perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tuoreimmat käsityötuotokset


Vaikka illat pitenevät, on usein vielä sen verran viileää, ettei pihamaalla kovin myöhään tule touhuttua. Niinpä puikot suihkii ajankuluksi ja sukkia valmistuu.
Kuvassa fuksianpunaiset palmikkopolvarit 7-veikasta.


Harmaasävyiset nilkkasukat 7-veikan vaaleanharmaasta ja Raidasta.
Resorit valepalmikkoa.


Oranssisävyiset polvisukat hiukan leveämmälle jalalle.
7-veikan oranssi ja valkoinen sekä Nostalgia.


Vihreäsävyiset polvisukat pöllökuviolla. Resoreissa valepalmikkoa.
Lankana 7-veikan tumman ja vaalean vihreää. 


Kudoin pöllökuvion vain eteen, sillä helmien pujotteleminen silmiksi vaatii oman keskittymisensä. En myöskään laittanut pöllökuviota jalkapöydän päälle, koska minusta pienetkin helmet silminä saattavat painaa kengässä.


Ihan perussukat 7-veikan Raidasta, jossa on mukavan maanläheiset värit. Ehkä kuvassa hiukan kirkkaammat, kuin mitä todellisuudessa ovat.


 Vasta toinen sukka valmiina näitä Sirkka-sukkia.
Malli on todella helppo ja sen ohje löytyy alimmaisesta kuvasta.


Ensimmäisen Sirkan jouduin purkamaan, sillä aloitin ohjeen lukemisen vasemmasta ylänurkasta. Niinhän sitä yleensä lukeminen meidän teksteissämme aloitetaan. Vaan ei neuleohjeissa, miten sen nyt olin unohtanut?
Aikani ihmettelin, miten ihmeessä homma voi olla niin vaikeaa 
ja miksi kuviosta tulee aivan erilainen, mitä näin muiden tehneen.
Sitten vain purkamaan ja uusi aloitus ja nyt tulikin ihan erilaista jälkeä. On tuolla jokunen virhe, kun kutoessa pitää telkkua katsella ja jääkaapillakin välillä kipaista. Vaan se ei ole niin vaarallista. Aitoihin itämaisiin mattoihinkin kuulemma kudotaan ihan tarkoituksella pieni virhe, jotta ne olisivat taatusti yksilöllisiä kukin.