maanantai 18. joulukuuta 2017

Tipahti puikoilta


Jälleen kerran sovimme, ettemme aikuisten kesken osta toisillemme joululahjoja. Aina siitä päätöksestä joku lipsuu, mutta useimmat sentään ymmärtävät, ettei kyse ole suinkaan haluttomuudesta antaa lahjoja vaan ihan käytännön seikasta. Jokaisella on tavaraa yllin kyllin ja mahdollisuus hankkia tarvitsemansa. On riittävän stressaavaa pohtia lapsille sopivia lahjoja ja juosta niitä kaupoissa etsimässä. Lahjoja on toki kiva antaa ja saada, mutta parempi keskittää lahjominen vaikka syntymäpäiviin. Jouluna voi panostaa enemmän yhteisen pöydän ääressä herkutteluun. 


Sukkia on sentään lupa lahjoittaa. Koska sukkien kutominen on niin mukavaa, niitä valmistuu näin talviaikaan melko tiheään tahtiin. Niinpä ihan ilokseni jaan tekemiäni sukkia muulloinkin, kuin jouluna. Naapuri vei tänäkin vuonna ison kassillisen sukkiani työpaikalleen myytäväksi, joten muille sukulaisille ja ystäville annettavaksi ei kovin paljon jäänyt. Muutaman parin olen ehtinyt lahjana annettavaksi kutoa. 




Merja Ojanperän "Kauneimmat villasukat" -kirjasta olen näitä Helmi-Orvokkeja tehnyt ennenkin. Malli on kaunis ja nopea kutoa. Kudoin kahdet kappaleet. Toiset viininpunaisesta ja valkoisesta 7-veikasta ja toiset kirkkaanpunaisesta ja luonnonvalkoisesta 7-veikasta. 






Tytär halusi antaa omille tutuilleen lahjaksi minun villasukkiani. Koska en saanut väritoiveita, koitin pysytellä kohtuullisen neutraaleissa väreissä. Pelkkää harmaata perussukkaa en vain koskaan jaksa kutoa, joten yhdistin yksivärisiin raitaa piristykseksi.




Marraskuun lopulla teki mieli kutoa jotain joulunpunaista ja niinpä syntyivät nämä pitsiset polvisukat. Niille löytyi heti ottaja. Sukat on kudottu 7-veikasta 3½:n pukoilla. Resorissa on 60 silmukkaa. Resorin jälkeen lisäsin yhden silmukan jokaiselle puikolle. Mallineule on neljällä jaollinen. Kavennukset tein vasta nilkan resorin ensimmäisellä kerroksella, jolloin jätin puikkoa kohden 12 silmukkaa.

Mallineule:
1.-3. krs: 3 o, 1 n
4. krs: lk, 3 o yhteen, lk, 1 n



Tytär halusi itselleen jotkut värikkäät sukat ja niin valmistui nämä sukat, joissa kirsikan sävyiseen 7-veikkaan yhdistyy värikäs Polaris-lanka.


Muiden sukkien väleissä tuhoan jämälankoja. Nyt on meneillään kirkassävyisten raitalankojen tyhjentäminen varastoista. Hauskaa räsymattoa syntyy kutomalla kahta erilaista raitalankaa kaksi kerrosta kumpaistakin vuorotellen. Yksivärinen resori ja kantapää rauhoittaa muuten kirjavaa vaikutelmaa.


Vyötteet näistä raitalangoista on kadonnut, mutta tässä alemmassa sukassa on ainakin 7-veikan Joulu-sävyä punasävyiseen Raita-lankaan yhdistettynä.

Raidallisista langoista kutoessani pyrin kohdistamaan kummassakin sukassa raidat samalla tavoin. Usein raitalangasta kutoessa toisen sukkaparin kohdalla joutuu pitkäänkin etsimään samaa kohtaa ja silloin lankaa menee tavallaan hukkaan. Ellei siis keksi sille muuta käyttöä. Jämälankoja käytettäessä kohdistamisesta on paras luopua. Muuten laatikossa on jämälankojen jämälankoja.


Sukat miehelle valmistuivat sinisestä 7-veikasta ja sinisävyisestä Raita-langasta. Mallineuleena kerrosrivinousu. Kerrosrivinousu kiristää hiukan tavallista neulosta enemmän, joten se kannattaa huomioida silmukkamäärässä.


Mustaa sukkaa on etenkin näin pimeään vuodenaikaan vähän hankalampi kutoa. Ainakin pitää olla kunnon valaistus. Varminta on tehdä kuviotonta perussukkaa, johon saa raikastusta kerrosrivinousulla ja raitalangalla.


Lapsille kudoin röyhelösukkia, joissa toinen röyhelö on kudottu Novitan pehmoisesta  Pilvi-langasta. Pilvi-langan koostumus on 53 % akryyliä, 38 % polyamidia ja 9  % polyesteriä. Kuten kuvasta näkyy, valkoisia hahtuvia näkyy punaisen ja valkoisen langan yhtymäkohdassa. Käytännössä hahtuvat eivät häiritse yhtä paljon, kuin kuvassa. 

Pujotin koristeeksi lankanyörin, johon oli tarkoitus ommella myös kulkunen. Jätin kulkusen kuitenkin ompelematta, koska ilman sitä nyöri on helpompi ottaa tarvittaessa pois. Nyöriin kannattaa jättää pituutta sen verran paljon, ettei se kiristä ja estä sukan pukemista jalkaan.

Kantapään tein ristiinvahvistettuna. 



Jämälankaprojekti jatkuu. Ainakin tulee ensi jouluksi lahjoitettavaa, ellei vuoden aikana syntymäpäivät tyhjennä tulevia varastoja.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Juuso-köllykkä


Pikkuveljen Nuno-koira sairastui vakavasti ja se oli päästettävä pilven päälle jatkamaan vahtimistehtäväänsä. Muutamien ihmisten kanssa heräsi taas tässä yhteydessä keskustelu siitä, kuinka tärkeä rooli lemmikillä perheessä aina on. Lemmikin menetys voi tuottaa aivan yhtä suuren surun, kuin läheisen ihmisen menetys. Eipä kai ole edes tarpeellista vertailla erilaisten surujen määrää tai laatua. Oma kokemus ja tunne riittänee.


Juuso-köllykkämme täyttää kesän korvilla 17 v. Se on seniorikissa ja sen korkea ikä alkaa jo näkyä käytöksessä ja toiminnassa. Juuso nukkuu paljon, eikä juurikaan viihdy ulkona. Osittain sen ulkona viihtymiseen vaikuttaa tietenkin myös ympäristössä tapahtuneet suuret muutokset. Mikään talvikissa se ei ole koskaan ollut, mutta nyt se tuppaa kääntymään jo ulko-ovella takaisin sisään aistiessaan märkyyden, tuulen tai kylmyyden.

Epäilen myös, että sillä on kipuja tai jäykkyyttä nivelissä, sillä makuuasentoon asettautuminen on vaikeaa ja hidasta, etenkin etutassujen osalta. Toisaalta se kyllä hyppää keittiön ikkunalaudalle ja sieltä pois varsin sutjakkaasti. Ja kesällä myyrät saivat puutarhassa kyytiä ihan entiseen malliin, vaikka Juusolla on valjaat rajoittamassa sen menoa. 


Muutaman ensimmäisen elinkuukautensa jälkeen Juuso on tehnyt tarpeensa lähes poikkeuksetta ulos, mutta viime kesästä alkaen se on siirtynyt likimain kokonaan hiekkalaatikon käyttöön. Vanhakin siis oppii uusia asioita. Useimmiten se kyllä edelleen pyytää ulos ja saattaa jopa kiertää talon, mutta tulee sitten sisälle ja tassuttelee suoraan hiekkalaatikolleen. Sillä on ärsyttävä tapa tulla meille ilmoittamaan käyneensä hiekkalaatikolla. Yöllä varsinkin ottaa päähän, kun katti naukuu sängyn vieressä, että nyt on pissat pissattu. 


Leikkiminenkään ei enää niin Juusoa kiinnosta. Ennen hiiret ja pallot saivat kyytiä. Usein leikittiin sen kanssa piilosta. Juuso laukkasi hurjaa vauhtia verhon taakse ja odotti, että tulen sitä kurkkimaan. Kun raotin verhoa, kissa jolkotti jo kiireesti sohvan taakse uuteen piiloon odottamaan löytymistään. Nykyisin se saattaa joskus mennä sohvan kulman taakse kurkkimaan, tuleeko kukaan perässä. Kun sitten menen sitä katsomaan, se on sen näköinen, ettei leikki enää vähempää voisi kiinnostaa. 

Minun lankakerääni se sentään välillä paiskoo ja kengännauhoja on toisinaan vaikea sitoa, kun kissa kiskoo nauhan toisesta päästä sidoksen auki. Jos ulkona on rauhallista ja hyvä sää, se on siellä edelleen hyvin kiinnostunut tutkimaan ja nuuskimaan ja saattaa jopa kiivetä metrin verran puuhun.  


Vaikka Juuso ei ole koskaan viihtynyt pitkään sylissä, eikä etenkään vieraiden sylissä, on se varsinainen seurakissa. Aina se tulee sinne, missä muutkin ovat. Iltaisin se valloittaa sohvan toisen pään, kun minä kudon samaisen sohvan toisessa päässä. Kerran pari illassa Juuso tunkee itsensä väkisin syliini. Silloin on vain laitettava puikot ja langat syrjään ja keskityttävä rapsuttamaan pehmoista kissaa. Rapsutustuokio kestää maksimissaan puoli tuntia, jonka jälkeen Juuso joko palaa torkkumaan sohvan toiseen päähän tai lähtee napsimaan keittiöön raksujaan.


Juusolla on ollut luonamme kissanpäivät. Siitä on toki ollut vaivaa ja se on sitonut meidän ajankäyttöämme ja menemisiämme suurestikin. Luultavasti se ajattelee meistä samoin. Juuso on ollut äärimmäisen ihana katti ja se on tuonut perheeseemme valtavasti iloa. Tiedän, että Juuson ja meidän yhteiselo alkaa olla loppusuoralla. En ala vähenevää aikaa etukäteen suremaan, vaan annan Juusolle sen tarvitseman ja ansaitseman hoivan ja hellyyden. Ja nautin sen osoittamasta kiintymyksestä upottamalla sormeni sen lämpöiseen ja pehmeään turkkiin.

torstai 14. joulukuuta 2017

Joulumarkkinoilla

Tallinnan joulutori 21.11.2017

Erilaisista joulumarkkinoista ja -myyjäisistä on tullut olennainen osa jouluun valmistautumista. Vaikka ei mitään ostaisikaan, on kiva katsella ihmisten uskomatonta kykyä ja taitoa tehdä käsillään kaikenlaista kaunista. Useimmiten tulee tehtyä myös ostoksia, sillä markkinoilta löytyy sellaisia tuotteita, joita ei missään kaupassa ole edes myynnissä.


Tallinnan joulutorilla olimme veljenvaimon kanssa jo marraskuun lopulla. Isoveljeni vaimon kanssa olemme aina tulleet hyvin juttuun ja ennen perhe- ja työelämän hektisiä vuosia vietimme paljon aikaa kimpassa. Veljeni yllättävä kuolema kesällä lähensi meitä entisestään.

Ajatus oli kerrankin jutella kaikessa rauhassa ja samalla nautiskella hyvän ruuan parissa. Siinä ohessa piti toki kierrellä joulutoria, mutta kierros jäi lyhyeksi ja nopeaksi märkääkin märemmän räntäsateen vuoksi. Ajatuksemme mukavasta rupattelutuokiosta toteutui ruhtinaallisesti, sillä kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa oli huomattavasti mukavampi viettää aikaa. Tallinnassa talojen rännit ovat järjestään ainakin 50 cm liian lyhyet ja niinpä sadevesi tulvii ränneistä suoraan jaloille.


Ukkokulta suostui kerrankin juhlistamaan hääpäiväämme kotinurkkia kauempana. Kävimme Helsingissä syömässä. Herkullisen aterian jälkeen kiersimme katsomassa keskustan jouluvaloja. Senaatintorin Tuomaanmarkkinoihin tutustuin pikakelauksella yrittäessäni pysytellä Ukkokullan perässä. Kumma juttu, että muuten niin hidas hämäläinen muuttuu kaupungin kaduilta pois halutessaan äärimmäisen vikkeläksi kulkijaksi.

Vaikka aamupäivän oli vettä tullut vihmomalla, iltapäivällä sää kirkastui. Olisin halunnut kuvata enemmän jouluvaloja. Ukkokulta ei ole erityisen ihastunut Helsingin vilinään ja niinpä en viitsinyt kiduttaa häntä katujen kiertämisellä illan pimenemiseen saakka. Jouluvalot olisivat ehkä muutenkin kauniimpia, jos olisi lunta.


Viikonloppuna kävin perinteisesti Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinoilla. Siellä oli aivan tuhottomasti porukkaa ja useimpien kojujen lähellekin oli vaikea päästä. Kuvaamisen suhteen tyydyin muutamaan räpsyyn, sillä aina oli jonkun käsi tai pää edessä. Osa myyjistä myös kielsi kuvaamisen.


Lohjan joulumarkkinoilta ajoin samantien Nummelan Luksiaan Naistenmessuille. Päivän markkinaturnaus alkoi jo sen verran väsyttää, ettei oikein enää mielenkiinto kaikkeen katselemiseen riittänyt. 

Paljon kaikkea kivaa tuli nähtyä. Mikäli itsellä on peukalo keskellä kämmentä tai aika vähissä, joulumarkkinoilla kannattaa kyllä tehdä ostoksia. Villasukkia ja neuleita taisi olla myynnissä eniten ja niidenkin hinta vaihteli todella paljon. Käsityötä selvästi jo arvostetaan ja se näkyy myös hinnoissa. Jos halpaa haluaa, ei markkinoille kannata mennä.


Ostoksia tein maltillisesti. Tyttärelle löysin hänen toivomansa kynsikkäät ja kotiin marinoituja valkosipuleita. Yhdet korvakorutkin ostin, mutta ne taitavat edelleen majailla repun uumenissa.

Tänä vuonna käymättä jäivät lähinnä olevat eli oman kylän joulumarkkinat, jotka olivat muiden markkinoiden kanssa samanaikaisesti ja Hvitträskin joulumarkkinat, jolloin oli muutta menoa. Ehkä ensi vuonna muistan, ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan. 
 

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Suomalainen snow-how


Eilen saimme luvatun lumimyräkän. Keli oli karmea, mutta onneksi autoilijat ajoivat maltillisesti ja liikennettä näytti jopa olevan tavanomaista vähemmän. Sen verran monia vuosia olen liikenteessä talvisinkin suhaillut, ettei eilen mitenkään poikkeuksellinen talvikeli ollut. Liukasta ja lumista ilman muuta, mutta sellaistahan se tuppaa talvella näillä leveysasteilla olemaan. 

Olin liikkeellä niin aamulla kuin ruuhka-aikaankin. Koko päivän aikana näin yhden ainokaisen aura-auton ja silläkin aura oli ylhäällä, mutta peräpäästä auto kylvi suolaa koko päivän sataneeseen hankeen. Seurauksena oli hirvittävä möhnä, josta muodostui tien pintaan polanteita. Ajaminen oli, kuin perunapellossa poukkoilua. Eikö olisi ollut järkevämpää aurata ensin tien pinnasta ylimääräinen lumi pois ja sitten suolata? Jos suola vielä olisi ollut tarpeen?

Bussipysäkit oli täysin auraamatta. Samoin isommatkin kadut, joissa on runsaasti liikennettä. Moottoritiellä en käynyt. Kenties kaikki aurat ajoivat siellä peräkanaa.


Radiossa on tänään haastateltu teiden kunnossapidosta vastaavia henkilöitä. Jokainen on väittänyt koko kaluston olleen liikenteessä, mutta ei kuitenkaan ruuhka-aikaan. Silloin on kuulemma vaikea aurata, kun autoja on niin paljon. Lukuisat eilen liikenteessä olleet ihmiset ja ammattiautoilijat soittivat radioon ja sanoivat, etteivät olleet nähneet aura-autoja sen enempää aamuvarhaisella kuin iltamyöhälläkään.

Suomessa on aina ollut talvisia kelejä ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Meillä luulisi olevan lumiosaamista, snow-howta vaikka toisille kaupattavaksi. Kaipa Suomessakin mennään vähitellen siihen, että lumisateen sattuessa ihmiset joutuvat jäämään pois töistä ja kouluista ja koko maa sulkeutuu odottamaan sään paranemista. Toivottavasti näin ei sentään käy.


Pääsin ihan turvallisesti kotiin. Mieli olisi tehnyt ottaa matkan varrella muutama lumikuva, mutta keskelle tietä ei voinut autoa pysäyttää ja penkoille ei auraamattomuuden vuoksi ollut menemistä. Niinpä nappasin oman kylän kaupalle päästyäni yhden kuvan. Yhden vain, sillä lumisade oli muuttumassa märäksi loskaksi ja kotiinkin oli jo kiire.


Turhaan kiirehdin kotiin, sillä pian sisälle päästyäni sähköt alkoivat räpsimään ja lopulta tienoo pimeni kokonaan. Pimeyttä kestikin sitten kolme tuntia. Vähän ennen kahdeksaa kyllästyin kutomaan otsalampun ja kynttilöiden valossa. Lähdin ulos jatkamaan Ukkokullan aloittamia lumitöitä ja ravistelemaan painavaa lunta pihan puista. Kauaa en pihalla lunta ehtinyt kolaamaan, kun valot jo palasivatkin. Sen jälkeen pitikin kiertää talo niin ulkoa kuin sisältäkin, sillä jouluvalojen ajastimet oli säädettävä uudelleen.


Sähköttömyys ei tuntunut niin läpitunkevan pimeältä, kun joulun läheisyyden vuoksi kynttilät olivat valmiina sytytettäviksi ja patterilla toimivia valojakin oli siellä täällä. Monet niistä ajastimilla varustettuina syttyivät sopivasti ihan itsestään valaisemaan pimeyttä.  

maanantai 11. joulukuuta 2017

Suosiolla luovutin


Viidenteen luukkuun tyssäsi minun joulukalenterisukkani. Suosiolla luovutin, sillä aika ei tässä vaiheessa riitä jatkuvaan purkamiseen ja ohjeiden tulkitsemiseen. Lankakin on jo niin nuhraantunut. Ehkä olisi pitänyt valita harmaa lanka. 

Ensimmäinen ja vielä toinenkin päivä sujui hyvin, vaikka toisen päivän ohjetta jouduin tankkaamaan moneen kertaan ennen sen perille menoa. Ikinä ei ole muutaman kerroksen kutomiseen mennyt niin paljon aikaa, kuin näiden joulukalenterisukkien kanssa on tapahtunut. Kolmannen luukun ohjetta väkersin koko illan. Jos hetkenkin huomio kiinnittyi toisaalle, sekosin laskuissa ja jouduin pahimmassa tapauksessa aloittamaan alusta. Kyllä korpesi, kun kaikki huomio piti ilta toisensa jälkeen olla vain ja ainoastaan käsityössä. Juuso-ressukka joutui luopumaan jokailtaisista rapsutuksista, kun en voinut laskea neuletta käsistäni. 

Kokonaan ei sentään ongelmia tarvitse omalle kontolle ottaa, sillä kahtena päivänä ohjeessa on ollut virhe, joka on sitten illalla korjattu. Yleensä olen tulostanut ohjeen heti aamusta ja illalla ryhtynyt toimeen ihmetellen, kun ei vaan onnistu. FB:stä löysin ryhmän, jossa joulukalenterisukan tekemiseen osallistuvat kommentoivat ja auliisti auttavat toisiaan. Sieltä löysin myös tiedon virheistä ja niiden korjauksista. Sittemmin ryhdyin seuraamaan ohjeiden perässä olevaa kommenttikenttää pysyäkseni paremmin perillä siitä missä mennään. 

Ohjeita on ollut hankala seurata, sillä kullekin päivälle on julkaistu kaavio, jossa ei kuitenkaan ole merkkien selityksiä. Kaavion lilsäksi ohje on kyllä selitetty kaavion jälkeen sanoin, mutta minua se on ainakin enemmän sekoittanut. Itse ainakin koen helpommaksi seurata kaaviota. 7. päivästä alkaen kaavioihin on näköjään laitettu myös merkkien selitykset. Palautteeseen on siis vastattu. Hyvä niin. Helpottaa varmasti niitä, jotka sinnikkäästi kalenterisukkaprojektissa jatkavat.


Testasin tämän sukkaprojektin yhteydessä eri materiaalista valmistettuja sukkapuikkoja. Bambu-puikot lensivät ensimmäisenä laatikkoon, sillä ne taipuivat ikävästi. Koko ajan tuntui, että pian puikko napsahtaa poikki. Bambuiset olivat muutenkin tikkuisen tuntuiset ja lanka luisti (liian) huonosti puikolla. Koivuiset olivat hitusen paremmat, mutta niidenkin pelkäsin kaiken aikaa menevän poikki. 

Käyttöön jäivät siis perinteiset metallipuikot ja hiilikuituiset KnitProt. Tarkoitus on hankkia kokeiluun myös neliskanttiset cubics-puikot, joita monet kehuvat kovasti. 

Loppuvuodesta 2016 ostettu orkidea kukki uudelleen heinäkuusta joulukuulle.

Minun on äärimmäisen vaikea lopettaa jotain projektia kesken. Vaikka se olisi kuinka työlästä tai jopa epämiellyttävää. Haluan saattaa aloittamani loppuun ja siitä on usein syntynyt turhia paineita ja päänkivistystä. Ylimääräistä stressiä välttääkseni olen yrittänyt opetella luovuttamista ja luopumista. Sitä, että saa olla keskeneräinen ja epäonnistua ilman, että koko maailma siihen kaatuu. 

Kun nyt pystyin nakkaamaan keskeneräiset joulukalenterisukat lankakoriin, ojennan itselleni siitä hyvästä kukan ja kiitoksen. Tänään aion purkaa kalenterisukkien aloitukset, jotta saan puikot muihin töihin. Kalenterisukkien ohjetta aion kuitenkin seurata ja sen itselleni tulostaa. Ehkä palaan työhön sitten, kun joulunalustyöt eivät paina päälle ja aikaa on muutenkin enemmän. Ja voihan ohjeesta käyttää kivoja kuvioita muihin neuleisiin.

Ukkokullan jouluksi 2016 tuoma valkoinen orkidea kukki uudelleen 4.7.2017.

PS. Kuvat ovat orkideoista, jotka olen saanut kukkimaan uudelleen. Heinäkuun 4. postasin siitä, kuinka onnistuin saamaan Ukkokullan joulun alla tuoman orkidean kukkimaan. Samaisessa postauksessa epäilin, että myös toinen, neljällä eurolla ostamani vaaleanpunainen orkidea saattaisi alkaa kukkimaan. Ja alkoihin se ja kukinta kesti ihan tänne joulukuulle saakka. Nyt sen kukat alkavat väsähtää. Jatkossa aion huolehtia orkideoistani paremmin, enkä nakkaa niitä kovin helposti kompostiin, kuten aiemmin olen tehnyt. Josko saisin nähdä kumpaiseltakin vielä sen kolmannenkin kukinnan.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Pois peura meidän pihasta!


Itsenäisyyspäivän aamukahvit meinasivat mennä väärään kurkkuun, kun vilkaisin keittiön ikkunasta ulos. Peura tepasteli maailmanvalloittajan askelin pihassa. Sen verran se oli arka, että pienikin vilahdus ikkunassa sai sen varuilleen. Niinpä en voinut nostaa sälekaihtimia ja yritin kameran kanssa tiirailla varovasti verhojen lomasta.


Harva se ilta olopihan tunnistevalo syttyy itsestään ja silloin olen epäillyt elukoiden pihassa kulkevan. Tämän talven muutamina harvoina lumisina päivinä olen alapihalla nähnytkin jänisten jälkiä ja naapurin kissalla on jopa tapana käydä istuskelemassa ikkunalaudoilla.

Pari päivää sitten alapihan parissakin kukkapenkissä oli syviä jälkiä ja niitä epäilin peurojen tekeleiksi. Vaikka pihapiirissä kulkeva rusakko aika iso elukka onkin, ei sen jäljet edes mullassa painu samalla tavoin, kuin peuralla. Alapiha on yhtä nurkkaa lukuunottamatta aidattu. Vaan mikäs elukoita estää kulkemasta yläpihan kautta, kuten aikoi tehdä tämäkin itsenäisyyspäivän peura. 


Peura kiersi talon päädy ja oli suunnistamassa kohti alapihaa, mutta se havaitsi minut takkahuoneen ikkunassa ja vaihtoi suuntaa palaten etupihan kautta tien yli naapureiden takaiseen metsään. 

En ole erityisen ilahtunut peurojen vierailuista. Olkoon miten söpöjä ja ihania tahansa, meidän nurkilla niitä alkaa olla riesaksi saakka. Takuuvarmasti nakkaan peuraa kolikkokukkarolla otsaan, jos vastaan tulee. Ja kolikoitahan kohta enää on jäljellä, kun peurat napsivat rakkaudella kasvattamani kasvit, vaikka täällä metsiä riittää ja metsissä syötävää yllin kyllin. 


Itsenäisyyspäivänä oli upea talvipäivä. Lunta oli maassa sen verran, että kaikki kuurautui pikkupakkasessa valkeaan huntuun. Aurinkokin näyttäytyi ennen laskuaan. Kuvatessa huomaa, kuinka vähäistä joulukuinen valo parhainakin päivinä on. Nautitaan siis tästä hämärän hyssystä ja sytytellään kynttilöitä tuomaan lisävaloa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

torstai 7. joulukuuta 2017

Mukuloita hoitamassa

Keijunkukan lehden takapuolikin on aika hieno!

Tässä yhtenä päivänä sain itseni vihdoin kammettua kellariin setvimään maasta ja ruukuista talvisäilöön siirrettyjä mukuloita ja juurakoita. Daalioissa varsinkin on sen verran isot juurakot, että ne oli pakko ensi hätään laittaa vateihin ja ämpäreihin kuivahtamaan ja odottamaan siistimistä ja talvisäilöön asettamista.


Pienemmät mukulat laitoin paperisiin taimikasseihin ja pusseihin. Isompia varten olen säästänyt pahvilaatikoita. Ravistelin ylimääräisiä multia pois juurakoista. Tai pikemminkin kuivunut multa rapisi ihan itsestään. Juurien välejä ei tarvitse sen enempää putsailla. Pusseihin ripottelin vähän turvetta. Hyvät ohjeet daalioiden juurakoille löytyy mm. Meillä kotona -sivustolta. Samat ohjeet pätevät myös muihin mukula- ja juurakkokasveihin.


Tein pusseja varten nimilaput hyvissä ajoin ennen juurakoiden kellariin siirtämistä. Lappujen oli tarkoitus korvata väliaikaiset taimitikut, joita minulla oli muutamassa daalia- ja kesäkukkaruukussa. Ei mennyt ihan nappiin tämäkään suunnitelma, sillä osa taimitikuista oli varsin puutteellisia ja lisäksi juurakoiden siirtovaiheessa olen yhdistänyt eri lajikkeita - mukamas tilapäisesti. Miten ihmeessä menen joka vuosi samaan retkuun eli kuvittelen muistavani kuukauden takaisia asioita. Käsi sydämellä, kuka osaa erottaa erilaisia daalioita toisistaan pelkkiä juurakoita katsomalla? En minä ainakaan. 

Posliinirikko - Saxifraga x urbium

Kasvimukuloitani kellarissa hoitaessani sain mukavan älynväläyksen. Auring*n ihanat -blogin Inkalta saamani posliinirikko pääsi alkujaankin väliaikaissijoitukseen talon päädyn metsäpuutarhaan. Kulkukäytävän laidalla se on joutunut vakavasti uhatuksi, sillä niin rönsyansikka kuin rönsytiarellakin tyrkkii kasviressukkaa jatkuvasti ahtaammalle. Olen miettinyt alapihan Kotikiven ympäröimistä kokonaisuudessaan perennoilla. Kasvivalinta on ollut hakusessa ja nyt keksin pelastuksen posliinirikoille. 

Kotikivi penkkeineen kasvihuoneelta katsottuna

Kotikiven takana eli vajan puolella kasvaa rivi tuijia. Aitaa vasten istutin viime kesänä edullisesti ostamani kuusaman. Kiven kasvarin puolella kasvavat koristeomena Musta Rudolf ja syreeni, joka on joko Isabellansyreeni tai Sensation. Selvinnee ajan kanssa, kumpi. 

Pieni havu on veljeltä toissakesänä saatu kääpiökasvuinen hopeakuusi (Picea pungens 'Glauca compacta'). Kiveä vasten kasvaa myös kesällä toisesta paikasta siirretty mantsuriankärhö. Multaan piilotin syksyllä pallerolaukkaa ja pääsi sinne myös yksi tupas sulkaneilikkaa, jonka toivoisin vähitellen kotiutuvan ja tuuheutuvan. Hopealta hohtavana se sopisi hyvin kuusen kumppaniksi. 


Kiven juurelta on tarkoitus kaivaa loputkin nurmikosta pois. Kivi palasi kotiin kaikesta huolimatta sen verran yllättäen, etten ehtinyt sen sijoituspaikkaa mitenkään valmistella. Olisi toki ollut viisampaa kuoria nurmikko jo valmiiksi pois, mutta voi sen tehdä jälkikäteenkin. Kiven alla nurmikko on kuollut. Sen sijaan reunoilta pursuaa kasvustoa, jota ei saa kunnolla trimmerilläkään siistittyä. Siinä siis homma ensi kesäksi, kun muutan loputkin kiven ympäristöstä kukkapenkiksi. Posliinirikko on mainio kasvi tähän paikkaan, koska en halua mitään korkeaa peittämään hienoa kiveäni.

Koristeomena - Malus 'Musta Rudolf'

Pihalla tepastellessani huomasin yllättäen, että Musta Rudolf on tehnyt pikkuruisia koristeomppujaan. Koko on enemmänkin marjan kuin edes kirsikan luokkaa. Pikkuinen puu oli kukassa sen ostaessani. Kunpa kukkisi tulevinakin vuosina.

Timantit sateen jälkeen jänisverkoissa.

Talvensuojaturpeen levittämistä varten odottelin niitä pikkupakkasia, joita ei vaan ole tullut. Kun sen sijaan lunta on tullut muutaman kerran aika runsaastikin, ajattelin, että hyvässä lykyssä lumi jää maahan ennen pakkasia. Levitä nyt sitten talvensuojaturvetta hangen päälle. Lopetin odottamisen ja kävin tässä yhtenä päivänä ripottelemassa turvetta kärhöjen tyveen ja vielä muutamille ruusuillekin. Voi olla, että kokeilu menee lahjakkaasti pieleen ja niin kärhöt kuin ruusutkin mätänevät turpeen sisällä liotessaan. Viime vuosi oli aika lailla samanlainen, kuin nyt. Samoilla kikoilla siis mennään nytkin. 

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Joulu lähestyy, mutta voi, miten mukavaa onkaan välillä pohtia puutarha-asioita. Kokeilkaa vaikka!