tiistai 6. syyskuuta 2011

Hiljaiseloa

Sateet ja moninaiset kiireet ovat pitäneet minut poissa pihamaalta ja puutarhahommista. Se vähä, mitä olen saanut aikaan, on jäänyt kuvaamatta ja kommentoimatta. Ruohonleikkuri sanoi irti sopimuksensa viime viikolla aikoessani leikata pitkäksi venähtäneen nurmikon. Ukkokulta on purkanut vehkeen osiin kerran jos toisenkin löytämättä vikaa. Näyttää vahvasti siltä, että uusi etanolibensa saa pienkoneet yskimään ja köhimään. Koneen bensasäiliö on tyhjennetty ja sinne on lisätty pienkonebensaa, joka on varsin tyyristä. Netistä löytyneen ohjeen mukaisesti kone saa seistä vuorokauden ja sitten koitetaan taas starttaamista. Jos sekään ei auta, alkaa keinot olla vähissä. Harmittaa tämä tällainen hajoavien laitteiden ruuhka. Kaikki vehkeet tuntuvat kertakäyttöisiltä, eikä niitä oikein millään tahdo saada korjattua. Lyhyen ajan sisällä korjattavaksi ovat joutuneet auton lisäksi veneen moottori, pölynimuri, ruohonleikkuri ja kahvinkeittimen ostin kokonaan uuden. Lopulta myös sisäkäyttöön tarkoitettu pölynimuri sai lähtötuomion ja hankin senkin tilalle uuden. Ukkokullan kaikki aika menee erilaisten sähkövempaiden vikojen tunnistamiseen ja korjaamiseen. Aivan kuin mitään muuta tekemistä ei ihmisellä olisi. Raivostuttavaa!



Parin päivän tauko pihalla kulkemisessa aiheutti sen, että liso osa vielä keräämättä olevista kriikunoista on pudonnut puista ja joutunut mm. muurahaisten aamiaispöydälle. Vaikka kurpitsasato jää tänä vuonna unelmaksi, ilahduttaa sen kukat ja koko kurpitsan rehevä kasvu. Pienet on ilot meikäläisellä, mutta kurpitsan hauskat kiehkurat ja yritys valloittaa nurmikko, on niin voimallista, ettei sitä voi olla ihailematta. Mieleen nousee satu Jaakosta ja pavunvarresta. Kenties meidän kurpitsamme valtaa koko pihamme ja työntyy naapureidenkin puolelle...


Tunnen hyvin huonosti sienä. Vuosia, vuosia sitten tunsin sentään joitakin hyviä ruokasieniä, kun niitä tuli metsästä syksyisin poimittua. Nykyihminen saa kaiken tarvitsemansa kaupan hyllystä tietämättä laisinkaan, miten ja missä se on kasvanut. Luin kerran lehdestä jutun, ettei tämän päivän ihminen kykenisi tulemaan toimeen ns. villissä luonnossa, sillä hän ei osaisi suunnistaa, ei tuntisi syötäväksi kelpaavia kasveja eikä pärjäisi muutenkaan kesyssäkään ympäristössä. Näin varmaan on. Koen itsekin olevani melko vieraantunut luonnosta, vaikka sentään asustan maan päällä ja touhuan aktiivisesti oman puutarhani puitteissa. Harvoin tulee kuitenkaan mentyä mihinkään isompaan metsään, retkeiltyä tuntemattomilla seuduilla tai edes haettua kesän ja syksyn satoa tutuistakaan metsistä. Valitettavasti kuulun joukkoon, joka olisi aika avuton ilman mukavuuksia ja nykyajan vempaimia.

Pihapiirin vieressä olevasta kunnan puistoalueeksi lukeutuvasta pienenpienestä metsäkaistaleesta sentään löytyi joitakin sieniä kuvattavaksi. Ensimmäinen lienee jonkinlainen kantosieni, toinen kärpässieni ja kolmaskin vielä selviää. 
Useimmiten puistometsässä/metsäpuistossa tulee käveltyä kissan kanssa. Se kun tykkää tutkia ja haistella jokaisen ruohon ja kivenmurikan. Kaiketi metsässä kulkee myös naapuriston kissoja, joiden reittejä Juuso tutkailee. 
Kun Juuso käyttää aikaa ruohonjuuritasolla nuohotessa, ehtii itse tarkkailla ympäristöä vähän ylempää. Puut ovat tuolla alueella kasvaneet korkeiksi ja liian tiheään. Tämä on johtanut siihen, että monet haavat ja lepät kuolevat pystyyn. Niitä on alkanut talven myrskyissä romahdella kumolleen. Jotkut saattavat katketa osina ja niistä tulee alas isojakin oksia tuulisina päivinä. Metsän pohja on kulunut runsaasta käytöstä. Ja alue risteilee polkuja sinne tänne. Tuon metsän kautta oikaistaan parin tien välillä, ulkoilutetaan koiria ja lapsia. 


Isommat lapset rakentavat majojaan ja syyspimeiden tultua leikkivät taskulamppujen kanssa piilosta. Tuossa metsässä ovat leikkineet niin meidän kuin monien naapureidenkin lapset. Valitettavasti joka kerran metsässä käydessäni tuon sieltä tullessani luontoon heitettyjä roskia: muovikasseja, karkkipapereita, tyhjiä oluttölkkejä ja rikottua lasia. Sääli, etteivät ihmiset osaa laisinkaan kunnioittaa yhteistä ympäristöä. Suojeltuna siitä olisi iloa monille ja pitkään.

Näin syksyllä monenmoiset hämähäkit hakeutuvat sisätiloihin. Imuroidessa niitä löytyy kiipeilemästä seinillä ja nurkissa. Ja erityisesti syksy tuo pitkäjalkaiset lukit talon ulkoseinille kuin myös sisätiloihin. Kaiketi ne tulevat avoimista ikkunoista ja ovista.

Juusoa tylsistyttää kovasti sateet ja märkyys. Se nautti kesän lämmöstä ja köllötti pitkiä aikoja heinikossa myyriä ja hiiriä metsästellen. Kissa taitaa olla niin mukavuudenhaluinen, että tahtoisi vain kipaista pikaisesti ulkovessassaan ja tassutella sitten välittömästi takaisin sisälle. Jotta se ei kuitenkaan nukkuisi koko päivää sisälle ja vaatisi sitten iltapimeällä ulkoilemaan, pyrimme pitämään sitä ulkona, halusi tai ei. Tässä päivänä eräänä se ilmiselvästi oli totaalisen kyllästynyt ulkoilemiseen ja yritti pilkkiä istualleen.
Kuvittelisin, että juuri tällainen on sitä paljon puhuttua koiran unta. Ollaan puoliunessa, mutta välittömästi virkeitä ja valmiina toimintaan. Mikä lie Juusoa kiinnostanut, kun se valpastui ainakin hetkeksi ja ryhtyi tuijottamaan minun tekemisiäni. Egyptiläiset ovat faaraoiden aikaan tarkkailleet kissojaan intensiivisesti. Sen huomaa verratessa oikean kissan asentoja ja pyramideista löydettyjä piirroksia ja kissapatsaita. Etutassut siististi vierekkäin ja häntä nätisti vierelle kierrettynä.

Lobelia vetelee viimeisiään tältä kesältä. Otin siitä muutaman lähikuvan ja huomasin kukan mielenkiintoisen muodon. Muistuttaa orkidean kukintoa. Lobeliassa kukat ovat kovin pieniä, mutta sentään niitä on lukuisia vieri vieressä, jolloin se muodostaa pitsi-mäisen pilven. Päivänä eräänä kasasin kuivumassa olleita varjoliljan siemenkotia. Nyt minulla on sadoittain siemeniä, joista tuskin kaikkia kannattaa laittaa keväällä purkki-multaan. Tuskin kaikki edes itäisivät, joten käyn osan ripottelemassa vaikka alapihan tuuleen.



Päiväreissu Tallinnaan on mukava mahdollisuus, jota olen käyttänyt useasti. Parissa tunnissa pääsee keskiaikaiseen eurooppalaiseen kaupunkiin. Ei yöpymistä ahtaassa hytissä ja pörräämistä meluisissa tanssiravintoloissa. Eikä välttämättä edes suuria rahallisia investointeja, sillä Tallinnaan pääsee kukkaroystävällisesti pienituloinenkin. Eilen tuli taas tehtyä tällainen virkistysreissu hyvässä seurassa. Oli hauskaa ja rentouttavaa. Ostin hupparin ja söin taivaallisen ihanan kakkupalan kahvin kera. Tuo kakkupala maksoi kahvilassa peräti 80 centtiä. Sillä hinnalla ei Suomen kamaralla voi edes unelmoida kahvilan kakkupalasta. Vaikka Tallinnan hinnat ovatkin euron ja turistien myötä kovasti kohonneet, on siellä edelleen edullista käyttää palveluja; syödä, juoda, käydä parturissa tai kampaajalla. Onneksi myös viihtyisiä kahviloita edullisine hintoineen on yhä olemassa. Monet pikaruokaketjut ovat kyllä Viroonkin rantautuneet, mutta eivät ole tappaneet paikallisia yrittäjiä. Toivotaan, ettei niin tapahdu vastaisuudessakaan. Tallinna tarjoaa monia mahdollisuuksia; kulttuuria, historiaa, mielenkiintoista nähtävää, kylpylöitä ja päiväreissulaisille vaikkapa edullista kakkukahvittelua vanhojen holvien katveessa. Rehellisyyden nimissä täytyy myös mainita se tavallisin matkasyy eli viinan hamstraus. Surkeimmat tapaukset tankkaavat viinaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ja pilaavat monien asiallisten matkailijoiden maineen. En kiellä laisinkaan, ettenkö itsekin toisi matkoiltani tuliaispulloja. Onhan se Virossa melkoisesti halvempaa ja hyvä viini oikeassa tilanteessa maistuu minullekin. Ehkä minua itseäni viehättää kuitenkin tuo mahdollisuus matkustaa nopeasti ja edullisesti ulkomaille, toiseen kulttuuriin. Vähäisenkin vapaa-ajan puitteissa. Päiväksi kakkukahville Eurooppaan ja illaksi takaisin kotiin.