torstai 11. helmikuuta 2016

Sataa, sataa, vettä sataa



Vettä sataa taivaan täydeltä ja lumet saavat kyytiä. Olopihan kukkakuvio kuultaa lätäkön alta ja paljaat syreenit heijastuvat veden pintaan. Maa on vielä jäässä, joten taivaalta satava ja lumikasoista sulava vesi eivät mene pihalta tässä vaiheessa minnekään. Ensi viikoksi on luvassa pikkupakkasia, mutta tällä vauhdilla lumet häviävät, eikä kohta tarvitse pelätä liukkauttakaan. Kukapa sitä hiekkapinnalla liukastuisi.


Monin paikoin lumi on kokonaan sulanut. Eniten sitä on siellä, minne sitä on kolattu ja lapioitu käytäviltä pois. Tämä on ehkä ikävin vaihe talvessa. Kaikkialla on harmaata ja roskaista. Vaikka kovasti kevättä odotankin, tiedän, ettei se millään ilveellä helmikuussa tule. Siksi olisin toivonut vielä vähäksi aikaa ainakin ohutta lumikerrosta ja pikkupakkasia.


Kasvien kannalta tällainen lämpötilojen sahaaminen ei taida olla kovin hyvä vaihtoehto. Suojaava lumi puuttuu ja ylenmääräinen vesi muodostaa jäätyessään hengittämättömän pinnan.


Tänä keväänä yritän olla maltillinen siemenkylvöjen kanssa. Vielä en ole edes täysin päättänyt, mitä kaikkea aion kylvää. Tomaatteja ja kurkkuja nyt ainakin kasvariin laitettavaksi. Niillä ei ole kiire. Sain kuitenkin homman alulle hakemalla kellarista taimipurkkeja. Niin oli hyvä aikomus pestä syksyllä kaikki purkit kevättä varten valmiiksi, vaan siellä ne olivat multaisina. Pesin purkkeja isomman läjän kerralla. Viime keväänä kokeilin kylvöissä turvenappeja ja aiemmin ovat käytössä olleet myös sanomalehdistä tehdyt potit. Nyt kierrätetään vaihteeksi vanhoja taimipurkkeja. 


Kylvin kuvassa näkyvien kukkien siemeniä ja vein ne ulos kylmäkäsittelyyn. Punahattuja olen onnistunut kasvattamaan ilman kylmäkäsittelyäkin, mutta löytämässäni listassa nekin oli mainittu kylmäkäsiteltäviksi. Kokeillaan nyt tätäkin keinoa.


Varastoistani löytyi yksi pussi pelargonia. Tätä Inspire Pinkiä olen aiemminkin kasvattanut ja siinä onnistunut. Rehvakkaasti ajattelin, että kylvänpä kerralla koko pussillisen. No, pussissa oli tasan seitsemän siementä. Nyt ne ovat mullassa ja purkit pesuhuoneen penkin alla. Siellä on lattialämmitys.


Testaan tässä samalla postauksen ajastamista eli en julkaise tätä samantien, vaan määritän päivämäärän ja ajan. Varsinainen kokeilujen päivä siis.