torstai 1. tammikuuta 2015

Edessä uusi puutarhavuosi

Pupupolkuja metsässä
Oheiset kuvat on otettu maanantaina 29.12., jolloin meillä paukkui liki 20 asteen pakkanen. Aurinko paistoi metsän takaa viimeisiä säteitään ja minulle tuli kiire ikuistaa muutamia lumisia kuvia kuunneltuani radiosta ennusteita uudenvuoden sateista.

Puput kulkevat näköjään aina samoja polkuja.
Pienilläkin puilla on pitkä varjo

Pakkashanki kimaltelee
Kuusenkoristeet matkalla kellariin

Joulu tuli ja meni ilman, että siihen ehti kunnolla tarttua. Niinpä olen jo korjannut suurimman osan joulukoristeistakin pois. Tänään lähti kuusi ja jouluisimmat valoasetelmat. Huomenna on tarkoitus imuroida viimeisetkin pölyt edelliseltä vuodelta.

Myös uuden vuoden vastaanottaminen kutistui vanhuksia jeesatessa ja vasta Illaksi ehdimme omaan kotiin. Naapurien rakettipauketta kuunnellessa korkkasimme viinipullon.
Juuso-ressukka pelkäsi ilotulitusta niin paljon, että vietti suurimman osan illasta sängyn alla. Sieltä se sitten puoli yhden aikaan kömpi sohvalle viereeni kovin hellyydenkipeänä saamaan vuoden 2015 ensimmäiset rapsutukset.

Edelleen meillä on pihassa jonkin verran lunta, mutta lämpöasteet ovat saaneet pinnan vajoamaan ja paikoin hiekkakäytävät ovat näkyvillä. 


Vaikka tiedän edessä olevan lumisia ja kylmiä päiviä, ajatus on jo tulevassa keväässä. Jotenkin on ihan huikean innostunut olo valon lisääntymisestä ja ajatuksesta, että kaikki ihana kesäinen on taas lähestymässä. Puutarhaihmisen elämä on kyllä ihmeellistä. Aina on jotain mielenkiintoista odotettavaa.

Näissä mietteissä.
Onnellista puutarhavuotta 2015 kaikille!