perjantai 4. marraskuuta 2011

Korkeakulttuuria


Niin ne vain päivät vierähtävät, mutta olen minä toki jotain aikaankin saanut. Jälleen iski hurja järjestysvimma ja ryhdyin siivoamaan huushollin kaappeja ja laatikoita. Suhtaudun tavaroihini tunteella ja mielelläni tallettaisin kaiken mahdollisen muistoksi milloin mistäkin. Kun en kuitenkaan kaikkea sitä kamaa tarvitse, jolla säilytystilat täytän, heittäydyin rohkeaksi ja täytin tällä kertaa roskista. Oikeastaan on hyvä käydä säännöllisesti läpi kaappeja. Ensimmäisellä kerralla joku esine pyörii käsissä, mutta päätyy takaisin kaapin perukoille. Toisella kerralla sillä on jo suuremmat mahdollisuudet joutua kierrätykseen ja kolmannella kerralla se ei enää herätä tunteita ja saa mennä. Niin vai löytyi kirpparille myytävää, mutta myös runsaasti ihan silkkaa roskiskamaa. Valitettavasti paperisilppuri jumittui ja kävin polttamassa puutarhan peräkolkassa sijaitsevassa kaivonrenkaassa kasapäin paperia, joiden tieto ei mielestäni kuulunut kaikkien silmille. Varmasti kerran jos toisenkin tulen kaipaamaan joitain nyt hävitettyjä tavaroita ja papereita, mutta enköhän selviä siitä hengissä. Kun tänään sitten kävin koko kodin imurilla ja luutulla läpi, tuntuu nyt varsin puhtoiselta. Ei täällä päälle päin näy, kuinka paljon tavaraa karsin, mutta tieto tehokkaasta tyhjennysprojektista saa kodin seinät laajenemaan kummasti. 


Talviaikaan siirtyminen toi hetkessä pimeät illat. On siis aika sytytellä kynttilöitä. Eilen kävin iltasella lenkillä ja samalla hoidin muutamia asioita naapurustossa. Kohoava kuu pilkisteli pilvien lomasta, mutta kyllä oli silti pimeää. Olin varustautunut heijastimilla ja silti koin olevani totaalisessa pimeydessä. Kyllä silmät hetken kuluttua tottuivat pimeyteen, vaan sittenkin tunsin olevani jotenkin oudossa ympäristössä. En nähnyt riittävästi, enkä voinut tilannetta mitenkään muuttaa. Ensi kerralla siis taskulamppu mukaan. jotta näen itsekin enkä ainoastaan tule nähdyksi. 



Luonto alkaa olla valmis vastaanottamaan lumen ja kylmyyden. Ruusuissa on vielä nuppuja ja jopa auenneita kukkia. On ollut sen verran lämmintä, että kukat ovat auenneet mutta myös sen verran viileää, että ne ovat säilyneet pitkään. 


Lehdettömien puiden ja pensaiden lomassa vihertää havut ja ikivihannat perennat kuten Taponlehti ja Pikkutalvio. Pariin kukkalaatikkoon ja porttiruukkuihin laitetut kanervat hehkuvat purppuraisina. Lämmin kosteus on saanut lakastuvan luonnon värit pehmeiksi. Aamuisin on sumuista ja vähitellen aurinko saa sumun väistymään. Kerrassaan hienoja syyspäiviä nämä tällaiset.

Puutarhassa ei nyt ole paljoakaan tehtävää. Aikaa voi käyttää moniin muihin asioihin, kuten lukemiseen, käsitöihin ja vaikka jonkun hyvän elokuvan katsomiseen. Ja ulkoiluun pihamaan ulkopuolella. Onhan minulla toki pieni talvipuutarha täällä sisällä. Sain sen ystävältäni syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Siinä ei kuitenkaan ole paljon hoitamista. Kunhan välillä vähän pöyhin hiekkaa ja pidän puutarhavälineet ojossa. Pieni sukulaistyttö käy aina meillä ollessaan tekemässä talvipuutarhassani siivoushommia. Miniatyyrimaailma kiinnostaa niin isoja kuin pieniä.

Tulipa viikolla harrastettua korkeakulttuuriakin. Kävimme pojan kanssa 100 vuotista taivaltaan juhlivassa oopperassa katsomassa Modest Musorgskin Boris Godynovia. Kovin montaa kertaa en ole elämässäni oopperassa ollut ja niistäkin kerroista tämä oli kolmas Musorsgi-sessio. Kuusi-seitsemän vuotta sitten niin ikään pojan kanssa kävimme nauttimassa Boris Godynovista ja Hovantsinasta. Musorgskin musiikista tykkään kovasti, mutta lavastukseltaan Boris Godynov on kyllä aika harmaa teos. Tuskin tuo Boriksen aika 1600-luvulla kovin värikäs todellisuudessakaan oli, mutta olisihan sitä voinut yleisön iloksi hiukan enemmän värittää. Matti Salminen lauloi Boriksen roolin ja hänelle taputettiin kovasti. Itse ihastuin ruhtinas Vasili Shuiskin upeaan ääneen; häntä esitti tenori Jorma Silvasti. Parasta oopperassa on kuitenkin joukkokohtaukset ja kuoro-osuudet. Upea äänien sointi. 

Olisi ollut mielenkiintoista katsella pidempäänkin oopperayleisöä. Pitäisikö mennä joskus runsaasti ennen esityksen alkua pelkästään tutkailemaan pynttäytynyttä porukkaa. Sehän ei maksa mitään, mutta jaksaisiko niinkin turhan asian vuoksi matkustaa Helsinkiin iltasella. Ellen sitten menisi samalla myös katsomaan esitystä. Sopisin ainakin materiaaliin. Valtaosa oopperayleisöstä näyttäisi olevan ikääntyviä naisia, joukossa joitakin saman ikäluokan miehiä. Nuoria melko vähän. Jos tyylistä ja pukeutumisesta voi jotain päätellä, parempituloisia ihmisiä.

Ja aamulehden saa nykyisin aina jakaa kissan kanssa. Juuso haluaa osansa huomiosta levittäytymällä lehden päälle. No, onneksi kissan venytellessä pääkirjoituksen ja ja säätiedotuksen välillä minä ehdin keittää aamupuuron.