessa siintää entistä enemmän kitkettävää. Eikä se homma siihen jää, että syyslehdet haravoi kasaan. Ne on myös siirrettävä pois ja tavalla tai toisella sijoitettava jonnekin. Kaikki tämä merkitsee runsaasti kävelemistä, kumartelua, kyykistymistä, venymistä ja monenlaisia erilaisia liikkeitä.



Minun kesäni merkitsee puutarhatöiden kannalta usein jopa yhdeksän kuukauden aktiivista liikuntakautta. Elämä siirtyy ulos raittiiseen ilmaan ja lähes kaikkeen tekemiseen liittyy enemmän tai vähemmän jotain liikuntaa. Sääkään ei yleensä ole este, sillä ainoastaan kaatosade tai äärimmäinen helle saavat tahdin hidastumaan. 


Pidän puutarhatöistä, pidän ulkona olemisesta, ja viihdyn kesäaikaan erittäin hyvin omissa nurkissa ja kotipihassa. Osaan toki laiskotella, mutta kaikenlainen tekeminen on minusta mukavaa ja minulle sopiva olomuoto. Aina parempi, jos saan yhdistettyä huvin ja hyödyn eli jotain konkreettista valmistuu puutarhassa ja kroppa saa annoksen kuntoilua. 



Tulevana kesänä olen ajatellut ottaa vähintäänkin askelmittarin mukaani pihahommiin. Olisi hauska nähdä, miten paljon sitä tuleekaan kunnon puutarhapäivänä käveltyä. Pitäisikö kenties ryhtyä pitämään päiväkirjaa siitä, millaisia liikkeitä kunkin työrupeaman aikana on tehnyt, miten pitkään kutakin liikettä on harjoittanut ja mihin lihaksiin nuo liikkeet kohdistuvat? Siten olisi jotain konkreettista esitettävää, kun taas seuraavan kerran menee terkkariin keskustelemaan eri liikuntamuotojen hyödyllisyydestä.


Jokainen saa onneksi harrastaa itselleen mieluisinta liikuntaa ja kuntoilua. Toistaiseksi en ihan heti ole vaihtamassa puutarhakuntoilua mihinkään muuhun harrastukseen. Mikä sen ihanampi tunne, kun on kesäpäivän ahertanut omassa puutarhassa, työn päätteeksi käynyt suihkussa pesemässä mullat ja hiet pois ja puhtaat vaatteet puettuaan istahtaa katselemaan päivän aikaansaannoksia auringon vielä luodessa kesäillan lämpöisiä säteitään. Lihaksissa ja nvelissä tuntuu edelleen rankan päivän rasitukset, mutta mieli liitelee korkeuksissa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hyvää Ystävänpäivää!

Tulipa Groenland

Niinä aikoina,
kun minusta ei mitään kuulu,
olen omilla teilläni.
Mutta kuljen niin,
että polkuni toinen puoli
on aina varattu Sinulle
ystäväni.

Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille!
 

maanantai 13. helmikuuta 2017

Pelaguuraaskut ja flunssaa


Kaiken aktiivisuuden ja jaksamisen taivaantuuliin lennättänyt lentsu jyllää sellaisella voimalla, että siitä riittäisi virustautia useammalle vuodelle. Olen perusterve ihminen. Äärimmäisen harvoin päätäni särkee tai vatsaani vääntää. Joka talvi joku flunssa tulee ja menee, mutta yleensä niin maltillisena, etten juurikaan sängyn pohjalle kaadu. Nyt olen niistänyt paketillisen nenäliinoja, köhinyt keuhkoni pihalle ja rintalihakseni helliksi. Harvoin käytössä ollut kuumemittari ei enää toiminut, enkä uuden hankintaa muistanut Ukkokullan kauppalistaan merkitä. Hurjien vilunväristysten ja vuorotellen hiestä märäksi käyneiden lakanoiden perusteella voisin kuvitella kuumettakin olleen.


Viikon lepäämiseen ja makaamiseen kyllästyneenä päätin käydä hakemassa kellarista loput sinne jääneistä talvetettavista. Jouduin tekemään kaksi reissua saadakseni kaikki ruppanat pelaguut sisälle. 14 pelaguusta kahdelle voisin vaikka heti jättää hyvästit. Osa keikkuu siinä rajalla, mutta onneksi muutama on ihan selvästi virkeä. Edellisvuosien kokemuksen perusteella annan tässä vaiheessa jokaiselle mahdollisuuden. On käynyt niinkin, että se kaikkein kurjimman näköinen on jostain kerännyt voimaa ja innostunut kasvamaan. Ja myös päinvastoin eli hyvinvoivan näköinen onkin luovuttanut.


Tässä vaiheessa en tehnyt pelaguille juuri mitään. Toki rapsin jo kellarissa kaikki kuivuneet lehdet pois. En käynyt mitään leikkaamaan, enkä myöskään vaihtamaan multaa tai ruukkuja. Muistan joskus aiempina vuosina saaneeni pyyhkeitä siitä, että heti sisälle tuotuani ryhdyin mullanvaihtoon ja ulkomuodon siistimiseen. Pitää kuulemma antaa kasveille ensin aikaa tottua valoon ja lämpöön ja vasta kasvun kunnolla alettua, on huoltotöiden vuoro. Kokeillaan nyt sitten tätä ohjetta. Mielelläni kuulen muiden kokemuksia ja vinkkejä.


Kävely pihan poikki kellariin ja pelaguiden kantaminen sisälle oli sellainen voimainponnistus, että pihisin pitkään sohvanpohjalla voipuneena. Voin hyvin kuvitella, miten jokin pitkä ja vakava sairaus vie ihmiseltä kaiken lihasvoiman ja saa pienenkin tekemisen tuntumaan ylivoimaiselta koetukselta. Kun jo pelkästään viikon raju flunssa on tehnyt minulle samoin. Eniten tässä taitaa harmittaa se, että flunssa tuli ja sotki aikatauluni ja suunnitelmani totaalisesti. Niin kuin se tietenkin tekee aina.

Vielä yksi amaryllisvana aikoo kukkia.

Olen seurannut flunssakeskustelua niin somessa kuin tuttavapiirissäkin. Kovasti tuntuu influenssa ja flunssa menevän sekaisin. Ja se, missä ja miten flunssa tarttuu ja leviää 

Sain jokin aika sitten kutsun nimipäiväkahville, jotka flunssan vuoksi peruutin. Tuttava soitti ja kysyi, olenko vielä kipeä. Ilmoitti sitten, ettei halua tautia minulta eli en ole hetkeen hänen luokseen tervetullut. En kyllä ollut menossakaan ja ymmärrän, ei kai kukaan vapaaehtoisesti halua edes räkätautia. Puhelun lopuksi tuttavani totesi lähtevänsä ajankulukseen kiertelemään kauppoihin. En viitsinyt sanoa, että marketeissa on ihan yhtä suuri mahdollisuus saada flunssatartunta, sillä flunssapotilas alkaa tartuttamaan toisia jo ennen oireiden alkamista. Kuka tahansa vastaantulija siis saattaa olla potentiaalinen flunssan tartuttaja. 

Lisätietoa mm. flunssan leviämisestä löytyy esim: Terveyskirjasto-Duodecim.


Viikon tulppukimppu on nyt hankkimatta, kun en ole päässyt kauppaan. Olen siis katsellut vanhoja leikkokukkakuvia, seurannut ikkunasta pilvien kulkua taivaalla ja tiiraillut lintulaudan elämää. Yleensä mustarastaat ruokailevat maassa, mutta toisinaan ne pyrähtävät puunoksalle. Yksi pullukka yksilö näyttää kököttävän pitkiäkin aikoja syreenissä. Ehkä se on mieltynyt syreeniin päiväunipaikkana.

Jotkut ovat jo kuulleet mustarastaan luritusta. Itse en. Mustarastaan laulu on yksi kevään saapumisen kauneimpia elementtejä. Sitä odotan innolla. Iloa viikkoonne!
 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Ensimmäiset kylvöt ja saumalla makaamista


Nyt se on taas aloitettu. Ensimmäiset siemenet ovat päässeet multaan. Kylvin muutaman Hungarian Black -chilipaprikan siemenen ja Ukkokulta halusi pari purkkia omille chileilleen.


Muut siemenet saavat vielä odottaa jokusen viikon. Maaliskuussa sitten alkaakin varsinainen kylvöshow, silloin ovat vuorossa tomaatit. Siitä sitten kylvöjä riittääkin toukokuulle saakka. Perennakylvökset jätän kesällä pihalla ja kasvihuoneessa tehtäviksi. Ei vain ikkunalautatila riitä.


Voipi olla, että edessä on vielä jonkinmoiset neuvottelut siitä vähäisestäkin ikkunalautatilasta. Takkahuoneeseen on tulossa sisustusmuutoksia ja vanhat huonekalut on jo siirretty pois. Juuso tykästyi kovasti tyhjään tilaan ja viettää nyt päivänsä maaten rentona patterin lämmittämällä ikkunalaudalla. 


Ehkä pitää virittää Juusolle jonnekin kahdesta isosta tyynystä sopiva nukkumapaikka. Se tykkää erityisesti kaikenlaisista saumapaikoista. Sinänsä hankalaa, sillä olkkarin sohvalla kissa vie kahden ihmisen paikan valloittaessaan tyynyjen saumakohdan. Juuso kun on aika isokokoinen kissa ja jos sen keskivartalo onkin siinä sauman päällä, riittää karvaista makoilijaa myös molemmille tyynyille. Ei siinä oikein enää saa omaa takamustaan samalle sohvalle tungettua. 


 "Minäkö muka vien liikaa tilaa?" "Ei todellakaan, aina on tilaa karvaiselle lemmikille!"



Tiiu Puutarhahetki -blogista on laatinut erinomaisen taulukon hyötypuutarhan kumppanuuskasveista. Se on monelle ajankohtainen juuri nyt, kun itse kukin suunnittelee esikasvatuksia ja kesän suorakylvöjä. Tulostin taulukon saman tien itselleni työpöydälle käytettäväksi omien kylvöjeni suunnitteluun. 

Tiiun luvalla laitoin hänen postauksestaan linkin omaan sivupalkkiini, jotta löydän sen tarvittaessa myöhemminkin. Pääset tuohon kumppanuuskasvi-postaukseen myös tästä.
 

torstai 9. helmikuuta 2017

Kellarissa heräillään

Pakkaskukkia

Luvattu pakkanen saapui. Kireimmillään meidän nurkilla on ollut -16 astetta, mikä tietenkin tuntuu kylmältä aiempiin plussakeleihin verrattuna. Pitkään näitäkään aurinkoisia talvipäiviä ei jatku, sillä tulevan viikon ennusteessa on pääosin jälleen plussaa. Valo tällaisina auringonpaisteisina päivinä on huikean hienoa. Myös päivän pidentymisen huomaa jo selvästi. 


Kävin kellarissa vilkaisemassa talvetettaviani. Pienimmät pelaguut näyttävät niin surkeilta, että pahoin pelkään niiden olevan kompostitavaraa. Isommissa pelaguissa on ainakin vielä elämää, mutta toistaiseksi jätin ne kellariin.

Ylös toin kaksi purkkihortensiaa, joihin kumpaankin on kasvanut uusia, haaleanvihreitä versoja. Myös osassa puutuneista varsista on pulleita ja vihertäviä silmuja. Rapistelin pudonneet lehdet pois ja laitoin hortensiat ikkunalaudalle sen enempää niitä tässä vaiheessa kiusaamatta.


Samoin toin sisälle kaksi talvetuksessa ollutta verenpisaraa. Aiemmin en ole verenpisaroita talvettanut, mutta nämä kaksi ostin pikkaraisina taimina Plantsusta ja niissä oli niin kauniit kukat, että ajattelin kokeilla. Surkeassa kunnossa on kumpainenkin. Joskin toisessa muutama hentoinen verso. 

En ole erityisen innostunut tulevien viikkojen sisustusratkaisuista, kun kaikki valoisat ikkunapaikat vähitellen täyttyvät kirjavasta valikoimasta raaskun näköisiä kasveja. Se on kuitenkin pieni vaiva siitä ilosta, jos saa edes osan talvetetuista kasveista selviämään ja jopa kukkimaan tulevana kesänä.

   
Yksi kolmesta pikkuisesta kaktusvauvastani on tehnyt ihka ensimmäisen nuppunsa. On tainnut juroa purkissaan varmaan kolme vuotta. Äitinsä kukki jo marraskuussa komeasti. Lapsukaisen ensiaskeliin menee näköjään vähän enemmän aikaa.

Timantteja puuvajan katolla

Niin se sitten iski flunssa minuunkin. Ehdin jo ihmetellä, että meneekö tämä talvi kokonaan niiskuttamatta, vaikka ympärillä ihmiset lakoavat sairasvuoteilleen. Ihan on tavallinen flunssa ja hengissä tästä selviän. Suurin ärsytys lienee hirvittävä yskä, jolta ei saa kunnolla nukuttua. Päänsä kun vaakatasoon laskee, alkaa sellainen takominen, että sen tuotoksilla kengittäisi jo useamman hevosen. 

Milloin metsikön terttuseljaan silmut ovat ilmestyneet?

Kellarissa käydessäni vilkaisin samalla siellä säilössä olevia mukuloita. Daaliat, lukinliljat ja muut vetelivät sikeitä prinsessanuniaan, mutta japaninihmekukan porkkanamaisiin juurakoihin oli ilmaantunut tummasta pinnasta pilkistäviä alkuja. Viime vuonna yllätyin, miten aikaisin mukuloissa alkoi näkyä heräämisen merkkejä. Johonkin sen päivän kirjasin, joten jatketaan etsintää.