sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pikainen pihakierros

Mehitähti
Koko viikon on ollut kerrassaan upeita kevätpäiviä, aurinkoisia ja lämpimiä. Ja vain yhtenä päivänä on ollut aikaa viettää vähän pidempään pihamaalla. Joka päivä ei ole ehtinyt edes tehdä pientä tarkistuskierrosta. Tänäänkin tulin kotiin viiden maissa ja heti vaatteet vaihtoon ja pihalle kameran kanssa. Jotenkin oli niin hermostunut olo, että kuvista tuli yhtä sekamelskaa ja vain harvaan olin sen verran tyytyväinen, että hyväksyin jatkokäyttöön.


Siellä täällä on pieniä lumiläjiä ja selvästi näkee, ettei päivälämpö ja yöpakkanen yhdessä vielä kovin paljon edistä kevättä. Maa on paikoitellen jäistä ja koppuraista. Sieltä täältä nousee piippoa ja heleän vihreää lehteä, joista vähitellen kykenee tunnistamaan kasvin. Miten onkin, että näin keväällä joutuu monet nimet kaivamaan jostain takaraivon perukoilta, vaikka syksyllä ne tulevat kuin tykinsuusta. Nuppujakin löysin Kevätkaihonkukista, Kevätkirjotähdistä ja Sinivuokosta, mutta jok'ikinen heilahti kuvatessa siitä paljon puhutusta monopodista huolimatta. Enkä totisesti jaksa enää lähteä pihalle uusimaan kuvauskierrostani, aurinkokin alkaa pian laskea.

Unikko
 
Maksaruoho 

Kevätkirjotähti

Sormustinkukka
Jänönkakkaa
Aamupuuroa syödessä vilkaisin ikkunasta ulos ja näin valtaisan rusakon kököttämässä marjakuusen alla. Ilmeisesti se oli tutkimassa, josko kohta kannattaisi muuttaa reittiä kulkemaan krookusmaiden halki. Keittiön puoli pihasta on kuitenkin sen verran varjoisampi paikka, että krookuksia saa jänökin vielä tovin odotella. Alapihalla jänöt ovat loikkineet koko talven tavanomaiseen tapaansa ristiin rastiin. Niiden kakkakikkareita on jokaisessa kukkapenkissä ja ovatpa muutaman palleroisen jättäneet rapskulaatallekin kuin tarjolle ikään. Ei taida kovin paljon ravintoarvoa jänönkakassa olla, mutta täytyy ne tuosta käydä lakaisemassa kasvien iloksi kuitenkin.


Ilta-aurinko vetää pitkiä varjojaan Pikkupuutarhaan ja luultavasti yöllä lämpötila laskee jälleen pakkasen puolelle. Eilen illalla oli niin upea tähtitaivas, joskin aika koleaa sitä ohuessa takissa tiirailla. Vai tuntuuko ilma kylmemmältä nyt, kun olemme päässeet nauttimaan auringon ihanasta lämmöstä.


Vaikka viime päivien kiireisyys vähän painaakin päälle ja saa mielen hermostuneeksi, löytyi aamulla iso ilon aihe. Tai pieni asia, joka tuottaa ison ilon. Nimittäin työhuoneen ikkunalaudalla vehreytyvistä pelaguista yhteen on ilmestynyt nuppuja. En kyllä ole täysin perillä, mikä pelaguu tämä on, mutta hartaasti toivon sen olevan itse siemenestä kasvattamani 'Insprie Pink' F1. Puutarhalta ostetuissa ainakin yhdessä on sellainen "sukka" juurella. Pian sen näemme, kunhan nuput tuosta kehittyvät.

Kertokaapa, leikkaatteko talven yli hengissä säilyneitä pelaguita ja missä vaiheessa? Omani olivat aika raaskuja kantaessani ne kellarista sisälle, enkä silloin hennonnut niiden vähäisiä vihreitä versoja ryhtyä katkomaan. Viikko sitten vaihdoin pelaguille uuden mullan ja sen jälkeen pieniä lehtivauvoja on ilmestynyt runsaasti.


Viikonvaihteessa ovat monet käyneet päivittämässä blogejaan ja koneen aukaistessani luettavaa löytyi runsaasti. Kävin läpi alun kolmattakymmentä blogia, mutta antakaatte anteeksi, etten kommentoinut yhtä lukuunottamatta. Kaikilla oli ihania kuvia ja mielenkiintoisia tarinoita, joihin olisi ollut kiva kirjoittaa jotain, mutta aika on nytkin niin kortilla, että kohta on ihan pakko laittaa kone kiinni. Jospa joku keksisi sellaisen ajatuksen voimalla toimivan kirjoittimen eli minä mielessäni sanelen kuvia katsellessani ja ihmevekotin sitten hoitaa käytännön puolen. Sillä tavoin ehtisi kommentoida tuplasti kivoja blogeja.

Mutta nyt siis näkemisiin seuraavaan kertaan. Nauttikaa auringosta ja valoisista aamuista, kesää kohti ollaan edelleen menossa, jihuu!!!
 

torstai 27. maaliskuuta 2014

Hiukkasen haastetta

Turbaanikurpitsan taimi

Sain Inkalta Auring*n ihanat -blogista ja Cheriltä Autuas olo -blogista haasteen, joka kuuluu seuraavasti:
 
1. Vastaa saamiisi viiteen kysymykseen
2. Keksi viisi uutta kysymystä
3. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin

 
Vaikka tänään onkin aivan upea kevätsää, aurinkoa taivaan täydeltä ja siinä ohessa lämpöä suojaisassa paikassa +15 astetta, ei pihalla vielä ole kovin paljon tehtävää. Ehdin sentään tänään haravoida yläpihan hiekkakäytävät ja lisäksi kärräsin kivituhkaa talon seinustalle sen verran monta kärryllistä, että säkki pääsi tyhjenemään ja selkä kipeytymään. Kevään saapuminen on näemmä tuonut muuassaan myös talven ajaksi unhoon jääneet lihakset.

Maurinmalva

Aluksi vastaan Inkan kysymyksiin.
 
1. Esittele jokin esine tai asia, jolla on sinulle suurta tunnearvoa.

Tunneside syntyy moneenkin kauniiseen tai tärkeältä ihmiseltä saatuun esineeseen. Kun sitten tuo esine rikkoontuu tai katoaa, maa harvemmin siksi järisee. Kuinkahan monta lahjaksi saatua korvakorua olen kadottanut? Yhden tosi kauniin ranneketjun, josta pidin valtavasti, pudotin pari vuotta sitten kauppareissulla jonnekin. Luultavasti ketjun lukko tarttui käsineeseen ja ketju putosi. Huomasin asian vasta kotona ja tajusin menettäneeni korun. Jonkin aikaa se harmitti ankarasti, mutta ajan kuluessa harmi on haalistunut. Olen oppinut ajattelemaan, että tavara on katoavaista. Siihen ei kannata kovinkaan lujasti kiintyä. 

Kaulaketju, jonka sain Ukkokullalta täyttäessäni 20 v (taas on kameran säädöt pielessä, ei näytä kullalta)

2. Onko käytössäsi jokin Niksipirkka -tyylinen niksi, jonka haluat jakaa?

Tietokoneella työskennellessä ja tulostaessa syntyy turhankin paljon hukkapaperia eli siis turhia tulosteita. Yleensä niissä on toinen puoli tyhjä, joten vähemmän arkaa tietoa sisältävät A4-arkit leikkaan neljään osaan - tai vieläkin useampaan - ja nidon kulmista kiinni pieniksi lehtiöiksi. Näin saan sopivia muistilappuja autoon, käsilaukkuun, kauppakassiin, taskuun tai työpöydän reunalle.
 
3. Kerro jokin mukava lapsuusmuisto.

Aloitin koulun 60-luvulla Espoon perukoilla, nykymittapuun mukaan pienessä kyläkoulussa. Koulumatkaa oli runsas kolme kilometria, joka siihen aikaan joko käveltiin tai sulaan aikaan kuljettiin pyörällä. Meitä oli aina monta tyttöä kulkemassa kohti koulua, melkeinpä joka tienristeyksestä mukaan tuli lisää porukkaa. Pienet tytötkin osaavat olla uteliaita innostuvat seikkailemaan ja niinpä noilla matkoilla tuli kahlattua kevätpurot ja pysähdyttyä ihmettelemaan milloin metsän reunassa seisovia hirviä, milloin hauskan muotoisia pilviä. En kyllä muista, että olisimme kertaakaan myöhästyneet koulusta, mutta aikaa noihin matkoihin takuuvarmasti kului.
 
Eräänä kuulaana syysaamuna olimme poikkeuksellisesti kahden naapurin Raijan kanssa koulumatkalla. Puolenvälin tienoilla huomasimme ojan toisella puolella punaisenaan hehkuvia puolukoita mättäissään. Tietenkin niitä piti mennä maistelemaan ja koska mielestämme olimme löytäneet hyvän apajan, piti puolukoita poimia myös reppuun mukaan nautittavaksi vaikkapa välitunnilla tai paluumatkalla. Marjat olivat jo pikkaisen pakkasenpuremia ja fiksusta ideasta innostuneina riivimme niitä reppuihimme. Voitte varmasti arvata, mitä tapahtui, kun niin monet muut kivat jutut veivät kiinnostuksemme marjoista ja unohdimme ne koulutuntien alkuun saakka. Onneksi opettaja ei suuttunut, kun kaivoimme repuista lukukirjat, joiden sivut olivat värjääntyneet sulaneista ja litistyneistä puolukoista.
 
4. Onko sinulla jokin erityinen pääsiäisperinne, tai jokin muu kevääseen liittyvä perinne? Kerro siitä.

Tähän aikaan vuodesta tulee usein muisteltua oman lapsuuden keväitä. Kevät oli silloin, kun sai vihdoin ottaa polkupyörän talvivarastosta ja ajaa vaikkapa vain muutamankin ympyrän pihatiellä sormet kylmästä kohmeisina. Kevät oli myös silloin, kun saappaat vaihtuivat kevätkenkiin aamukoleudesta ja yöpakkasen jäädyttämästä tiestä huolimatta. 

Aikuisuus on joskus hieman tylsää ja siksi minäkin monen muun akan tavoin lentelen kissani kanssa luudalla pääsiäispyhinä.

5. Ja sitten vähän zen-osastoa: Minkälainen ääni syntyy yhden käden taputuksesta?

 "Viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä." - Kiinalainen sananlasku -

Samettikukan taimia
 

Ja seuraavaksi Cherin kysymyksiin:

1. Mikä on erityistaitosi?

Maailma näyttää olevan pullollaan lahjakkaita ja monitaitoisia ihmisiä, joten aika kalpeiksi omat taitoni tässä maailmankaikkeudessa jäävät. Osaan sentään lukea, kirjoittaa ja kävellä kahdella jalalla. Niin, ja viime viikolla opin kutomaan ristikkäisvahvennetun kantapään villasukkiin. 


2. Osaisitko kotiin jos sinut pudotettaisiin jonnekin outoon paikkaan maapallolla?

Riippuu aika monesta asiasta ja erityisesti siitä, kuinka korkealta minut pudotettaisiin. Suuntavaistoni ei välttämättä ole niitä parhaimpia. Vaikka olen elämässäni useastikin eksynyt, en vielä koskaan ole minnekään jäänyt ikiliikkujana pyörimään. Kummasti sitä vaikeistakin paikoista on tullut selvittyä, joten ehkä en kirjaimellisesti osaisi, mutta uskoisin sittenkin selviytyväni. Se sitten on toinen juttu, kuinka paljon aikaa siihen selviytymiseen kuluisi.

3. Jos kotisi syttyisi tuleen ja voisit pelastaa vain yhden elottoman esineen, mikä se olisi?

Ensin ajattelin vastata KÄSILAUKKU, sillä siellä on kukkaroni henkilötietoineen, avaimia, pikkukamera ja huulirasva. Tarkemmin ajatellen ottaisin kuitenkin Juuson flexin, koska sen avulla kykenisin estämään pelästyneen kissan karkaamisen. Juusohan olisi tietenkin Ukkokullan lisäksi se tärkein asia, joka pitää saada talosta ulos. Toivottavasti en koskaan joudu moiseen valintatilanteeseen.

4. Mikä on mielestäsi kaunein paikka maailmassa?

Ehdottomasti oma sänky. Lapioimisen ja kärräämisen jälkeen hiet ja hiuksiin tarttuneet neulaset pois suihkussa ja sen jälkeen puhtaiden lakanoiden väliin. Ah, sitä nautintoa.

 

5. Onko sinulla jokin ominaisuus, josta haluaisit päästä eroon?

Kysy vaan, kuinka monta.  



Tässä minun kysymykseni:

1. Musiikin laji joka iskee sinuun parhaiten?
2. Kuinka monet kengät omistat? Millaiset ovat mieluisimmat jalkineesi?
3. Miksi asut siellä, missä asut?
4. Millaista ihmistä voisi kutsua ruusuksi?
5. Sano neljä maata, joissa et ole käynyt, mutta haluaisit käydä ja miksi?

jotka lähetän seuraaville viidelle blogille:

Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolle
Kaupunkilaistyttö muutti maalle -blogin Kaupunkilaistytölle
Mökkipuutarhassa -blogin Pirjolle
Saran mökissä ja puutarhassa -blogin Saraheinälle

Ja haasteen tehtävänähän oli:

1. Vastata saamiisi viiteen kysymykseen
2. Keksiä viisi uutta kysymystä
3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin


Tänään näin kukkapenkissäni kuvassa olevan kotilon. Se oli selvästikin hyvissä ruumiin voimissa, joskin hieman ehkä jäykänoloinen. Koko talven olen ajatellut, että vähäinen lumi ja routaantunut maa saattaisi häätää kotilot vähintään huitsinnevadaan. Olin niin kiukkuinen tästä ensitapaamisesta, että nakkasin ötökän paljain käsin pois kukkapenkistä. Miten siinä kyykkyasennossa onnistuinkaan kiertämään heittoa niin, etten sitten enää löytänytkään kotiloa hiekkakäytävältä, jonne olin kuvitellut sen heittäneeni. Ellei tätä kuvaa olisi, voisin kuvitella nähneeni unta - painajaisunta kotiloiden invaasiosta

Onneksi näin tänään myös kevään ensimmäisen keltaisen perhoseni. Hetkellisestä kotilokohtauksesta huolimatta elämä hymyilee taas. Nauttikaa keväästä rakkaat blogiystävät, nauttikaa täysin siemauksin.

 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Monopodilla mennään


Käydessäni eilen apteekissa hakemassa isän lääkkeitä, oli pakko pysähtyä kauppakeskuksen aulaan levitettyyn kirjavalikoimaan. Minun on vaikea vastustaa kirjoja, enkä siis nytkään päässyt pinojen ohitse. Mukaan tarttui tämä sipulikukkakirja, koska minulla ei ole ainuttakaan pelkästään sipulikukkiin keskittynyttä kirjaa. Tosin olen odotellut Sailan vastaavaa valmistuvaksi, mutta voihan ihmisellä olla kaksikin samaa aluetta käsittelevää tietoteosta. Eikös voikin. Ei tämäkään kirja hullumpi ole ja kukkien kuviahan voi katsella vaikka kuinka monta kertaa. Löysin kirjasta jo niin paljon ihastuksen kohteita, ettei mitään rajaa.


Mukaan tarttui myös Diana Graigin Puutarhurien kirja: Parhaat niksit viherpeukaloille. Selailin kirjaa pikaisesti eilen illalla ja totesin, että useimmat kirjassa mainitut niksit ovat toki jo melko tuttuja. Lisäksi jäin miettimään, että kenties tässä kirjassa on ainakin hivenen huumoria mukana. Mutta kun tämänkin halvalla sai, niin mikäs ettei.


Minulla on 70-luvulla hankittu kolmijalkainen kamerajalusta, joka on ihan hyvä, joskin alumiinisena melko painava. Pari vuotta sitten ostin Lidlistä minikokoisen jalustasetin, josta pieni kolmijalka hajosi aika pian. Sen sijaan yksijalkaista olen käyttänyt aika paljon pitkälti sen helpon käytettävyyden vuoksi. Se kun mahtuu vaikka taskuun. Se on kuitenkin minikokoinen (maximikorkeus 38 cm), joten sen käyttö on rajallista. Lähinnä, jos tulee maattua mahallaan maassa - sitäkin tapahtuu  - tahi käytettäessä sitä lisätukena. Esimerkiksi omaan mahaansa jalkaa tukiessa sillä saa lisäulottuvuutta sekä vakautta. 

Pitkään olen kuitenkin kaivannut ihan kunnon kokoista yksijalkaista, joka kulkisi helposti vaikkapa omassa puutarhassa. Vihdoin sain sellaisen ostettua verkkokaupasta ja tänään hain tilaukseni postista. Vaihtoehtoja oli melkoisesti, mutta tällä hetkellä minulla ei ole kovin paljon varaa investoida tavaraan, joka ei kuitenkaan ole elintärkeä. Kokeilin yksijalkaa täällä sisällä hetki sitten ja tykästyin noihin pikalukkoihin. Kuulapää kuului ensisijaisiin valintaperusteisiin. Hyvältä tuntui, joten varmasti se pääsee vakiokäyttöön. Lisäksi näillä yksijaloilla on varsin hauska nimi eli Monopod. Kaikkihan on nykyään padeja tai podeja tai milloin mitäkin. Nyt minullakin on pod eli tämä Monopod.


Isälle tehtiin perjantaina pallolaajennus ja eilen haimme hänet äidin kanssa kotiin. Lääkearsenaali kasvoi merkittävästi, joten nyt sitten täytän kahden ihmisen dosetit viikottain ja yritän tahkota vanhempieni päähän, kuinka tärkeää heidän on muistaa ottaa lääkkeensä säännöllisesti. Näyttää mahdolliselta, että pääsen loppuviikosta oman puutarhani pariin ja luvassa on ulkoilua innostavaa säätäkin.

Nappasin tuosta Puutarhurien niksikirjasta oheisen lauselman, joka sopii erinomaiseksi elämänohjeeksi tilanteeseen kuin tilanteeseen:

Voimme joko valittaa, että ruusupensaissa on piikkejä,
tai iloita, koska piikkipensaissa on ruusuja.

- Abraham Lincoln -

 
.

 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Mustarastaan laulaessa


Ei haittaa, vaikka tänään on pilvistä ja sateista. Lumi jatkaa sulamista ja kevät edistyy. Eilen oli huikean hieno kevätpäivä. Tuntui, että ihan ensimmäinen todellinen ja aito kevätpäivä. Olihan niitä lämpimiä päiviä ennen tätä lumi- ja pakkauskauttakin, mutta ehkä kovin varhain saapunut lämpö sai omalla tavallaan keväästä nauttimisen tuntumaan jotenkin varkaissa olemiselta. Nyt voi jo ihan luvalla ajatella, että tästä se kevät aukenee.


Perjantaina menin aamupäivällä kolaamaan pihasta lunta. Aivan, lumitöitä ryhdyin tekemään. Lunta oli satanut sen verran paljon, että kunnolla sai märkää loskaa työntää edellään ja samalla piti varoa, ettei pihan hiekkapinta lähtisi kaikki mukaan. Enpä ehtinyt pitkään lumitöitä tehdä, kun taivaalta alkoi satamaan aivan valtaisia vesipisaroita. Ne kastelivat niin tehokkaasti, että katsoin paremmaksi palata sisälle. Hyvillä mielin tervehdin vesisadetta, sillä se sulatti lunta ja parin tunnin kuluttua aurinko alkoikin pilkistellä pilvien lomasta.


Eilen oli aamusta alkaen aurinkoista ja lämmintä. Kaikkialla litisi ja lotisi ja linnut sirkuttivat. Navakka tuulikin edesauttoi lumien sulamista ja tänään yläpihan kulkuväylät ovat kaikki sulana. Kukkapenkeissä ja alapihalla lunta on edelleen, mutta muutama eilispäivän kaltainen aurinkoinen sää, niin lumet ovat tiessään.

Juuso ei suinkaan ole kuumissaan auringonpaisteesta. Ei, se etsii tuoretta ruohoa pureskeltavakseen ja löysikin ihan minimaalisen kokoisia vihreitä ruohonversoja leikkimökin alta ja vuorimännyn juurelta. Ehkä se myös löysi naapurin kissan merkit tai jäljesti hiiriä, koskapa oli niin innoissaan noista auringonläikistä (kylläpä muuten on kameran säädöt poskellaan, kun tuo lumi on polttanut vasemman alakulman ihan valkoiseksi).


Juuso on aivan reporanka pitkän ulkoilusession jälkeen ja simahtaa niille sijoilleen. Tuossa pikkusohvalla se ei ole juurikaan nukkunut, mutta paikasta on näköjään tullut sille uusi hitti. Eilen Peräkamaripoika oli vaihteeksi Ukkokullan kanssa saunomassa ja istahti sohvalle uutisia katsomaan ennen saunan valmistumista. Juuso kipitti sohvan eteen ja tuijotti poikaa niin ankarasti, ettei hänen auttanut muu, kuin nousta pois sohvalta. Ja sinnehän Juuso hyppäsi kiertyen kerälle nukkumaan. Täytyyhän talossa joku järjestys olla.


Ajattelin lepuuttaa muutaman päivän kipeitä käsiäni, mutta eihän kutomattomuudesta mitään tullut. Kun on päässyt sukkaneuloosin valtaan, on todella tyhmän tuntuista istua illalla sohvalla tekemättä mitään - siis käsillään. Pakko oli kaivaa taas puikot ja langat esiin ja tällaiset sukat syntyivät pienen lepotauon jälkeen. Tai siis tekemättömyyteen turhautumisen ansiosta. Joku nimesi nämä jo Suffeli-sukiksi.


Teinpä myös tällaiset vauvantossut (valitan kuvan epätarkkuutta). Koska en ainakaan toistaiseksi ole ehtinyt opettelemaan kukkien virkkausta, väsäsin tupsut koristeiksi. Ehkä tupsuista tuli vähän liian suuret, mutta olkoon siinä. Noiden tossujen tekeminen oli niin helppoa ja nopeaa, että mahdollisesti teen toisetkin. Ihan vaikka siksi, että malli jäisi takaraivoon. Ohjeen löysin netistä täältä


Isälle tehtiin perjantaina pallolaajennus ja huomenna hän jo mahdollisesti pääsee kotiin. Huominen menee siis omaishoitohommissa, mutta josko tiistaina pääsisi pihamaalle. Luvassa on aika hienoa säätä tuleville päiville, joten pihamaa kutsuu. 

Parhaillaan tänne työhuoneeseen kuuluu mustarastaan luritus. Se tuntuu niin kauniilta, että ihan taas sydämenpohjassa läikähtelee. Kyllä taas jaksaa arkista aherrusta, kun on päässyt kevättä haistelemaan. Mustarastaan laulua ihastellessa toivotan teille kaikille mukavaa alkavaa viikkoa.
 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ruusuisia pensasunelmia vai pensaisia ruusu-unelmia vai unelmaisia ruusupensaita


Lämmin kiitos kaikille tsemppaajille! Isä on edelleen sairaalassa ja juuri nyt varjoainekuvauksessa. Kyseessä oli sydäninfarkti, mutta onneksi ei kovin kriittinen. Varjoainekuvauksessa selvitetään, minkälaisesta tukoksesta on kyse ja miten isää jatkossa hoidetaan, tehdäänkö pallolaajennus vaiko leikkaus. Tämä on nyt sitä arkipäivää, jonka varmasti useimmat lapset kohtaavat vanhempiensa ikääntymisen myötä. Vaikka olenkin kohtalaisen tyytyväinen suomalaiseen sosiaaliturvaan ja tässä tapauksessa vanhusten hoitoon, törmään jatkuvasti viime aikoina tehtyjen säästötoimenpiteiden vaikutuksiin. Laittaa kyllä miettimään, mihin tässä ollaan menossa, jos palveluista vielä vain leikataan. Lisäksi mietin joka kerran vanhempiani tavalla tai toisella auttaessani, millainen heidän tilanteensa olisi, jos heillä ei olisi lapsia tai muita läheisiä auttamassa. Miten selviävät vanhukset, joilla ei ole pankkitunnuksia, tietokonetta tai jotka osaavat kännykälläkin vain soittaa tai vastata saapuviin puheluihin? Toivoisin, että näitä asioita miettisivät myös ne, jotka vanhusten asioista ovat päättämässä.


Tänään vietin päivän pikemminkin puhelinta vahtiessa, joten siinä lomassa oli aikaa koulia taimia. Tiedän olevani melkoinen hätähousu ja usein se ylenmääräinen kiirehtiminen sitten kalahtaa omaan nilkkaan. Pitikin mennä laittamaan kurkun ja turbaanikurpitsan siemenet multiin jo maaliskuun alussa. Jollei tule varhaista lämpöaaltoa, taitaa meidän ikkuinalaudalla olla kohta varsinainen kurpitsa- ja kurkkuviidakko. Niin hurjaa vauhtia ne näyttävät kasvavan.



Helmikuussa pohdiskelin, millaisia pensasruusuja tulevana kesänä puutarhaani istuttaisin. Kesäkukka Kosmosta ja leijonankitaa -blogista vinkkasi minua tutustumaan OmaPiha -lehden numeron 3/2011 Pirkko Kahilan "Ruusuja ja risuja" -artikkeliin, jossa kerrotaan suomalaisesta ruusunjalostuksesta, jota 1990-luvulla Helsingin yliopiston Kasvinjalostustieteen osastolla Viikissä assistenttina työskennellyt Peter Joy oli pitkään hautonut. Ajatuksena oli tuottaa lisää värejä, muotoja, korkeuksia, käyttötapoja ja pitkä kukinta-aika. Peruslähtökohtana oli uuden ruusun hyvä tai vähintäänkin siedettävä ilmastollinen kestävyys. 

20 vuoden jalostustyön tuloksena on vihdoin saatu myyntiin viisi hienoa pensasruusua, joista kokosin tietoa käyttäen lähteinäni tuota OmaPiha-lehden artikkelia ja ruusun nimiä googlettamalla löytämiäni nettisivuja. Myös kuvat ovat nettisivuilta, mutta kuvaajien nimiä ei näiden kuvien kohdalla ole mainittu :


   Rosa Puistoruusu-ryhmä 'Ilo'
  • vanhemmat 'John Davis' (kanadalainen puistoruusu) x 'Kempeleen Kaunotar' (kotimainen perinneruusu)
  • korkeus 1,5-2 m, menestymisvyöhykkeet I-IV(V)
  • kukinta yksittäin pitkin varsia, melko pienet, litteät, puolikerrannaiset, lämpimän ruusunpunaiset, jopa lohensävyiset
  • kukinta alkaa Etelä-Suomessa kesäkuun lopulla
  • kukinta kestää n. 3 viikkoa, syyskesällä tapaa avautua muutama jälkikukka
  • ei tuoksu
  • punaisia kiulukoita niukasti
  • kasvutapa pysty, monivartinen, leveä, suihkulähdemäinen, versot ovat piikittömät, piikkejä vain pensaan tyvellä maasta puolen metrin korkeudelle

Rosa Puistoruusu-ryhmä 'Lumo'
  • vanhemmat 'Applejack'-ruusun avopölytyssiementaimi (mehiläiset pölyttäneet), isä tuntematon
  • korkeus 1,5-2 m, menestysmivyöhkkeet I-III
  • kukat pienissä ryhmissä, keskikokoiset, laakeat, kevyesti kerrannaiset,  lämpimän vaaleanpunaiset, loppuvaiheessa vaaleat, neidonruusumaiset
  • kukinta alkaa Etelä-Suomessa kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa
  • kukinta kestää n. 3 viikkoa
  • tuoksu mieto, leikkoruusumainen
  • punaisia kiulukoita niukasti
  •  kasvutapa pysty, varret vanhemmiten lähes puumaiset

Rosa Rugosa-ryhmä 'Sävel'
  • vanhemmat: R.rugosa -siementaimi x polyantharuusun siementaimi
  • korkeus 1-1,2 m, menestysmivyöhykkeet I-IV
  • kukat pienissä tertuissa, pienehköt, kuppimaiset, puolikerrannaiset, hienosti punertavat, lähes valkoiset 
  • kukinta alkaa Etelä-Suomessa kesäkuun lopulla
  • kukinta kestää n. 3 viikkoa runsaana, minkä jälkeen kasvaa uusia nuppuversoja ja kukkia avautuu pitkälle syksyyn
  • tuoksu erikoinen, mirhamainen, voimakkuus vaihtelee ilman lämpötilan mukaan
  • kiulukoita ei muodostu
  • tukevahaarainen, kekomainen, kukkii saman vuoden versoilla

Rosa Pimpinellifolia-ryhmä 'Tove Jansson'
  • vanhemmat R.'Red Nelly' x 'Poppius'
  • korkeus 1,5-1,8 m, menestymisvyöhykkeet I-V
  • kukat yksinkertaiset, hehkuvan punaiset
  • kukinta alkaa Etelä-Suomessa n. 18.6.
  • kukinta kestää 2-3 viikkoa, lisäksi syyskesällä ilmestyy muutama kukka
  • tuoksu mieto, persianruusumainen
  • muodostaa runsaasti punamustia kiulukoita
  •  kasvutapa pysty, reunaoksat kaartuvat

Rosa Rugosa-ryhmä 'Sointu'
  • vanhemmat R.Rugosa-ryhmä 'Snow Pavement' x polyantharuusun siementaimi
  • korkeus 1-1,2 m, menestysmivyöhykkeet I-IV
  • kukat suurissa tertuissa, pienet, laakeat, puolikerrannaiset, punertavat, vaalenevat,
  • kukinta alkaa Etelä-Suomessa juhannuksen jälkeen
  • kukinta kestää n. 3 viikkoa runsaana, minkä jälkeen kasvaa uusia nuppuversoja ja kukkia avautuu pitkälle syksyyn
  • tuoksu erikoinen, mirhamainen, voimakkuus vaihtelee ilman lämpötilan mukaan
  • kiulukoita ei muodostu 
  • kasvutapa pysty, reunaoksat kaartuvat


Mainittujen upeiden kotimaisten pensasruusujen lisäksi olen ajatellut istuttaa kesän ajaksi ruukkuun tahi pariin Sommervind -nimistä peittoruusu/ryhmäruusua, joka kukkii kesä-heinäkuusta syksyyn saakka. Eräällä ystävälläni on joka kesä terassiruukuissaan Sommervindia ja se on kerrassaan upea. Hänen ruusurukkujaan katsellessa tulee ihan sellainen tunne, kuin istuisi illan tummuessa italialaisen perheen patiolla odottamassa uunissa paistuvaa pizzaa, mukavassa seurassa pitkän auringonpaahteisen päivän jälkeen.

Näiden ruusu-unelmien myötä toivotan kaikille mukavaa viikonvaihdetta!

PS. Eilen illalla satoi lunta niin tiheästi, ettei meinannut autolla ajaessa tietä nähdä. Tänä aamuna mittari näytti kahta plusastetta ja aamupäivän kuluessa taivaalta tuli jonkin aikaa niin isoja vesipisaroita, että lätäköissä lätsähteli. Aikansa vettä roimittuaan pilkisteli aurinko taivaalta ja lumi suli silmissä. Vielä on lunta pihalla, alapihalla runsaastikin, mutta aurinkoa ja lämpöä on luvassa. Talvi lähtee, jihuu!!!!!
 
 

torstai 20. maaliskuuta 2014

Isä sairastaa, Juuso vaatii huomiota


Onpa elämässä ollut taas kaaosta. Eilen jouduin toimittamaan isän ambulanssilla sairaalaan. Hänellä oli kovia rintakipuja ja monenlaista muuta oiretta, jotka viittasivat sydänongelmiin. Verenpaine huiteli lukemissa 202/222. En ole päässyt puhumaan lääkärin kanssa, mutta tutkimuksia jatketaan ja isä pidetään sairaalassa. Vien illemmalla äidin isää katsomaan ja tässä päivän mittaan yritän saada enemmän tietoa tilanteesta.


Tilanne on kuitenkin sen verran hallinnassa, että ehdin tietsikalle maksamaan laskujani. Juuso näyttää olevan asiasta aivan eri mieltä. Sitä varmasti harmittaa, kun mamma huitelee pitkin maita ja mantuja, eikä ehdi olla kissansa seurana.


Maksa tässä nyt sitten laskuja ja hoida asioita tietokoneella, kun kissa ilmeilee näytön edessä ja istuksii papereiden päällä. 


Ulkona paistaa aurinko, mutta luvassa on lumisadetta. Aamulla mittarissa oli -12 astetta pakkasta, joten aika talvisissa merkeissä vielä tänään mennään. Huomiseksi on sentään luvassa ihan kunnolla lämpöasteita ja vesisadetta. Hurraa, se tietää lumelle kyytiä.


Juuso lähti pihalle ja sain laskut maksettua. Nyt sitten hoitamaan isän asioita. Tällaista on elämä iäkkäiden vanhempien lähiomaisena. Ei pääse arki kyllästyttämään.

 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Talvista tuunausta


Ei ole takatalvi, ei vaikka siltä tuntuu. Lohdullista. Meidän mittari näytti aamulla -12 ja vaikka auringonpaiste päivän mittaan ilmaa lämmittikin, pysyttiin silti muutaman asteen miinuksella. Ukkokulta totesi lauantaina, että kyllä lumi tuosta sulaa, eikä mennyt pihaa kolaamaan. En mennyt minäkään, kun Ukkokullan lailla uskoin vakaasti loskaisen lumen häipyvän pikaisesti. Tänään alkoi pihalla kahlaaminen ottaa pattiin. Tai ei siellä nyt kahlata tarvinnut, mutta esimerkiksi postilaatikolle tai kellariin kulkeminen pihakengissä ei sujunut kuivin sukin. Niinpä sitten kolasin lumen käytäviltä pois. Lauantaina satanutta lunta taitaa olla yhtä paljon, kuin edellisen kunnon lumipyryn jälkeen, joka oli helmikuun 1. päivänä. Eipä tänä talvena ole tarvinnut itseään lumitöillä pahemmin väsyttää.


Seinien maalauksen jälkeen makkarin kohentaminen jäi vähäksi aikaa, eikä se vieläkään ole täysin mieleiseni. Aiemmin käytin sinistä makkarin somistamiseen, mutta pari viikkoa sitten näin kaupassa kivan näköiset tyynyt ja siitä lähti uuden värin ymppääminen makkariin. Meillä suuret pinnat, kuten seinät ja kiinteät kaapistot ovat valkoisia puhtaasti siitä syystä, ettei meidän huushollissa isot remontit ole kovinkaan helposti toteutettavissa. Vaaleat seinät tuovat valoisuutta, eikä niihin kyllästy, kuten moniin väreihin. Tekstiileillä, koriste-esineillä ja muulla tilpehöörillä on helppo saada väriä ja muutosta kotiin ilman Remontti-Reiskaa ja pankkivisiittiä. Myös jatkuva ostaminen ja kuluttaminen on alkanut mietityttämään ja niinpä yritän etsiä kauaskantoisempia ratkaisuja.


Rosan värinen torkkupeitto löytyi kaapista ja verhoina ovat tähän päivään saakka olleet luonnonvalkoiset sivuverhot. Torkkupeiton funktio on lähinnä päiväpeitteen pitäminen puhtaana. Juusolla kun on välillä tapana käydä nukkumassa tuossa sängyllä ja onneksi se hakeutuu torkkupeiton päälle. Se on huomattavasti helpompi laittaa pesukoneeseen, kuin iso ja painava päiväpeite. Alkuunhan Juuso ei tullut lähellekään uutta makkaria, mutta nyt se kyllä löytää tiensä sinne yöaikaankin. Meillä on tällä hetkellä etelän puolen tasot ja ikkunalaudat täynnä taimipotteja, mutta huomatkaa, että sentään suihkupullo sopii sävyltään makkarin väritykseen.


Vihdoin ratkaisin myös verho-ongelman, sillä sivuverhot tuntuivat raskailta ja värittömiltä. Muistin kukkarossani lojuneen 30 %:n alennuskupongin Pentikille ja ostin tuota rosasävyistä Jasmiini-kangasta. Valmiina on todella vaikea löytää 160 cm:n levyisiä laskosverhoja, joten ne on pakko ommella itse. Tuon Jasmiini-kankaan voi kuvionsa puolesta laittaa myös pitkittäin, jolloin kankaan leveys riittää hyvin korkeudeksi. En löytänyt naapurikylän kangaskaupasta sopivaa nauhaa, joten ompelin kiinnitysnauhat itse tuosta samasta kankaasta. Samalla kankaalla päällystin pinnatuolin istuinosan ja rottinkiarkun aiemmin siniruutuisen kansiosan.


Juuso ei taida tykätä laisinkaan lumesta. Vielä perjantaina se kulki sisälle ja ulos, eikä osannut päättää, kummassa olisi mukavampi. Nyt ulkona on sen mielestä selvästi liian kylmä, eikä lumisella terassilla ole laisinkaan kiva kyyhöttää.Takkahuoneen ikkunalaudalla on ihanan lämmin ja siitä on vain pikkuinen hyppy nojatuoliin, jonka Juuso on ottanut omaksi vakiopaikakseen. Ehtiihän sitä keväästä nauttia sitten, kun se taas päättää lämpöä iloksemme jakaa. Sitä odotellessa käännetään kylkeä.