tiistai 13. marraskuuta 2012

Talipötköstä joulukorttiaskarteluun


Onpa ollut viime aikoina sähellystä jos jonkinlaista. Äiti on edelleen sairaalassa ja voi kohtalaisen hyvin. Kävimme häntä eilen isän kanssa katsomassa. Toki toipuminen tulee viemään kuukausia, sillä jo pelkästään rintalastan luutuminen ottaa oman aikansa. Lääkäri totesi äidille ennen leikkausta, että elinaikaa on ilman leikkausta kaksi vuotta ja leikkauksen jälkeen vähintään 15 vuotta. Se on paljon kahdeksankymppiselle. Kunpa äiti jaksaisi kuntouttaa itseään kotiin päästyään; sydänleikkauksen läpikäyneillä kun on vaara masentua. Vanhempien asioiden hoitaminen on sen verran vienyt aikaa ja tarmoa omilta hommilta, että enimmäkseen luultavasti pyörin turhan panttina. Eilen sentään sain vihdoin aloitettua joulukorttien väsäämisen. Mieleistä mallia en keksinyt enkä mistään löytänyt, mutta mennään paremman puutteessa vanhoilla ideoilla.


Harvemmin tulee iloittua yksinkertaisista asioista, mutta tänään totesin tyytyväisenä, kuinka hyvä on omistaa iso työpöytä - puhumattakaan kokonaisesta työhuoneesta. Taloa rakentaessamme isäni ehdotti yhden varaston liittämistä itse asuntoon väliovella. Meille kun rakennettiin yllättäen talon kokoinen kellari, koska taloa piti nostaa tien pinnan tasoon aiottua enemmän. Kellarin myötä asuntoon liitetylle varastolle ei enää ollutkaan entisenlaista tarvetta ja välioven rakentamisella ja ikkunan suurentamisella pienestä huoneesta tuli erinomainen työhuone talon toiseen päähän. Ihan alussa pikkuhuone taisi toimia vierashuoneena. Ukkokulta myös väittää tämän huoneen olleen aluksi hänen työhuoneensa ja minä olen sen häneltä "varastanut". Voi hyvinkin olla, että näin on käynyt. Minulle tällä huoneella on ollut varmasti kaikkein eniten käyttöä ja tarvetta. Täällä on tietokoneeni, askarteluni, ompelukoneeni ja tietokoneeni sekä hyllyt kaikenmaailman arkistomapeille, joihin tuppaan tarvittavia ja tarpeettomia papereita säilömään. Parasta on, että oven voi sulkea, ellei ehdi tai halua siivota pöytää. Toisinaan haaveilen ovellisista kaapeista ja tyylikkäämmästä pöydästä, mutta sitten totean, ettei tämä ole mikään sisustusnurkkaus vaan työhuone, jossa teen monenlaista työtä.


Juttelin tuossa hetki sitten pikkuveljeni kanssa silittämisestä. Hän kun hoitaa heidän perheessään silitystouhut. Tuumasin, että silittäminen on ihan mukavaa, jos on aikaa, eikä mitään erityistä vaivaa. Viimeksi pöytäliinaa silittäessäni silitysrauta suihkaisi höyryn mukana ruskeita tahroja vaalealle liinalle niin näkyvälle paikalle, että liina oli laitettava pyykkiin. Hieman harmitti. Silitysrauta pääsi tietenkin puhdistusoperaatioon ja laitoin vesisäiliöön kalkinpoistajaa. Lisäksi putsasin raudan pohjan erityisaineella, jota olen joskus hankkinut. Hyvä tuli, mutta nyt hirvittää ryhtyä uuteen silityssessioon, josko sieltä tuleekin taas samanlaista mönjää.

Ukkokullan kanssa käymme usein keskustelua, jonka aiheena on kankainen pöytäliina/kerniliina. Ehkä eniten pidän pöydästä täysin ilman liinaa, mutta toisinaan innostun käyttämään kankaisia liinoja. Kankaalla on helppo luoda väriä ja lämpöä keittiöön. Vaan auta armias! Kankainen liina suorastaan vetää puoleensa kaatuvia kahvikuppeja ja putoavia voileipiä. Salaattikastikkeen roiskuttamisesta en suinkaan voi moittia muita sen enempää kuin itseänikään. Ei ole kerta ensimmäinen kun olen avannut pöytäliina-pesuun -projektin suttaamalla omilla eväilläni puhtaan liinan. Kernit ovat tänä päivänä kauniita ja käytännöllisiä. On sellaisia, joita voi pestä koneessa ja silittääkin. Joista tahra lähtee pyyhkäisemällä. Mutta kun kankainen tuntuu niin paljon mukavammalta. Niinpä sitten innostun säästämään kangasliinaa ja laitan sen päälle tabletit. Ainakin oman porukan läsnäollessa. Vähän samaan tyyliin kuin englantilaiset laittavat kokolattiamaton päälle toisen maton. Ehkä säästääkseen alempana olevaa materiaalia, ehkä lisätäkseen lämmön tunnetta, ehkä kuitenkin vähentääkseen omaa työtaakkaa.


Tänään on ollut monin tavoin hyödyllinen päivä. Hartioita toki särkee tietokoneen ääressä istuminen, mutta uusia asioita on tullut opittua useita. Löysin Picasasta kätevän keinon pienentää kuvia niin, etteivät ne turhaan vie tilaa ja latautuminenkin on ihan toista luokkaa pienennyksen jälkeen. Tästä hyödyllisestä taidosta saan kiittää niitä ahkeria bloggaajia, jotka jaksavat opastaa myös muita ihmisiä. Ehkä voin jossain vaiheessa puolestani tehdä palveluksen ja helpottaa jonkun taivalta täällä tietotekniikan ihmemaassa.

Ulkona on ollut aurinkoisen kaunis pikkupakkassää. Täytin linnunruoka-automaatit ja vein uuden talipötkön leikkimökin päätyyn, syreeniin. Löysin eräästä kaupasta juuttinarurullan ja illalla virkkasin toisen verkkopussin talipötkölle. Linnut kyllä syövän hurjan paljon siemeniä, mutta onpa niitä tinttejä kiva katsella. Tultuani takaisin sisälle, talipötkylään oli ilmestynyt tikka ruokailemaan, mutta enpä ehtinyt kameran kanssa ajoissa kuvaamaan. Onneksi jäi kiva muistijälki.

Kuusi kuvaa kesästä

Pirjo Mökkipuutarhassa -blogista keksi mukavan haasteen eli "Kuusi kuvaa kesästä". Tässä vaiheessa marraskuun pimeyttä onkin kiva selailla kesäkuvia ja antaa ajatuksen lentää lämpöön ja aurinkoon. Tosin yllätyin omasta reaktiostani; sen sijaan, että olisin vaipunut surkuttelemaan mennyttä aikaa, innostuinkin pohtimaan tulevan kesän ideoita.

Ja kun tietokoneen uumenissa seikkailen, löydän itseni aina monen mutkan takaa ihan jostain muualta kuin mikä oli alkuperäinen osoite. Innostuin lukemaan bloggerin kuvatilan täyttymisestä ja kuvien pienentämisestä. Älkää enää kysykö, mistä niitä luin, sillä klikkasin aina uuden linkin ja sivut avautuivat toinen toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa olin kuitenkin Cherin Autuas olo -blogissa ja taivastelin sen ihanaakin ihanampia kuvia. Tuon seikkailun tuloksena löysin Picasasta oivallisen kuvien pienennystoiminnon, jota aion jatkossa käyttää välttääkseni kuvatilan täyttymisen ja sen maksulliseksi muuttumisen. Vieläkään en löytänyt paikkaa, josta voisin tarkistaa tähän mennessäni käyttämäni kuvatilan. Ehkä minun oppimismääräni päivää kohti on rajallinen, vaikka tuntuu kyllä harmilliselta, että jo näin aamuseitsemältä nuppini tilantarve on käytetty.

Mutta seuraavaksi siis Pirjon haasteeseen, jonka idea on seuraava:

Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty.

Haasteen annan  

Förmaaki ja puutarha -blogille
Mirrinminttua ja kissanhäntiä -blogille 
Puutarhatarinoita -blogille 



Kesä alkaa jo paljon ennen tulppaanien kukkimista. Se alkaa edellisenä syksynä, kenties sateessa ja tuulessa, multaiset saappaat jalassa, kottikärryjen ja lapion välissä. Kesä sujahtaa mullan huomaan ja aloittaa matkansa kohti auringon valoa...


Kesä maistuu mansikoilta, herukoilta, omenoilta. Kesä tuoksuu syreeneiltä, ruusuilta, vasta leikatulta nurmikolta...


Kesä on odotusta, lupausten täyttymistä, pettymyksiäkin...


Kesä on sateen ropinaa, koivunlehtien havinaa, ruohonleikkurin pörinää, hiekan rapinaa polkupyörän renkaiden alla...


Kesä on nurmikon pehmeyttä varpaiden alla, auringon lämpöä kasvoilla, iltatuulen henkäyksiä hiuksissa...


Kesä on muistoja menneistä, kaipuuta kauneuteen, unelmia tulevasta...

* * *