keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Viluvälipäivän villasukkia


Uuden astianpesukoneen asennusta odotellessa ehdin sopivasti päivittää viimeisimmät villasukkatuotokset. Kevään edistymisen myötä telkun katseleminen on vähentynyt ja sitä myöten myös sukkia ja muita neulomuksia valmistuu hitaammassa tahdissa. Kutominen on kuitenkin mukavaa ja omalla tavallaan koukuttavaa, etten enää oikein osaa tyhjin käsin edes istua. Puikot ja langat hakeutuvat käsiin kuin itsestään.


Merja Ojanperän Kauneimmat villasukat kirjasta olen kutonut jo aiemmin talvella yhdet Helmi-Orvokit. Malli on kaunis ja helppotekoinen, joten päätinpä sitten tehdä vielä parit uudet samalla ohjeella. Virkatut kukat jätin pois.

Lankana tässä on beige Novitan Eero ja  valkoinen 7-veikka. Puikot 3½.


Sama Helmi-Orvokki toteutettuna viininpunaisesta ja valkoisesta 7-veikasta.



Koko talven olen kotosalla kulkenut villasukissa. Nykyiset langat ovat hyviä ja kestäviä. Koska pidän villasukkia päivittäin, pesen niitä myös säännöllisesti 40-asteen hienopesussa. Pari kertaa sukat ovat menneet vahingossa kuumempaan kirjopyykkiin, mutta hyvin ovat senkin kestäneet. Vuoden pesut jättävät kuitenkin jälkensä ja vihdoin päätin kutoa myös sukat itselle saadakseni vaihtelua jo hiukan kulahtaneeseen varastoon. Lankakorista löytyi jämäkerä vaaleanpunaista 7-veikkaa, johon talven alennusmyynnistä ostettu 7-veljeksen pinkkisävyinen Polkka sopi hyvin.

Novitan mallilehdessä näin pirteän polvisukkamallin, jonka ohje löytyi Novita Knitsin sivuilta. Sukka kudotaan oranssikeltaisesta Aurorasta ja luonnonvalkoisesta 7-veikasta. Kuvio tulee sekä sukan etu- että takaosaan.

Yleensä pitsineule näkyy paremmin yksivärisessä neuleessa, mutta tähän Aurora-lankaan kuvio sopii ihan mukavasti. Siksipä tein toiset polvisukat samaisella ohjeella  pinkkisävyisestä Aurora-langasta. Tällä kertaa sukkaosuus ja resori pinkkiä Suomalaista sukkalankaa.


Joukon jatkeena on vielä parit Körtti-sukat miehille. Siniset on jo helmikuussa esitelty ja ne annoin viime kuussa veljelleni syntymäpäivälahjaksi. Ruskeat tein myöhemmin.


Hakkuualueelle ilmestyi maanantaiaamuna työkone, joka on kiskonut puunsäleet lentäen ja kovaan ääneen rutisten kantoja hakkuualueelta. Kävin vehkeen kuvaamassa, kun se tuli meidän tontin nurkalle. Nyt muuten avaria näkymiä piristää sinne tänne kootut isot kantokeot. Pitänee käydä kuvaamassa, kunhan muilta kiireiltä ehtii.
 

52 kommenttia:

  1. Taas niin ihania sukkia olet tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Nyt on tosiaan ollut villasukkapäiviä. Täällä kylläkin vain villasukat jalassa lämmittäen.
    Todella kauniita sukkia kaikki! Oot kyllä taituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!
      Hetki sitten kävin pihalla kuvaamassa sankkaa raekuuroa. Ihme kevät.

      Poista
  3. Helmi-Orvokit on kauniit. Körttisukatkin on jo kauan ollut listalla, ne vaan on yksinkertaisuudessaan niin hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Körtti-sukat ovat tosiaan helpot ja kivat. Niihin saa ilmettä väriä vaihtamalla. Tykkään tehdä niitä erityisesti miehille tavanomaisten harmaiden tilalle.

      Poista
  4. Villasukat jalassa minäkin kuljen, mutta en itse kudotuissa. Tosi mahtavat sukat sinä olet kutonut että kyllä niissä kelpaa kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Villasukat jalassa on lämmin ja pehmoinen olo.

      Poista
  5. Villasukkakelit ovat jatkuneet. Kauniita sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska! Äsken taas satoi rakeita niin, että maailma oli ihan harmaa.

      Poista
  6. Voi mahdoton miten paljon olet taas kutonut kauniita sukkia. Ihailen myös työsi jälkeä.
    Jämerältä näyttävä työkone jolla kannot saavat kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kädenjälki näköjään paranee aikaa myöden, kun riittävästi kutoo.

      Poista
  7. Niin kauniita sukkia olet taas tehnyt kyllä villasukat on saanut olla jalassa, toivottavasti ilmat lämpiää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Lämpöä tässä odotellaan ihan joukolla. Ja villasukat jalassa on nytkin.

      Poista
  8. Kauniita villasukkia villasukkapäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neili!
      Villasukat laitoin nytkin loppuillaksi jalkoja lämmittämään.

      Poista
  9. Ihania villasukkia, ja niitä taidetaan tarvita vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri!
      Parhaillaan Matti Huutonen lupailee telkussa lämpenevää ensi viikolla.

      Poista
  10. Ihania sukkia olet taas neulonut. Nyt niitä tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki!
      Kuvasin tunti sitten pihalla ja meinasi näpit jäätyä. Täytyy vissiin kutoa vaihteeksi tumppuja.

      Poista
  11. Hienot villasukat!
    Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Kivasti on keskiviikko mennyt muutamista rae- ja räntäkuuroista huolimatta.

      Poista
  12. Ny onki enemmä villasukkakelit ku puutarhakelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Auringon paistaessa voisi kuvitella olevan kevät, mutta heti, kun menee pilveen, saapuukin jäätävät sateet.

      Poista
  13. Villasukille riittää jo ympärivuotista käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se näyttää. Harvemmin toukokuussa näin kipeästi villasukkia kaipaa, kuin nyt.

      Poista
  14. Villasukkia tarvitaan aina ja kauniita sukkia olet kutonutkin.

    VastaaPoista
  15. Olen samalla tavalla sukissa kulkija, mutta tuo on hyv vinkki: voisi sitä välillä neuloa sukat omiin jalkoihin - alkavat olla jo kulahtaneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole kumma, ettei itselle saa sukkia tehtyä. Uutta sukkaa aloittaessa ajattelee, että tästä teen sille ja tälle, vaan harvoin itselle.

      Poista
  16. Kauniita sukkia olet kutonut. Koskaan niitä ei ole liikaa. Meillä vieraat haluavat aina vetää villasukat jalkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on korillinen vierassukkia. Meillä on aika viileät lattiat ja monet vieraat ovat tottuneet +25 asteen huonelämpöön, joten vierassukat ovat tervetulleita heti ovella.

      Poista
  17. Villasukat jalassa täälläkin kuljetaan kun pilvet kylvävät hiutaleita, vaikka meidän pitäisi olla kylvöpuuhissa! Kauniita sukkia oletkin taas kutonut, olet niin ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!
      Taitaa tänä vuonna kylvöt mennä sinne vanhan kansan suosimaan kesäkuun alkuun. Tänään tuntui hivenen lämpimmältä, vaikka välillä rakeita taas satoikin.

      Poista
  18. Villasukat, ja varsinkin sinun tekemät upea villikset, ovat tarpeen näillä keleillä. Maisema muuttuu rytinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä maisema muuttuu päivittäin. Tänään näköpiiriin nousi taas muutama uusi hiekkakasa. Ihan on tosi-tv nyt pihapiirin kupeessa.

      Poista
  19. Hih, vähän Olgasukkaa ja jotain muuta sekaisin niin tulee hauskat! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, sinäpä sen sanoit. Olga-sukkia en olekaan aikoihin tehnyt. Kiitos vinkistä.

      Poista
  20. Villasukille onkin ollut käyttöä! Ei tainnut ilahduttaa tuo työkoneen paikalle tulo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin näyttää siltä, että villasukat voi hetkeksi laittaa kaappiin.
      Erilaisia työkoneita saadaan nyt katsella runsaan vuoden ajan. Toivottavasti lopputulos on hyvä.

      Poista
  21. Upeita sukkia, joista oranssit polvisukat minusta vielä ylitse muiden ihanat!!!

    VastaaPoista
  22. Todella kauniita sukkia olet tehnyt! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!