sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Katjalta kaunis tunnustus

 



Sain lukuisten muiden blogikirjoittajien ohessa Viherpiiperrystä sun muuta -blogin Katjalta aivan ihanan tunnustuksen. Katja on itse laittanut tunnustuksen liikkeelle ja sen kuva-aiheena on hänen tyttärensä kaunis maalaus. Katja haluaa tunnustuksellaan kiittää meitä blogiystäviä. Omasta puolestani totean, että kertomalla avoimesti sairaudestaan ja elämästä sen kanssa, tarjoaa Katja samalla arvokkaan vertaistuen avaimen niille, jotka kenties painivat oman sairautensa kanssa. Jokainen voi myös mitata omaa elämäänsä ja pohtia, onko sittenkin omat kivut ja säryt aika arkisia ja ohimeneviä. Jokaisen elämä on omanlaisensa, eikä niitä tietenkään voi ja saa verrata toisiinsa, mutta jokus on hyvä katsoa peiliin ja todeta, että on tämä minun elämäni kuitenkin ihan hyvää elettäväksi.

Aloitin oman blogini runsas vuosi sitten ja voin vain ihmetellä, miten sydämellisiä ja ihania ihmisiä näiden kaikkien nimimerkkien ja salasanojen taakse kätkeytyykään. Vaikka jokaisella on mahdollisuus ja tilaisuus kertoa itsestään vain ja ainoastaan sen mitä haluaa, ovat monet blogistit avoimesti esillä huolineen ja murheineen, iloineen ja onnineen. Täällä blogimaailmassa ei välttämättä kilpailla paremmuudesta ja kultapalkinnosta vaan kehdataan näyttää kuvin ja sanoin myös epäonnistumiset. Olen kiitollinen Katjalle, että hän antamallaan tunnustuksella laittoi minut miettimään arkeani vähän syvällisemmin. 

Lähetän kummityttö Minnalle Ansaitut pullakahvit -blogiin Katjan tsemppitunnustuksen kiitokseksi siitä, että hän houkutteli minut blogimaailmaan.