lauantai 11. helmikuuta 2017

Ensimmäiset kylvöt ja saumalla makaamista


Nyt se on taas aloitettu. Ensimmäiset siemenet ovat päässeet multaan. Kylvin muutaman Hungarian Black -chilipaprikan siemenen ja Ukkokulta halusi pari purkkia omille chileilleen.


Muut siemenet saavat vielä odottaa jokusen viikon. Maaliskuussa sitten alkaakin varsinainen kylvöshow, silloin ovat vuorossa tomaatit. Siitä sitten kylvöjä riittääkin toukokuulle saakka. Perennakylvökset jätän kesällä pihalla ja kasvihuoneessa tehtäviksi. Ei vain ikkunalautatila riitä.


Voipi olla, että edessä on vielä jonkinmoiset neuvottelut siitä vähäisestäkin ikkunalautatilasta. Takkahuoneeseen on tulossa sisustusmuutoksia ja vanhat huonekalut on jo siirretty pois. Juuso tykästyi kovasti tyhjään tilaan ja viettää nyt päivänsä maaten rentona patterin lämmittämällä ikkunalaudalla. 


Ehkä pitää virittää Juusolle jonnekin kahdesta isosta tyynystä sopiva nukkumapaikka. Se tykkää erityisesti kaikenlaisista saumapaikoista. Sinänsä hankalaa, sillä olkkarin sohvalla kissa vie kahden ihmisen paikan valloittaessaan tyynyjen saumakohdan. Juuso kun on aika isokokoinen kissa ja jos sen keskivartalo onkin siinä sauman päällä, riittää karvaista makoilijaa myös molemmille tyynyille. Ei siinä oikein enää saa omaa takamustaan samalle sohvalle tungettua. 


 "Minäkö muka vien liikaa tilaa?" "Ei todellakaan, aina on tilaa karvaiselle lemmikille!"



Tiiu Puutarhahetki -blogista on laatinut erinomaisen taulukon hyötypuutarhan kumppanuuskasveista. Se on monelle ajankohtainen juuri nyt, kun itse kukin suunnittelee esikasvatuksia ja kesän suorakylvöjä. Tulostin taulukon saman tien itselleni työpöydälle käytettäväksi omien kylvöjeni suunnitteluun. 

Tiiun luvalla laitoin hänen postauksestaan linkin omaan sivupalkkiini, jotta löydän sen tarvittaessa myöhemminkin. Pääset tuohon kumppanuuskasvi-postaukseen myös tästä.