perjantai 29. huhtikuuta 2016

Ei ne kestä


Pikkupuutarhan alppikärhö kiipeilee vihreässä, kevytmetallisessa köynnöskaaressa. Niitä saa monista kaupoista vajaalla kympillä. Meillä kaari on jo toinen, enkä silti asiasta ole näköjään mitään oppinut.

Puutarhaportti 2.4.2016

Aiemmin samanlainen köynnöskaari oli alapihalle johtavien portaiden yläpäässä. Eräänä päivänä pihalla ollessani ihmettelin, miksi kaari näytti niin kummalliselta. Se oli ruostunut maanrajasta ja kaaressa kasvanut painava humala oli romahtamispisteessä.

Ukkokulta rakensi puusta uuden portin, joka upotettiin maahan metallisten tolppakenkien avulla. Hyvin on pysynyt pystyssä jo useita vuosia. Humala siitä lähti toissa kesänä, sillä se oli aina täynnä kirvoja ja muutenkin tuossa aurinkoisessa paikassa meni aina ihan harmaaksi. Lisäksi kotiväki marmatti minulle tappajaköynnöksestä, kun humala tarttui ohikulkijoiden hiuksiin karheilla oksillaan.


Tässä yhtenä päivänä sitten totesin alppikärhön kiipeilykaaren kohdanneen saman kohtalon. Se on ruostunut puhki, eikä vain alaosastaan, vaan pitkin matkaa. Mieli tekisi samanlaista puista porttia, kuin olopihan puolella. Mutta sen toimitusaika taitaa venyä hamaan tulevaisuuteen, sillä Ukkokullan päällimmäinen projekti on rakentaa katettu pergola. Homma on jo aloitettu, mistä kovasti iloitsen. Eipä noilta miehiltä voi mahdottomia vaatia, joten luultavasti tässä tulee kauppareissu, sillä minusta ei timpuriksi tai puusepäksi ole. Se on jo nähty ja koettu. Honkkarissa näin vähän vahvemman oloisen köynnösportin, jonka hinta sopisi vielä omalle kukkarolle. 

Juuso tarkastaa pergolatarpeita

Saattaa olla, että kaarihärpäke pysyisi pystyssä syksyyn saakka, mutta siinä kasvavan alppikärhön ja Rouge Cardinalin kannalta voisi olla hyvä saada uusi tuki tässä vaiheessa paikalle, kun Rougesta ei näy vielä mitään. Alppikärhön saisin varovasti laskettua vieressä kasvavan vuorimännyn latvuksiin uuden tuen pystyttämisen ajaksi. Ja sitten alppikärhö saisi koko kesän parannella mahdollisia haavojaan ja Rouge taasen kasvaa ja kukkia syksyyn saakka häiriöttä. Näin minä varmaankin menettelen.