keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tyttömäistä touhuilua


Tässä on jo monen kanssa todettu, ettei aurinkoa ole juurikaan näkynyt. Jopa uutisissa mainittiin, että viime vuosi oli pilvisin 25 vuoteen. Tänään aamusella taivaanrannassa kajasti siihen malliin, että jotain hämmästyttävää olisi tarjolla: aurinkohan se sieltä nousi piristämään muuten niin laiskottavaa oloa. Ukkokullan kanssa tehtiin tunnin lenkki pikkupakkasessa. Vaikka tienoo oli kovin hiljainen meneillään olevan hiihtolomaviikon vuoksi, törmättiin lenkillämme sentään kahteen naapuriin. Pellolla risteilevät ladutkin oli jälleen ajettu kiinteiksi ja hiihdettäviksi.


Paluumatkalla taivaalle oli purjehtinut paksuhko pilvimassa ja ehdimme jo harmitella, että olipa se auringonpaiste kovin ohimenevä ilmiö. Onneksi kuitenkin pilvet matkasivat jonnekin muualle ja taivas selkeni jälleen. 

Toissa päivänä kävimme veljentytön kanssa hiihtolenkillä näillä lähistön pelloilla. Minun sukseni luistivat enimmäkseen taaksepäin ja ylämäkien kapuamiseen lipsuvilla suksilla menikin päällimmäisin hiihtointo. Siiri-tytöllä kyllä virtaa riitti hiihtolenkin jälkeenkin ja kotipihalle päästyämme hän ryhtyi harjoittelemaan mäkihyppyä - meidän yläpihalta alapihalle. Pari tuntia siinä hupeni ihan kummasti lumessa möyriessä ja tytön helakkaa naurua kuunnellessa.

10-vuotiaan tytön mielenmaisemaan olen parin päivän aikana päässyt paneutumaan enemmänkin Siirin viettäessä hiihtolomaansa meillä. Omasta lapsuudesta varmasti parhaiten muistan juuri nuo ikävuodet 9-11. Syynä lienee monet isot tapahtumat silloisessa perheessämme; muutimme pienestä ja ilman mukavuuksia olleesta omakotitalosta espoolaiseen lähiöön, kerrostaloasuntoon. Oli sisävessa, sähköhella, oma vaatekaappi ja makuuhuoneenkin jaoin ainoastaan siskon kanssa. Perheeseen syntyi pikkuveli ja saimme ottaa lemmikkikissan. Naapurissa oli paljon samanikäisiä lapsia ja leikkiympäristönä kallioita ja metsää. Kirjastoauto pysähtyi niin lähelle kotia, että sinne saattoi kipittää ihan yksikseen. Luetuiksi tulivat mm. Anni Swanin Ollin oppivuodet ja Iiris rukka, Enid Blytonin Viisikot, L.M. Montgomeryn Anna-kirjat, L.M. Alcottin Pikku naisia ja F.H. Burnettin Salainen puutarha, josta pidin kaikkein eniten.


Ihan kunnon suojasäätä ei vähään aikaan ole ollut, mutta hyvin saimme Siirin kanssa muotoiltua kummituksia pihamaalle. Pitkään minun onkin pitänyt rakentaa lumiukko kevättä odottamaan, mutta eipä ole sattunut sopivaa säätä eikä ajankohtaa. Siirille ei kahdesti tarvinnut asiasta vihjata, kun hän oli jo kanssani rakennuspuuhissa. Muutaman kerran hän kääntyi puoleeni kysymään, onko aivan varmaa, että puhtaan lumihangen saa möyriä ja sotkea. "Anna mennä", totesin ja taputtelin lunta siinä minäkin. Eiköhän tuo kohta ala sulamaan ja silloin on yhdentekevää, onko pinta sileä vai kuhmurainen. Lumisten puuhiemme ohessa tuli juteltua kaikenlaista ja tietenkin myös lemmikkieläimistä. Onhan Siirinkin perheessä sekä kissa että koira. Meetu on 16-vuotias töpöhäntäinen pikkukolli, jolla on vähintään yhtä paljon virtaa kuin Siirilläkin. Meetu on aina viihtynyt yläilmoissa, kaappien ja hyllyjen päällä. Nyt tuosta ominaisuudesta saattaa olla jotain konkreettistakin hyötyä, sillä Siirin perheeseen tuli vajaa kaksi vuotta sitten myös mäyräkoira Nuno.


Kyllähän se vahvasti siltä näyttää, että Meetu määrää ja Nuno tottelee. Silti on omalla tavallaan hyvä, että kumpaisellakin eläimellä on kodissa ikäänkuin omat tasonsa, jolloin molemmille löytyy omat rauhaisat paikkansa. Hyvin nämä kissa ja koira tulevat keskenään toimeen. Jomman kumman ollessa pidempään poissa, toinen selvästi etsii ja kaipaa kaveriaan. Kun muistaa omasta lapsuudestaan, miten tärkeä rooli lemmikillä on, ymmärtää myös Siirin kiintymyksen sekä kissaan että koiraan. Eikä laisinkaan pidä aliarvioida lemmikin kasvattavaa vaikutusta lapseen.


Jos on lemmikistä työtä, on siitä hyvin paljon iloakin.Se on hyvä muistaa silloin, kun perheen koira tekee selvää vasta hankitusta lelusta. Kyse oli onneksi Nunolle ostetusta pehmosta, joka sillä oli lupakin silputa. Ja sen se tosiaan teki, viimeiseen nöyhtään saakka.


Oltiinhan me Siirin kanssa sisälläkin. Tytön toivomuksesta teimme mansikkajuustokakun. Tosin Siirin osallistuminen jäi lähinnä seuranpidoksi, vaikka yritinhän minä saada häntä touhuun mukaan. Mansikat hän asetteli täytteen pinnalle ja avusti liivatevaiheessa,  koska se oli hänelle ihan vieras ainesosa. Tällaisia tuorejuustokakkuohjeita löytyy netistä pilvin pimein, mutta laitanpa kuitenkin tähän, jos joku haluaa vaikka heti  sellaisen valmistaa.

MANSIKKA-JUUSTOKAKKU

Pohja:
n. 200 g keksimurskaa (esim. domino tai suklaamurukeksi)
50-75 g sulatettua voita

Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai esim. sitruunalla maustetua
3-4 dl mansikkasurvosta
5 liivatetta
½ dl sitruunamehua liivatteiden sulattamiseen
1-2 tl vaniljasokeria
sokeria (maun mukaan)

Päälle:
mansikoita

Kiille:
2 dl mansikkamehua
1 dl hyytelösokeria

Pohja:
Murskaa keksit ja sekoita voisula keskimuruihin. Painele seos leivinpaperilla päällystetyn rengasvuoan pohjalle (vuoan halk. n. 23 cm).

Täyte:
Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen (n. 10 min.)
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto ja mansikkasurvos, mausta sokerilla makusi mukaan. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.
Liota puristetut liivatteet kuumennettuun mehuun. Jäähdytä hieman ja lisää ohuena nauhana täytteeseen koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada seos vuokaan keksimuruseoksen päälle.
Anna hyytyä yön yli viileässä (hyytyi kyllä 3 tunnissa).

Kiille:
Kiehauta 2 dl marjamehua ja sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria. Kuumenna ja anna hetken jäähtyä. Levitä lusikalla ohuelti mansikoiden ja täytteen päälle. (Tarkat ohjeet kiilteen tekemiseen löytyvät mm. hyytelösokerilaatikon kyljestä).

 

Omituisuuksia ja Väriä harmauteen

 
Sain Savea ja papuja -blogista tällaisen "Sinun blogisi inspiroi minua" -tunnustuksen, joka kyllä ilahduttaa minua kovasti. Perisuomalaisena epälijänä sitä aina tulee ajatelleeksi, että kaikki muut ovat taatusti etevämpiä ja parempia ihan kaikessa. Siinäkin suhteessa olen tyypillinen huonolla itsetunnolla varustettu kansalainen, että kiitosten vastaanottaminen tuntuu välillä niin mahdottoman vaikealta ja niiden edessä kiemurtelee katseen harhaillessa kaukaisissa atmosfääreissä sen sijaan, että nätisti niiaisi ja miksei vaikka kapsahtaisi kiitosten antajan kaulaan ilonsa näyttääkseen.


Tällaista palautetta on todella mukava saada ja jakaa eteenpäin. Lisäksi tähän tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään eli

  1. Postilaatikkoomme jaetaan kolme paikallislehteä kahdesti viikossa: Kirkkonummen Sanomat, Vihdin Uutiset ja Länsiväylä. Luen lehdet yleensä aika tarkasti, koska niissä on paljon lähialueita koskevia uutisia (mainostulvan lisäksi). Siinä ei liene mitään omituista, mutta nämä lehdet tapaan lukea aina lopusta alkuun.
  2. Minua häiritsee, jos keittiön pöytä on vinossa. Saan asetettua pöydän suoraan laittamalla pöydän jalat parketin saumojen suuntaisesti.
  3. Sisällä jalkani palelevat aina ja nukunkin unisukat jalassa. Ulkona sen sijaan pärjään ohuilla sukilla, enkä juurikaan talvella tarvitse sukkahousuja tai "pitkiä kalsareita".
  4. Vaikka olen hyvin sosiaalinen luonteeltani, viihdyn parhaiten itsekseni.
  5. Lapsena kuvittelin, että kaikki koirat ovat poikia ja kissat tyttöjä.
Tämäkin tunnustus on jo kiertänyt aika monella bloggarilla, mutta laitan sen kuitenkin eteenpäin. Jokainen saa itse päättää, ottaako vastaan pelkän tunnustuksen vai jatkaako sen jakamista.

Ansaitut pullakahvit
Konnadonnan kotona ja puutarhassa
Mirrinminttua ja kissanhäntiä
Piiperrystä pihamaalla
Pionihulluutta ja puutarhaunelmia

riä harmauteen

Saraheinä haastoi blogissaan lukijansa tekemään värikkään kuvapostauksen ja tuomaan näin lisää väriä ja iloa näihin harmaisiin päiviin. Siinä onkin ideaa, sillä hiukan jo alkaa kyllästyttää iänikuinen lumisade ja värien puute. No, onhan tuolla ulkona toki monenlaisia sävyjä, mutta ei siellä taatusti viherrä eikä punerra.



Kukka
vihreä, punainen
keinuva, huojuva, kääntyvä
lehti, orvokki, ruusu, tulppaani
säihkyä, hohtaa, houkutella
kaunis, kiehtova
rikkaruoho.




On isällä lätissä seitsemän sikaa
ja kaikissa sioissa pikkuisen likaa
Vaan sinisen, punaisen, ruskean, harmaan
minä saunassa saisin puhtaaksi varmaan.

Kun lyhyt on loru niin lausutaan
se alusta loppuun uudestaan.



Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.

Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen.


Kevään tuulet

Puhtaat tuulet puhaltaa,
kauniit värit esiin saa.
Valo, lämpö tulvahtaa,
kasvoihimme hymyn saa.
Kesään tulevaan jo
aatoksemme janoaa, 
kauniit värit esiin saa.


SINISTÄ UNEN SATUA

Menin käymään mustikassa  
alla kuusikon kyläilin.
Asettua sain taloksi  
vieraaksi peräkamarin.
Se oli sininen huone  
soi seinällä kissankello
oli katto taivaankantta  
sumumatto lattialla
peitto pilvipumpulia  
tyyny täynnä usvaunta
lainekangasta lakanat  
patjat pientä liplatusta.
Tuuli sammalta silitti 
 vavisutti varvikkoa
pudotti vesipisaran.
Lehdet lemmikin selasin  
laskin lehto-orvokkeja
vaivuin helmaan hiirenvirnan 
 ruiskukkauneen nukahdin.



Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen…..