lauantai 18. elokuuta 2012

Käsityöihmisen paratiisissa


Ostokseni Karnaluksista - eikä maksanut paljon.

Viikko hurahti niin, etten ehtinyt kissaa sanoa. Sunnuntaina noudin kirjakaupasta tilaamani kärhökirjan, maanantaina kävimme perheen voimalla avustamassa anoppia Tampereella pakkaamisessa. Hän on muuttamassa 30 vuoden Tampere-mutkan jälkeen takaisin Espooseen. Tiistaina olin kahden ystäväni kanssa Tallinnassa. Teimme pyhiinvaellusmatkan käsityöihmisten paratiisiin eli Karnaluksiin. Kahdelle meistä matka oli ensimmäinen, yhdelle toinen. Olin tuttujen neuvosta tehnyt ennakkotilauksen netissä ja ilmoittanut noutavani tilauksen henkilökohtaisesti. Tilasin kaksi metriä aidakangasta ja runsaan nipun moulinelankoja. Enpä vain arvannut, millainen määrä kaikkea ihanaa käsityötarvikketta minua odottaa. Ensikertalaiselle kauppa saattaa olla vaikea löytää, sillä sisäänkäynnin sivussa on vain pieni kilpi ja kauppa sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa – tai oikeastaan kolmannessa, sillä toisessa on toimistotilat. Taksit tuntevat tietenkin osoitteen ja nyttemmin jopa syyn, miksi suomalaiset suuntaavat suoraan Hermanni ykköseen. Mekin otimme heti satamasta taksin, koska aikaa ei ollut paljon käytettävissä. Taksikuski vitsaili, että suomalaisnaiset tulevat Tallinnaan liikematkalle ja menevät ostoksille käsityökauppaan.

Laivan buffetissa riitti herkkuja...

Kolmannen kerroksen metallioven auettua näkymä sai minut haukkomaan henkeäni. Hyllyt notkuivat mitä erilaisimpia käsityötarvikkeita: nauhoja, helmikorutarvikkeita, lankoja jos jonkinlaisia, poppanakudetta, ruusua ja rusettia, nappeja kaikissa mahdollisissa väreissä, työkaluja erilaisten käsitöiden työstämiseen. Alkuun pyörin hyllyjen välissä näpräämässä ympärilläni olevia tavaroita. En oikein tiennyt, mistä aloittaa. Päälle painoi rajallinen aika, laiva ei meitä odottaisi, jos unohtuisimme silkkinauhojen pariin. Vähitellen pystyin hahmottamaan, mitä ehkä eniten tarvitsisin. Tällä ensimmäisellä kerralla, sillä pakkohan tuollaiseen paikkaan on tulla toistekin. Onneksi meistä kolmesta Hellu oli ehtinyt jo kerran Karnaluksissa käytyään antaa joitain neuvoja, kun yllyin hämmentyneenä pyörimään tyhjän panttina hyllyjen välissä.
...mutta muistin kuvata vasta jälkkärit.

Sen lisäksi, että Karnaluksista löytyy kaikkea mahdollista käsityön tekijöille, ovat hinnat suomalaisen mittapuun mukaan erittäin edullisia. Esimerkkeinä mainittakoon ostamani aida-kangas, jonka metrihinta oli 6,90 e (Suomessa 25 e/m), moulinelankatokka 0,45 e ja monet nauhat 0,06 e/m. Karnaluksissa hintoihin lisätään 20 %:n alv, nettihinnoissa se on jo lisätty. Lisäksi on syytä mainita, että kaupassa käy vain ja ainoastaan käteinen raha. Ei siis minkäänlaiset pankki- tai luottokortit.
Merellä ei ollut ruuhkaa...

Käytimme valikoiman tutkimiseen kaksi tuntia, kunnes huomasimme, että alkaa tulla kiire. Tarkoitus oli ostaa paluumatkalla vielä ennen laivaan nousua satamasta jotain pientä. Onneksi käsityökaupassa ei ollut kovin paljon asiakkaita, joten pääsimme helposti kassalle. Etukäteen tilaamieni tavaroiden laskemiseen ei mennyt kauaakaan, mutta koriin keräämäni nippelit ja nappelit piti kassan yksitellen näpytellä kassaan ja joihinkin vielä etsiä hinnat hyllyistä. Pieniä tavaroita, kuten esimerkiksi nappeja ostettaessa, on kassalle otettava mukaan koko kyseinen nappiputkilo hyllystä, jotta kassa saa hinnat ja koodit nopeasti tarvitsematta juosta pitkin kauppaa. Mainittakoon vielä, että myyjät osasivat hyvin suomea ja olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä, mikä ei minun kokemukseni mukaan aina ole niin itsestäänselvää Virossa.
...eikä kyllä kannellakaan.

Saimme tilattua samassa rakennuksessa olevasta baarista taksin paluumatkalle. Satamaan kyllä jaksaisi kävelläkin tai sitten matkustaa bussilla tai ratikalla, mutta aikaa meillä oli tavattoman vähän. Ehdimme tehdä pikaiset tuliaisostokset sataman liikkeistä ja sitten olikin ja palattava laivaan. Jälleen kerran totesin, ettei tavalliselle päiväristeilylle kannata suunnitella kovin monen asian hoitamista. Karnaluksin ostosretki on kyllä ihan oma ohjelmanumeronsa, jolle kannattaa varata runsaasti aikaa. Ja jos mahdollista, tehdä netissä tilaus, jonka sitten noutaa liikkeestä.
Krysasnteemeista on tullut syysruukkukukkien MUST

Keskiviikko olisi ollut järkevää jättää edellisten päivien kiireestä toipumiseen, mutta vuorossa oli äidin ja isän asioiden hoitamista. Viimein torstaina ehdin pihahommiin. Tontin ja tien välinen raja-alue kasvoi taas pitkää rikkaruohoa, joka oli siivottava trimmerillä. Sen jälkeen ruohonleikkuri laulamaan ja alapiha siistiksi. Ja kun vauhtiin pääsin, tyhjensin yhden kypsyneen kompostin marjapensaille ja käänsin toisen kompostin jatkamaan kypsymistään. Pienen lounastauon jälkeen siivosin vielä perennapenkkejä ja haravoin hiekkakäytäviä. Lopuksi istutin sisääntuloterassin kahteen isoon ruukkuun syyskrysanteemit.
Tuoksuköynnöskuusaman marjat

Kulunut viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen, ajoittain jopa helteinen. Perjantai-iltapäivällä mustat pilvet purjehtivat taivaalle ja seisova ilma purkautui ukkosena, joka ei kuitenkaan kovin kauaa kestänyt. Sen verran kovasti kerran pari rysähti, että Juuso pakeni sängyn alle. Menin köllöttämään sängylleni dekkarin pariin ja hissukseen Juusokin kömpi sängyn alta ihan kiinni minuun. Se ei lainkaan tykkää ukkosen paukkeesta ja näytti sillä olevan myös jonkin verran hellyysvajetta, kun olin ollut niin vähän kotosalla kissaani rapsuttamassa. 

Ukkosen kumu etääntyi vähitellen ja pilvet roiskaisivat lyhyen sadekuuron. Sen jälkeen aurinko paistoi jälleen, mutta lämpötila putosi jonkun verran.
Syyshortensia availee nuppujaan

Elokuu on vasta puolessa, mutta eittämättä ilmassa on syksyn tuntua. Koulujen alkaminen toki tuo oman osansa kesän loppumiseen, mutta kyllä säällä on erityisen suuri merkitys. Vaikka päivät ovat olleet lämpimiä, on joinakin aamuina ollut varsin koleaa. Seitsemän plusasteen kostea aamu tuoksuu todellakin ihan joltain muulta kuin kesältä. Elokuiset illat ovat pimeitä, mutta koleus vähentää pihalla olemisen mahdollisuuksia entisestään. Harmi. Vaan ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Päivisin kotikulmilla on todella hiljaista ja rauhallista, kun koululaiset ovat opinahjoissaan ja aikuiset töissään. Ensimmäisinä koulupäivinä ihmettelin omituista hiljaisuutta, kunnes tajusin, ettei missään nitise tramboliini, ei pahemmin hauku koirat eikä pärise mopot.
Huvituksessa on jo punaposkisuutta

Omenat kypsyvät ja syysleimut kukkivat. Purppurapunalatvat odottavat edelleen perhosia, joita en toistaiseksi ole nähnyt ainuttakaan. Radion luonto-ohjelmassa kerrottiin kesän olleen epäedullinen perhosille, mutta on niitä kuulemma jokunen kuitenkin liikkeellä. Meidän pihalla lepattaa vain pahviperhonen. Suurempia istutustöitä ei nyt ole suunnitelmissa. Ehkä vielä syksyn aikana siirrän pari havua, saa nähdä. Viherpeukaloiden syysluettelo aiheutti pientä vipinää, kun jouduin tekemään valintoja ihanien kukkasipulien ja olemassa olevien rahavarojen välillä. Tilaus on nyt tehty ja sitten vain odotellaan sipulien saapumista.
Perhosen tuntumaa

Usein käy niin, että juuri kun jostain puhuu tai jotain miettii, se hetken päästä tavalla tai toisella silmiin osuu. Niin kävi myös noiden perhosten suhteen. Illalla kirjoittelin, ettei perhosia ole odotuksesta huolimatta näkynyt ja eikös tänään kaksi neitoperhoa pörräillyt purppurapunalatvoissa. Olin parhaillaan keittämässä karviaisista hyytelöä, kun satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos aurinkoon ja siellähän nuo neitoperhot olivat kuin tilauksesta mettä imemässä kukissani. Siitä paikasta nappasin kameran ja lähdin pihamaalle kuvaamaan kauan kaivattuja perhosia.

Ja vihdoin Neitoperhoset saapuivat

Syysleimuja olen aina ihaillut niin Ruotsissa kuin koto-Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Toki syysleimu kuuluu kotoisiin perinneperennoihin ja vanhoilla pihoilla sitä lienee kasvatettu iät ja ajat. En tiedä, miksen sitä itselleni istuttanut omakotiasumisen alkuvuosina. Vasta vierailtuani Bromarvin alueella eräänä kesänä, ihastuin siellä jokaisella pihalla upeina loistaviin syysleimuihin. Kun monet puutarhakasvit ovat jo kukintansa lopettaneet, syysleimu vasta aloittelee ja jatkaa pitkälle syksyyn. Minun leimuryhmäni näkyy parhaiten keittiön ikkunasta ulos katsoessani ja lisäksi tuovat iloa tiellä ohi kulkeville. Ehkä joku heistä saa samanlaisen kipinän hankkia omaan puutarhaansa muutaman leimun.
Syysleimut kirjaimellisesti leimuavat

Myös jaloruusut kukkivat pitkälle syksyyn. Vaaleanpunainen Kimono on yhden satsin nuppujaan avannut ja kuihduttanut. Nyt se pukkaa uusia nuppuja ja ehtii hyvin levähdyttää ne ilokseni ennen syyskylmiä.
 

Kimonon nuput

Muutaman päivän poissaolo tietokoneelta ja erityisesti puutarhablogien parista on vaatinut tanakan istumisen tietokoneen ääressä, sillä niin paljon oli mielenkiintoisia päivityksiä niissä lukuisissa blogeissa, joita olen ottanut tavakseni seurata. Jos olisin vielä ryhtynyt kaikkia kommentoimaan, tuskin ehtisin tänään laisinkaan pois koneeltani. Niinpä päätin laittaa yhteisesti kaikille jonkun mukavan puutarharunon. Seisoin kirjahyllymme ääressä ja etsin sopivaa runokirjaa. Niitä kyllä riittää, mutta mistään en löytänyt puutarharunoja. Niinhän siinä aina käy, että sitä et löydä, mitä olet etsimässä. Sen sijaan käsiini tarttui ystäväni antama, Pirjo Santosen toimittama ja Juliette Clarken kuvittama "Kissojen ystävän muistikirja". Sieltä valitsin seuraavan runon:

...kun se käveli ... se venytti itsensä pitkäksi ja laihaksi
kuin pikku tiikeri ja piti päänsä korkealla nähdäkseen
ruohon ylitse aivan kuin se kulkisi viidakossa.

Sarah Orne Jewett