keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Juuso kiittää



Vaikka Juuson synttärijuhlat eivät kovin railakkaat olleetkaan, 
on se vähän väsynyt saamastaan huomiosta. 
Auringonpaisteen lämmössä köllötellessään se lähettää kaikille onnittelijoille 
lämpimät kiitokset muistamisesta.

* * *
 


- Pam Brown -

Haagan alppiruusupuistossa on juuri nyt satumaista kukintaa


Eilen vein vanhempani Helsingin Haagan kaupunginosassa sijaitsevaan alppiruusupuistoon. Yhden jos toisenkin kerran olen itselleni luvannut mennä tutustumaan tuohon pieneen puistoon, mutta enpä ole tullut lähteneeksi. Kokemus oli niin upea, että luultavasti teen lähipäivinä vielä toisenkin vierailun.


Koska reissu tuli vähän yllättäen, mukanani oli pieni kakkoskamera. Lisäksi vanhempani eivät kovin pitkään jaksa kävellä, joten aikaa ei ollut paljon. Myös sade teki tuloaan ja heti autoon päästyämme alkoikin loppupäivän kestänyt erittäin kasteleva sade. Alppiruusupuisto on sopiva retkikohde, vaikka aikaa ei olisikaan kovin paljoa. Kahdeksan hehtaaria tuntuu paljolta, mutta tunti riittää pelkkään katselemiseen kiireiselle ihmiselle. Jos taas lähtee kuvaamaan ja ihastelemaan yksityiskohtaisemmin, kannattaa varata enemmän aikaa..


Alueella pääsee helposti kävelemään rakennettuja ja köydellä rajattuja reittejä. Laajasuontien/Paatsamatien risteyksen kohdalla olevassa sisäänkäynnissä on opastus alueelle. Lisätietoa löydät mm. täältä. Alppiruusupuisto on perustettu 1975 ja sitä on laajennettu atsaleaistutuksilla pyöräilytien pohjoispuolelle 1996.


















Lumouduin näkymistä niin paljon, että räpsin kamerani kanssa sinne tänne ja harmittelin, ettei ole enempää aikaa. Kuvin ja sanoin on kuitenkin vaikea siirtää mahtavaa kokemusta toisille, joten suosittelen kaikkia tekemään ihan oman retken tähän satumaiseen alppiruusupuistoon. Kukinta taitaa juuri nyt olla parhaimmillaan.