perjantai 26. helmikuuta 2016

Ei mitään uutta auringon alla


Ulkona sataa hiljakseen lunta. Ulkona on pieni pakkanen. Ulkona on talvi. Edelleen. Ei siis mitään uutta auringon alla.


Yksi kuudesta talven yli kellarissa selvinneestä pelaguustani päätti heti ryhtyä kukkimaan. Joidenkin mielestä ensimmäiset nuput pitäisi nipsaista pois, mutta enpä raaskinut. Antaa pelaguun kukkia, se on ihan hyväkuntoisen oloinen ja tekee runsaasti uusia lehtiä.

Pelargonia 'Inspire Pink'

Nuppuja on ilmestynyt lisääkin. Avautuessaan kukat ovat aika pieniä, mutta saavat kyllä sydämen läikähtämään mukavasti. Kuin lupauksena keväästä, johon tuntuu olevan ihan liian pitkä matka.



Helmikuun alussa kylvettyjen pelaguiden pienet taimet ovat vankistuneet. Sirkkalehtien lisäksi ei vielä ole ilmestynyt varsinaisia lehtiä. Kaikki ajallaan.


Runsaan viikon maljakossa olleet syreeninoksat puskevat jo vihreitä lehtiä. 


Vaihdoin hetki sitten olohuoneeseen vaaleammat kynttilät. Niiden tuoksu on voimakkaan hajuvesimäinen ja se valtaa koko kodin. En ole erityisen hajusteherkkä enkä allerginen, mutta kaikkialla leijuva raskas tuoksu tunkeutuu silmiin ja nenään ja uumoilee selvästi alkavaa päänsärkyä. Kynttilät taitavat kohtapuoliin saada lähtöpassit ja uuden käytön vaikkapa kesäiltojen hyttyskarkoitteena.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!