keskiviikko 2. elokuuta 2017

Synttäriarvonta


Blogini täytti kesäkuussa 6 vuotta ja samalla tuli 1000 postausta täyteen. Silloin piti järjestää synttärien tiimoilta arvonta, mutta niinpä vaan on siirtynyt ja siirtynyt. Arvontapalkinnot nököttävät työhuoneen pöydällä asiasta muistuttamassa ja nyt sitten laitan asian vireille.

Selailin blogini taivalta ja jonkin verran ote on muuttunut. Kuten niin monessa muussakin asiassa, oikean tavan ja tien löytäminen vie aikansa. Tekniikka on nyt paremmin hallussa, vaikka siinäkin työmaata edelleen riittää. Ihan kaikkia teknisiä kömmähdyksiä en sentään ota omaksi syykseni, vaan kyllä bloggerin toiminnassakin on välillä isoja ongelmia. Myös tekstinkäsittelyyn ja kuvien asetteluun toivoisin enemmän mahdollisuuksia. 

 
Tekstiä näköjään tuotan edelleen runsaasti, mutta nykyisin koitan sentään liittää kuvia mukaan enemmän, kuin alkutaipaleella. Monet eivät jaksa pitkiä jaarituksia lukea, minkä ymmärrän. Sanat ja tekstin tuottaminen ovat minulle tärkeitä ja blogini yksi päätarkoituksista on olla puutarhapäiväkirja, joten päätös blogini seuraamisesta jäänee lukijan vastuulle. Kaikkia ei voi eikä ole tarkoituskaan miellyttää. Jokaisesta lukijasta ja vierailijasta olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen. 


Sanottakoon tässä(kin) yhteydessä, että blogin myötä olen oppinut aivan valtavasti kasveista, kasvattamisesta, puutarhasta ja elämästä ylipäätään. Blogia voi toki pitää itseään varten, mutta parasta ja antoisinta tässä harrastuksessa on juuri vuorovaikutus ja vertaistuki. Toisten blogeja seuraamalla, niitä kommentoimalla ja omaan blogiin tulleiden kommenttien avulla tietoa on karttunut ja moni ongelma ratkennut. 

Ihmeellistä on myös se, miten avuliaita ja anteliaita kaikki puutarhablogien ihmiset ovat. Kukaan ei linnottaudu itsekkäästi omaan nurkkaansa, vaan mitä voidaan, se jaetaan. Oli sitten kyse kasvista tai tiedosta. Olen saanut tutustua moniin hienoihin ihmisiin. Joihinkin ihan kasvoista kasvoihin, toisiin taasen virtuaalisesti. Jokunen teistä asustaa jakotaimen tai lahjasiemenen merkeissä puutarhassani ja on siten usein mielessäni. 


Seuraan suurta määrää blogeja, lähinnä puutarhablogeja, mutta myös käsitöitä, askartelua, kissoja ja elämää ylipäätään. Kaikkiin postauksiin en mitenkään pysty aina kommentoimaan. En, vaikka kuinka haluaisin ja aihe kiinnostaa. Useimmiten luen postauksianne ja omaan blogiini tulleita kommentteja tabletilta ja tuskailen kommentoinnin kanssa kahden sormen taktiikalla. Virheitä tulee ja google tuppaa tekemään omia sanamuunnoksiaan nopeammin, kuin sanoja ehtii tarkastaa. Pitkien tekstien kirjoittaminen on hidasta ja hankalaa, mikä harmittaa, koska usein olisi kysyttävää ja sanottavaa enemmänkin.  

 
Joskus mielessä häivähtää tunne, että jokohan tämä blogielämän riittäisi. Se tunne haihtuu täsmälleen silloin, kun jonkun postauksen avatessaan näkee hienoja kuvia mielenkiintoisesta kasvista ja syventyy lukemaan bloggarin tarinoita. Lämmin ja sydämellnen kiitos jokaiselle ihanalle blogille ja bloggarille näistä kuudesta hienosta vuodesta. Mutta sitten siihen tärkeimpään eli arvontaan. 

Arvonnan palkintona on seuraavat kirjat, jotka kaikki ovat omiani ja joita minulla on kaksin kappalein.


Kati Jukarainen - Maria Kesänen - Hanna Sumari: Keittiöpuutarha, siemenestä lautaselle.
Readme.fi,  2016. 


Stig Palmgren: Puutarhan puut ja pensaat värikuvina.
WSOY, 1974. 


Merja Turunen & Sirpa Ylönen: Puutarhanhoito poropeukaloille
Into Kustannus Oy, 2017. 




Arvonnan säännöt:
  1.  Arvontaan osallistuvat kaikki, joiden kommentti on tullut la 19.8.2017 klo 24.00 mennessä. Suoritan arvonnan sunnuntaina ja onnettarena toimii Ukkokulta Juuson toimiessa virallisena valvojana. 
  2. Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän postaukseen. 
  3. Toisen arvan saat linkittämällä alla olevan arvontakuvan blogisi sivupalkkiin. 
  4. Henkilöt, jotka eivät ole blogini lukijoita, laittakaa kommenttiinne spostiosoite, jonne voin ilmoittaa mahdollisesta voitosta. 
  5. Arvonnan palkinnot postitetaan vain Suomeen. 
Kerrothan kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Onnea!


86 kommenttia:

  1. Onnea 6-vuotiaalle blogille! Täällä on mukavaa vierailla jalukea kivoja juttujasi kauniiden kuvien ryydittämänä. Olen huomannut samaa, että vie oman aikansa, että löytääblogilleen sopivan väylän ja siitä tulee omannäköinen. Itsekin olin alussa hyvin arka, mutta vuosien myötä - ja kiitos kommentoijien ja hyvän vuorovaikutuksen - olen rohkaistunut enemmän ja saanut bloggaamiseen itseluottamusta.
    Tulen vierailemaan täällä jatkossakin ja toivon monia hyviä vuosia eteenkinpäin!

    Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut 6-vuotisesta blogiurasta! Kaikesta näkyy ja tuntuu, että olet hionut itsellesi oman tyylin ja se on tärkeää. Luen aina perusteelliset postauksesi ja usein myös kommentoin, jos ehdin. Tykkään kovasti tyylistäsi, jossa käydään läpi käytännön konkreettisia prosesseja hyvillä vinkeillä piristettynä. Luen mielelläni myös tekstejäsi, joissa syvennyt välillä hyvin syvällisiin ja maailmaa kosketteleviin aiheisiin. Ja kiitos myös kauniista kuvista!

    Onnea ja mielenkiintoista jatkoa Rikkaruohoelämään!

    VastaaPoista
  3. Unohdin kokonaan - osallistun tietenkin yhdellä arvalla kiinnostavaan kirja-arvontaan!

    VastaaPoista
  4. Onnea kivalle 6-vuotiaalle. Sun tekstit jaksan aina lukea alusta loppuun. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa. Juusoa tahtoisin nähdä enemmän.. Mukana yhdellä arvalla. Hienot palkinnot!

    VastaaPoista
  5. Onnea 6v.Sinun blokia on kyyllä mukava lukea . Kolmella mukana.♥

    VastaaPoista
  6. Onnea! Muutaman vuoden bloggaamisen jälkeen voin todeta jääneeni koukkuun! Olen saanut monesti teiltä toisilta bloggaajilta kaipaamiani neuvoja. Blogi toimii ikäänkuin päiväkirjana itselle. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa, että aloitit blogin pitämisen! Etenkin, kun pitkään seuraa, tulevat puutarha ja sen asukkaat sekä kasvit tutuiksi. Jännittää niiden talvehtiminen, tontin muutokset, projektien onnistuminen, ihmiselämän vaiheet... Juuso-kissan kuva tästä nyt kokonaan puuttui, siitä iso miinus... lemmikkien jutut ovat tosi tärkeä osa blogin sisältöä. Tietopuoli ei niinkään itse kirjatietona, vaan kirjoittajan omien huomioiden ja arvioiden lukeminen on kiinnostavinta.
    En osallistu arvontaan, joten onnea kaikille osallistuville. Ja onnittelut kuudesta vuodesta!

    VastaaPoista
  8. Onnea ihanalle 6-vuotiaalle! <3
    Minä puolestani haluan kiittää sinua tästä kivasta blogista, jossa on kauniita kuvia ja niin taitavasti kirjoitettua tekstiä. Lisäksi olen kyllä niin iloinen saadessani tutustua sinuun blogisi kautta ja ihan livenäkin. Olemme ennenkin aiheesta jutelleet, mutta on tosiaan valtava rikkaus tämä vuorovaikutus joka puutarhablogeissa vallitsee.
    Välillä tämä vuorovaikutus kyllä herättää kaikenlaisia intoiluja ja kasvihankintamielihaluja... :)
    Ihana, kun olet pitänyt blogiasi ahkerasti kaikki nämä vuodet ja eihän me varmasti ikinä voida tätä lopettaa. Tämähän on vähän kuin kirjeenvaihtoa ystävien kesken ja ilman tätä olisi varmasti tyhjä paikka elämässä.
    Mihin tätä kaikkea intoilua tai harmituksia sitten purkaisi?

    Osallistun upeaan arvontaan yhdellä arvalla. Jos mahdollisen voiton tullessa saa valita, niin minua kiinnostaisi tuo keskimmäinen kirja; Puutarhan puut ja pensaat värikuvina. Minulla on nuo kaksi muuta upeaa kirjaa jo kirjahyllyssäni ja kovassa käytössä.

    VastaaPoista
  9. Sinulla onkin pitkäikäinen blogi. Onnea. Mukaan arvontaan.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea 6-vuotiaalle. Mie kiitän sinnuu ensimmäisenä siitä, jotta tulit miun blogin lukijaks. Se anto miulle valtavasti itseluottamusta, kun semmonen konkar kun sie tulit tämmösen alottelijan lukijaks ja kommentoijaks. Paljon oon suanu uusia kasvija nähä ja vinkkiä miten muut tekköö. Kaikille ketkä miun blogissa käyp tahon sanuu suuret kiitokset! Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  11. Onnea 6-vuotiaalle blogille. Blogisi on mielenkiintoinen. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Between plogistasi ja onnittelut kuudesta vuodesta.
    Minä olen ollut mukana viisi vuotta ja sinä olit ensimmäisiä jotka blogiini kommentoi ja näin vähitellen sain jonkinlaista varmuutta omaan tekemiseeni.
    Minä olen kiitos, mukana kahdella arvalla!
    Blogiasi on aina mukava lukea ja aina myös luen,joskus en ehdi kommentoida.
    Juusolle rapsutuksia ja Juusohan oli se joka minulle oli ja on edelleen niin ihana blogikissa.

    VastaaPoista
  13. Onnea ja pitkää ikää blogillesi! seuraan blogiasi mielelläni, sinulla on mukava tapa kirjoittaa ja kommentoida, kiitos siitä Between. kirja friikki kun olen, osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea kivalle blogille.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  15. Onnea 6-vuotiaille blogille! Olen ollut lukijana vasta vähän aikaa, ilolla odotan postauksiasi!
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  16. Sinulla on asiallinen ja mielenkiintoinen blogi, Onnea! Yhdellä arvalla mukana. Ihania verenpisaran kukkia!

    VastaaPoista
  17. Paljon Onnea! Tosi kauniita kuvia ja mukavia juttuja, niitä on mukava lukea. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea 6-vuotiaalle blogillesi. Ihania kirjoja palkintoina.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea 6-vuotiaalle blogillesi!
    Kiva arvonta! Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  20. Hei, onnittelut! Osallistun yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  21. Onnea Between! Samanlaisia kokemuksia bloggaamisesta on minullakin, olen oppinut paljon ja saanut hurjan määrän ideoita ystävien blogeista ja aina on kysymyksiin löytynyt oikeat vastaukset.
    Osallistun arvontaan yhdellä lipukkeella. Toivekirjana Puutarhan puut ja pensaat, sillä upea Siemenestä lautaselle löytyy jo kirjastostani ja ihan poropeukalona en enää itseäni pidä :)

    VastaaPoista
  22. Onnea vaan blogillesi ja yhdellä arvalla mukaan . Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille! Mukana yhdellä. sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnittelut ahkeralle bloginpitäjälle ja kommentoijalle sekä ihanan elämänmakuiselle blogille! Toivottavasti jatkat vielä pitkään <3 Arvonnassa mukana tietenkin myös, yhdellä lipukkeella.

    VastaaPoista
  25. Onnea! Pidän blogistasi kyllä kovasti ja osallistun arvontaan yhdellä. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihanaa! Osallistun arvontaan yhdellä onnekkaalla arvalla ja toivon palkinnoksi Puutarhan Puut ja Pensaat kirjaa, sillä nuo kaksi muuta ihanutta ja hauskuutta minulla jo onkin.

    VastaaPoista
  27. Kaikki kirjat kelpaisivat, vaikkakin tarvitsisin varmaan eniten puutarhakirjaa poropeukaloille :D Mutta siis, osallistun yhdellä arvalla arvontaan, jos kerrankin olisi onni myötäinen :) Ja onnittelut sinulle ja blogillesi :)

    VastaaPoista
  28. Onnitteluja sinne😊🌹Sinulla onkin aivan ihana blogi😍👌Kaikkea hyvää nyt ja tulevaan🌞

    VastaaPoista
  29. Onnea blogivuosista :)
    Liityin lukijaksi, blogisi vaikuttaa mukavalle lueskeltavalle. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea mukavalle blogille.
    Yhsellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  31. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuli hassuja kirjoitusvirheitä :D

      Yhdellä arvalla mukana ja tavoittelen tuota toista kirjaa, puutarhan puut ja pensaat. Eka minulla on ja toinen no, ei kai tässä ihan poropeukalo ole ;)

      Minulla on ollut ilo tutustua sinuun näin virtuaalisesti! Tykkään blogistasi tosi paljon.
      Luin tässä muutaman postauksesi näin jälkikäteen. Ihania nuo raparperilaatat pihallasi ja tosiaan polkujen pitäminen siistinä on melko työlästä ;)
      Facebookin puutarharyhmät herättävät minussakin joskus ihmetystä samalla lailla. Törmäsin erääseen kuvaa jossa kysyttiin mikä nousee kukkapenkistä, Kuvassa oli nokkonen! Ihmettelin että noinko vieraantuneita sitä luonnosta ollaan. Olisikohan tunnistanut kasvin jos olisi sattunut sitä koskettamaan..;)

      Poista
  32. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  33. Mukana yhdellä arvalla.

    Nopeasti on aika mennyt. Välillä bloggaamisessa on vaiheita, kun ei huvita paljon kirjoitella. Aina ei ehdi lukea eikä kommentoida toisten tekstejä siten, kun haluaisi. Joskus olen kuukausien päästä etsinyt jonkun blogista jutun, jossa oli mielenkiintoinen kasvi tai jokin tieto. Oppimista on tapahtunut huomaamatta. Minun kohdallani enemmän, mitä ikinä olisin oppinut lukemalla kasvikirjoja. En olisi osanut kirjoista edes etsiä kaikkea niitä tietoja, joita nyt olen saanut.

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea blogille!
    Yhdellä arvalla mukana, kiinnostavan näköisiä kirjoja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Paljon onnea! 6 vuotta on kunnioitettava ikä blogimaailmassa. Oma blogi täytti eilen vasta 2 kuukautta. Olit blogini ensimmäisten kommentoijien joukossa ja muistan varmaan aina ihanan positiivisen kommenttisi.

    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  36. Lämpimät onnittelut kuusivuotiaalle blogille. Terkuin yksi puutarhailuun hurahtanut ja aiheesta koko ajan enemmän ja enemmän kiinnostunut bloggaaja.
    Yhdellä arvalla mukana. 🌸 Katja

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea blogillesi. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  38. Osallistun yhdellä arvalla!

    elinaaaaaaa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Palio onnia 6-vuatiaalle plokille! Sun tekstit on nii hyvin kirijootettuja, että pitemmäkki tekstit jaksaa lukia loppuhun asti. Kiitos kans ahkerasta kommentoonnista :) Yhyrellä mukana ja kaikki käy.

    VastaaPoista
  40. Onnea 6-vuotiaalle❤Hieno saavutus ja mukana arvonnassa..toivon peukut ja varpaat pystyssä tota poropeukalokirjaa🤗Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
  41. Onnea ja kiitos ihanasta blogista! Täällä on tosi kiva vierailla nauttimassa sujuvasta tekstistä ja kauniista kuvista. Ja mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  42. Paljon onnea 6-vuotiaalle ❤ Olen tainnut hypätä kelkkaasi heti alussa, pitkään on oltu blogiystäviä. On ollut mukava myös tavata livenä. Blogimaailma on antoisa, ihan samoja ovat ajatukseni. Toivottelen blogillesi paljon lisää uusia vuosia. Ja tietty lisää Juusoa. Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  43. Onnea! Nythän sinä olet bloginesi jo esikouluiässä. Hienot kuvat ja mukavaa analysointia bloggarin elämästä. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  44. Mielenkiinnolla olen seurannut blogista saatuja vinkkejä puutarhanhoitoon. Sinulta saatuja jakotaimia yritän parhaani mukaan hoitaa puutarhassani ja monet neulomasi iloisen väriset villasukat ovat lämmittäneet varpaitani. Kiitos!

    Osallistun synttäriarvontaan yhdellä arvalla - tiina.laine@yahoo.com

    VastaaPoista
  45. Hienot verenpisarat ja yhdellä arvalla mukana. Onnea 6-vuotiaalle blogillesi.

    VastaaPoista
  46. Onnittelut pitkäikäisestä blogista, tämä on puutarblogeista yksi lempparini. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  47. Onnittelut 6-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan yhdellä arvalla!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Olen yhdellä arvalla mukana. Onnea 6-vuotiaalle! Toivon, että jaksat vielä jatkaa kirjoittamista. Täältä saa hyvää tietoa ja vinkkejä, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  49. Onnea 6-vuotiaalle! Mukana yhdellä

    VastaaPoista
  50. Onnea Ihanalle blogille:)
    Yhdellä mukana avonnassa amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Kiva, ettet blogimaailmaa ole jättänyt. Olet niin sydämellinen ihminen! Onnea blogillesi!!! Yhdellä arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  52. Onnittelut blogisi vuosista. Minä tykkään lukea sekä ihailla kuviasi puutarhasta, kukista ym.
    tumpelo olen minä ainakin monessa suhteessa blogimaailmassa.
    Mutta virheitä tulee, kirjoituksista saa selvää.
    Minä olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  53. Onnea kuusivuotiaalle blogille ja kiitos näistä kahdesta ja puolesta vuodesta, jotka minä olen täällä blogimaailmassa liikkunut. On ollut mielenkiintoista seurata juttuja, mitkä ovat olleet elämästä laidasta laitaan, ei ainoastaan puutarha-aiheista. Siis olet ollut todella monipuolinen aiheiden suhteen.
    Osallistun oikein mielelläni puutarhakirjojen arvontaan, yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  54. Onnea blogillesi! Sinun blogisi oli ensimmäisten joukossa, johon tutustuin ja ihastuin ja edelleen luen ja katselen blogiasi mielelläni! Arvonnassa olen mukana yhdellä!

    VastaaPoista
  55. Onnea 6-vuotiaalle! :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnea ja kiitos 6 vuodesta! On ollut mielenkiintoista olla mukana seuraamassa puutarhasi ja mielesi kulkuja. Ja kiitos monista vierailuista ja tuestasi! Toivon että näin jatkuu... Yksi arpa!

    VastaaPoista
  57. Onnea kuusivuotiaalle! :) Se onkin kunnioitettavan pitkä ikä! Itse olen seurannut blogiasi vasta tämän vuoden alkupuolelta lähtien ja tykkään kovasti tyylistäsi kirjoittaa. Toivottavasti jatkat vielä vähintään toiset kuusi vuotta! Voi, etenkin tuo puutarhan puut ja pensaat vaikuttaa niin mielenkiintoiselta kirjalta! Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  58. Hurjan paljon onnea 6-vuotiaalle ja pitkää ikää! Blogisi on mielenkiintoinen ja luen aina pitkätkin kirjoitukset. Kiitos asiantuntemuksesta ja kiinnostavista aiheista! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  59. Näin se aika rientää, kun on mukavaa tekemistä elikkäs blogin pitämistä :)
    Onnea saavutetusta iästä ja hyvää jatkoa!
    Osallistun yhdellä arvalla, kiitos!

    VastaaPoista
  60. Paljon onnea 6-vuotiaalle! Se on tosi pitkä aika :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Onnea 6-vuotiaalle! Paljon blogivuosia tästä eteenpäinkin!
    Mukana yhdellä arvalla.

    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  62. Onnea kivalle 6v täyttäneelle blogillesi ja monia vuosia lisää!
    Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  63. Oikein paljon onnea! :)

    Ihania kirjoja, näiden parissa viettäisin mieluusti hetken jos toisenkin!


    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnea 6-vuotiaalle! Melkein yhtä pitkän ajan olenkin ollut lukijasi :) Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  65. Mustankissa toivottaa onnea tälle kauniille blogille. Vaikka itse olen viettänyt hiljaiseloa, käyn kuitenkin lueskelemassa näitä ihania blogeja joiden lukijana olen.
    Toki tässä onnitellessani osallistun myös arvontaan, kirjan parissahan sitä on hyvä talven aikana valmistua seuraavaan puutarhavuoteen:)

    PS. Rapsutuksia Juusolle.

    VastaaPoista
  66. Onnea 6-vuotiaalle! Blogisi on todella ihana ja pidän kirjoitustyylistäsi, tekstit tulee aina luettua kokonaan. Yhdellä arvalla mukana. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  67. Lämpöiset onnittelut 6-vuotisesta blogitaipaleesta! :) Yhdellä arvalla osallistun mielenkiintoisten opusten arvontaankin. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Onnea 6-vuotiaalle blogille! Postauksiasi on ilo lukea ja ottamasi kuvat ovat todella laadukkaita.
    Minäkin luen ja kommentoin blogeja usein työmatkalla junassa puhelimella ja kirjoitusvirheitä lipsahtaa aina silloin-tällöin mukaan. Onneksi kukaan ei puutarhablogeissa keskity kritisoimaan pilkun paikkaa tai puuttuvia kirjaimia :)
    Hieno arvonta, olen mukana kahdella arvalla.
    P.S. Suloiset verenpisarat!

    VastaaPoista
  69. Lämpimät onnittelut 6-vuotiaalle blogille. Kivasti kirjoitettua ja kauniisti kuvitettua blogia on ilo lukea. 1 arvalla mukaan arvontaan :) riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana ihanassa arvonnassa :) Paljon onnea!
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  71. Paljon Onnea ja kiitos persoonallisesta blogista :)! Hienoa kun kirjoitat tekstiä tunteella. Minulla jää tekstit usein aika lyhyiksi blogissa, mutta enpä ole livenäkään kovin vuolassanainen. Kuvan linkitys ei onnistu iPadilla mun töppösormilla, joten yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  72. Paljon onnea hienosta suorituksesta :) Mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  73. Onnittelut 6-vuotiaalle:)
    Tabletilla lukiessa ei useinkaan tule kommentoitua, juurikin siksi, että se on niin hidasta ja työlästä. Sitten kun istun kannettavan kanssa sohvalle, teksiä tulee helpommin:)
    Yhdellä arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  74. Lämpimät onnittelut! Blogiasi on sitten mukava lukea ja olen saanut paljon vinkkejä postauksistasi.
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  75. Lämpimästi onnea! Ja Juusolle paljon terkkusia :)
    Yhdellä arpasella mukana.
    postin.tuomaa@gmaill.com

    VastaaPoista
  76. Sydämelliset onnittelut mielenkiintoiselle blogillesi! Seuraan sitä jatkuvasti ja olen saanut sinulta monia ideoita omaan puutarhaani, kiitoksia. Olen mukana yhdellä arvalla. foxglovered@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Onnea 6-vuotiaalle! :) Mukana yhdellä.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Onnea ystäväni! Blogiasi on aina ollut mukava lukea! Kaikea hyvää tuleville postausvuosille ja kaikkea hyvää myös elämääsi! Kahdella mukana! Jos saan valita niin kahta ensimmäistä kirjaa tavoittelisin :D

    VastaaPoista
  79. Paljon onnea blogillesi! Minä tykkään seurata monenlaisia blogeja, joissakin on hienoja kuvia ja joissakin jouhevaa kerrontaa. Sinun blogissasi yhdistyvät nämä molemmat. Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  80. Paljon onnea!
    Mukana yhdellä arvalla. :)
    sanna_i@windowslive.com

    VastaaPoista
  81. Onnittelut vuosista!
    Mukaan yhdellä arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Mukana yhdellä! Onnittelut!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  83. Paljon onnea blogillesi! Kiva lukea. Yhdellä mukana outimarja at yahoo.com

    VastaaPoista
  84. Onnea, onnea!
    Yksi arpa, kiitos!
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Taidan ehtiä nipinnapin mukaan. Yhdellä siis mukana, en kehtaa enää tässä vaiheessa linkittää. Hatun nosto kuuden vuoden taipaleelle ja toivottavasti monen monta vuotta on vielä eessä päin.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!