sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Marketanpuiston kevätmarkkinat ja bloggaajatapaaminen


Lauantaina aurinko paistoi ja kevätsää huokui ihanaa lämpöä. Olosuhteet perinteiselle Marketanpuiston kevätmarkkinoille olivat mitä parhaimmat ja niinpä suunnistin auton nokan kohti Kehä III:sta jo aamupäivällä ehtiäkseni kiertää markkina-alueen ennen klo 14 alkavaa Bloggaajatapahtumaa, joka niinikään on jo muodostunut mukavaksi perinteeksi.


Kotipuutarha -lehti, Puutarha Tahvoset, Kekkilä, Rudus ja Tikkurila olivat kutsuneet puutarhabloggareita Ideapihojen teemapäivään. Tällä kertaa esillä olivat kotimaiset marjakasvit ja niiden hoito, luomulannoitteet ja kompostimullan käyttö sekä uudet piharakennustuotteet. 


Kotipuutarha-lehden päätoimittaja Maija Stenman toivotti meidät tervetulleeksi, jonka jälkeen salaattibuffetin antimia nauttiessamme kuuntelimme Puutarha Tahvosten Tuuli Vistan esittelyä kotimaisista marjakasveista ja niiden hoidosta. Piia Reinikainen Kotipuutarha -lehdestä jatkoi Tuulin teemaa kertomalla marjapensaiden istutuksesta ja hoidosta. Sopivasti aiheeseen nivoutuen Pauliina Nyberg Kekkilältä jatkoi esittelemällä luomulannoitteita ja opastamalla kompostimullan käyttöön.

Puutarhahenkinen leivos - herkkua alusta loppuun!

Kahvia ja leivosta nauttiessamme saimme syventyä Iia Suikin esittelemiin Ruduksen uutustuotteisiin ja netistä löytyvään uuteen Kotipolku-palveluun, josta löytyy apua ja vinkkejä monenlaiseen kodin ja pihan rakentamiseen liittyvän kysymykseen.

Lopuksi Hanna Salonen esitteli Tikkurilan tuotteista mm. Patio Kivikuullotetta, jolla on mahdollista esimerkiksi uudistaa ja kirkastaa vanhan betonikivipintaisen pihapäällysteen väri.


Herkkuhetken ja informatiivisen osuuden jälkeen oli vuorossa Ruduksen työnäyte, jossa ladottiin matala muuri liuskekivimaisesta uutuustuotteesta. Naisnäkökulmasta katsottuna vaikutti aika kivalta tuotteelta, sillä kivet on helppo latoa ilman erityisiä kommervenkkeja. Korkeampaan ladontaan on toki järkevää käyttää erityistä liimaa ja toki muurin ladottavuuden kannalta on myös tärkeää, että alusta on riittävän suora ja vakaa.


Marketanpuiston keväinen bloggaajatapahtuma on runsaan asiapitoisen annin lisäksi mukavan lämminhenkinen ja kiva tilaisuus. Ilman muuta on hauska tavata blogielämässä jo tutuiksi tulleita ihmisiä, mutta myös mielipiteenvaihto ja keskusteleminen puutarhureille tuotteita markkinoivien yritysten edustajien kanssa on monin tavoin hedelmällistä. Lämmin kiitos järjestäjille omalta osaltani siitä, että sain olla läsnä.

Magnolia

Ennen bloggaajatapahtumaa kiertelin Marketanpuistossa. Samalla tavoin kevät on siellä myöhässä, kuin kotipuutarhoissakin. Pienten sipulikukkien kukinta alkoi jo olla ohi, eivätkä tulppaanit olleet vielä aloittaneet. Valkoinen magnolia kukki upeasti ja sitä katsellessa aloin jo pohtia, pitäisikö sittenkin kokeilla sellaista omalla pihalla.


Kiersin rhodoalueen nähdäkseni, missä vaiheessa rhodojen nuput ovat. Ei vielä värin pilkahdustakaan ainoassakaan nupussa, joten ihan hetkeen ei tarvitse rhodoretkeä mihinkään suuntaan suunnitella. Aiemmilla Marketanpuiston käyntikerroilla olen kuullut rhodoalueella satakielen laulun ja niin kuulin nytkin. Enkä ainoastaan rhodoalueella, vaan myös lähellä Överbyn taimimyymälää.

Hyvä idea esimerkiksi köynnösseinämäksi.

Kerrankin pystyin olemaan ostosten suhteen maltillinen, sillä kotiin tuli kolme kirjorevonhäntää kesäkukkaisutuksiin ja yksi oka-mukulakäenkaali (Oxalis tuberosa), josta voi syödä sekä lehdet, että mukulat. Jos haluaa kasvattaa mukulakäenkaalia myös seuraavana kesänä, on tietenkin hyvä jättää osa mukuloista syömättä. Tätä erikoisuutta näytti olevan yhdellä jos toisellakin. Eikä syyttä, sillä se on ohkolalaisen Myllypellon taimet -hyötypuutarhan tämän vuoden viljelyerikoisuus. Sunnuntaipäivän salaattiin en vielä käenkaalin lehtiä nyppinyt, mutta kesän mittaan saanen siitä maistiaiskokemuksia.

Marketanpuiston ympäristön espoolaispeltoja

Kaiken kaikkiaan oli upean aurinkoinen kevätpäivä täynnä antoisaa ja mukavaa ohjelmaa. Tänään on ollut hivenen rauhallisempi ja myös viileämpi päivä, mutta ei yhtään hullumpi tämäkään. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 

36 kommenttia:

  1. Kiva lukea koostetta, kun tänä vuonna jäi tuo tapahtuma väliin juhlien takia. Ihanan sään saitte! Ja todella maltilliset ostokset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalla olikin aika monta sellaista henkilöä, joita en tunnistanut. Vastaavasti taas puuttui useampi, jotka tavallisesti ovat olleet paikalla. Sinänsä harmi, ettei tilaisuudessa ehdi juurikaan uusiin ihmisiin tutustua. Kiva tapahtuma kaikkinensa ja sää oli mitä mainioin.

      Poista
  2. Oli kiva tavata. Palasin tapahtumasta autolle kuin kuormakameli, vaikken juuri mitään ostanutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä herukkapensaassa yksistään jo raahaamista. Yllättävän paljon painaa neljän litran purkki puskineen.

      Poista
  3. No jopas on ollut mukava tapahtuma!
    Heh....mulle tulee tuosta vihreästä leivoksesta mieleeni että vihreä on soseutettua ruohoa 😄
    Antamasi metsäruudun taimi voi hyvin!
    Mitä kaikkea muuta mä sainjasn sulta siellä Kahilan keikalla. Voin nenä, muisti pätkii.
    Ainakin mulla ole hurjasti taimia ku lähdin kotiin.
    Juusolle terveisiä 😘
    Sinä myös, voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena terveisistä ja samoin sinulle mukavan lämpimiä kevätpäiviä! Tai kesäyön tässä jo kohta on. Myös Juuson puolesta. Tuossa se köllöttää varpaiden päällä pitkin pituuttaan ja työntää välillä kyntensä nautinnollisen näköisenä jalkapöytääni. Omistajan elkein.

      Ruoho minullekin tuli leivoksen vihreästä mieleen. Sitten lopetin pohtimisen ja söin herkun. Ihanaa oli.

      Kiva, että kasvit lähtivät kasvuun. En enää yhtään muista, mitä kaikkea silloin toin jaettavaksi. Hyvä, että pitkän talven jälkeen tunnistaa omien nurkkien istutukset.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ymmärsin. Näillä mobiililaitteilla saa aikaan ihan uusia sanoja. Nytkin joudun joka toisen sanan korjaamaan. Eikä enteriä uskalla painaa ennen kuin on lopputuloksen tarkastanut.

      Poista
  5. Ai että siellä jo vihertää! Tuommoinen blogitapaaminen voisi olla kiva, mutta kovin kaukana olette täältä katsoen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantain jälkeen tänne on tullut miltei kesä. Kasvun miltei kuulee.

      Aika pääkaupunkikeskeistä moni asia edelleen on. Muutaman tunnin tilaisuuden vuoksi on kyllä kahdesti harkittava, lähteekö satoja kilometrejä ajamaan. Meiltä Marketanpuistoon on noin 20 minuutin ajomatka, joten päätös sinne menemisestä ei tuottanut ongelmia. Saatan käydä Marketanpuistossa kesän mittaan useamman kerran ihan vain katselemassa, miltä siellä eri kasvien kukinta-aikaan näyttää.

      Poista
  6. Varmasti mukava tapahtuma ihanassa säässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienolla säällä on kyllä merkittävä bonusarvo ihan kaikkiin ulkoilmatapahtumiin.

      Poista
  7. Nyt sää olikin todella suosiollinen tapahtumalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tapahtuman jälkeen ehti vielä möyrimään omaan puutarhaan. Ihania nämä pitkät valoisat illat.

      Poista
  8. Oli mukava tavata. Sää oli mitä mainioin ja illan ehti viettää omassa puutarhassa. Herukka on jo maassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jatkoin päivää pihahommissa. Tosin herkkua odottaa vielä istuttamista, mutta ehkä se tänään jo onnistuu.

      Poista
  9. Kutsu kolahti minullekin, mutta kun aika on kortilla, erityisesti näin keväisin, valitsin automatkailun sijasta puutarhahommat mökillä :) Kivat kuvat sulla bannerissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu!
      Samasta syystä harkitsin Marketanpuistoon lähtöä kahdesti, mutta minulla on niin lyhyt matka, että saatoin tapahtuman jälkeen vielä touhuta pihahommissakin.

      Poista
  10. Olipas teillä kiva päivä! Melkein tulin, mutta viimehetkellä peruuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut mukava taas nähdä, mutta toisen kerran sitten.

      Poista
  11. Kiva, kun pääsit mukaan tapahtumaan!
    Toivotaan suotuisia pölytysilmoja herukalle – kukat jo vähän lupailevat maistiasmarjoja 😊
    t. Tuuli Puutarha Tahvosilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! Herukka on päässyt jo maahan ja sitä istuttaessani huomasin siinä muutamia kukkiakin. Minulla on entuudestaan Tahvosten Pohjanjättiä ja vanhaa punaherukkaa, joten hyvään seuraan Vilma pääsi. Aika monen näköistä pörriäistä puutarhassa surraa, joten satokin on mahdollista.

      Poista
  12. Ihana oli nähdä! Mun kassiin tipahti myös Oka:) Aika kiva kun moni otti sen, niin voidaan vaihtaa kokemuksia. Etenkin ensi vuonna, miten on talvehtinut. Tuo tapaaminen on niitä vuoden kohokohtia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan tosiaan tehdä vertailevaa Oka-tutkimusta, sillä moni oli sen ostanut. Istutin ruukkuun patiolle, jossa sitä on helpompi hoitaa ja napsia käyttöön.
      Marketanpuiston tapahtuma on tosiaan kiva ja mukavien ihmisten tapaamisen lisäksi löytyy joka kerran uusia kasvivinkkejä.

      Poista
  13. Oih, tuo magnolia<3 Meillä on vaaleanpunaisessa jo melkein sama vaihe eli kovasti on kiritty, kun on ollut +25 astettakin. Sitä vain jaksan ihmetellä, että miksi enää ei tule ihania, ilmaa puhdistavia, kasveja virksitäviä toukokuun sateita. Jos sääteidotus kertoo Jyväskylässä sataneen, voit olla varma, että se kiertää saaremme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on vaaleanpunainen magnolia! Minkä ikäinen?
      Alkaa olla tosi kuivaa. Torstaille luvattiin sadetta, toivottavasti toteutuu.

      Poista
  14. Harmittaa, etten malttanut lähteä käymään. Mutta ensimmäinen kunnon lämmin päivä (edellinen päivä reissussa), niin oli pakko päästä möyrimään pihalle :) Mutta tuo köynnöstukikuva... juuri tuollaista on suunnitelmissa terassimme päätyyn. Pitänee piipahtaa joku ilta katsomassa puistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista keskustelua jouduin minäkin itseni kanssa käymään, vietänkö päivän pihahommien parissa, mutta Marketanpuisto voitti pidemmän korren ja hyvä niin, oli kiva päivä. Löysin muitakin hyviä ideoita, joita voisi toteuttaa omassa puutarhassa. Kannattaa siis käydä kiertämässä. Etenkin, kun kasvit lämmön myötä pörhistyvät ja pääsevät nekin kesän makuun.

      Poista
  15. Oli kiva päivä ja hauska nähdä taas kerran! Kiitos seurasta! <3

    VastaaPoista
  16. Päivä oli oikein onnistunut, mukava oli tavata taas, vaikkakin aika pikaisesti!

    VastaaPoista
  17. Oli taas niin mukava nähdä suo ihana Between!
    Juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin. Meillä puutarhahörhöillä ei aiheita puutu.
    Tuo magnolia kuva on aivan ihana! Mulla jäi koko magnolia kokonaan näkemättä.

    VastaaPoista
  18. Kauniit kuvat! Harmi tosiaan, ettei ehditty jutella. Taidettiin ehkä istua samassa pöydässä?

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!