sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Leikkauspuuhia

Aroniapensaat

Rikkaruohoja ei vielä pääse puutarhassa kitkemään, eikä kukkiakaan istuttamaan. Tumput suorana pihassa ei kuitenkaan enää tarvitse seisoa, vaan monenlaisia huoltohommia voi aikansa kuluksi tehdä. 

Aroniapensas kaipaa välillä kohentamista. Vapaana kasvaessaan siitä tulee helposti risuinen ja se leviää suurelle alalle. Pari vuotta sitten leikkasin rinteen ylälaidassa kasvavat aroniat matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja se kestää hyvin leikkaamista. Matalaksi leikkaamista seuraavana vuotena menetetään kukinta ja marjat, mutta toisaalta leikkaaminen saattaa parantaa marjomista myöhemmin. 

Hyvä leikkausaika aronialle on kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Koska aronia kasvaa reippaasti vielä loppukesänkin aikana, enkä halua tallustella kukkapenkeissä, olen ajoittanut aronian vuosileikkaamisen kevättalveen. 

Jos nyt saisin päättää, mitä tuohon rinteen yläreunaan istuttaisin, en todellakaan laittaisi siihen voimakaskasvuista aroniaa. Kasvin ja sen huoltotöiden kannalta olisi huomattavasti parempi miettiä etukäteen kasvuominaisuudet ja valita istutuspaikat sen pohjalta, kuin yrittää myöhemmin muokata kasveja halutun oloisiksi. Hiukan käy sääliksi, kun aroniat eivät saa olla villejä ja vapaita. No, muutama aroniapensas rinteen toisessa päässä saa sentään kasvaa ihan omaan tahtiinsa.


Talvileikkauksen etuna on se, että voi rauhassa tallustella lumen alla uinuvien muiden kasvien päällä. Viime talvena jätin oksanpätkät hankeen odottamaan kevättä. Nyt oli niin kaunis auringonpaiste, että hain haravan ja aloin kasata oksanpätkiä rinteen alaosaan viedäkseni ne sieltä kompostin päälle. Kyllä taas riitti kauempana kulkevilla koiranpissattajilla ihmettelemistä, kun minä haravoin lumivalkeaa hankea. Eiväthän ne oksanpätkät pitkälle näkyneet. Vain haravan kanssa valkealla hangella huitova eukko. 

Ruhjottua hangenpintaa katsellessani tuli mieleen eräs tuttava, jonka mielestä kotipihassakin hanki tulee olla sileää ja kaunista. Ehkä olisi pitänyt heittäytyä selälleen ja tehdä vaikkapa lumienkeleitä hankea kaunistamaan.


Myös kuusiaita sai kevyen kevätleikkauksen. Minimaalisen kokoisessa aidassa ei paljon leikattavaa ole, mutta pienenä se on niidenkin kouluttaminen aloitettava. Istutin kuuset kesällä 2012. Silloin ne olivat sellaisia pikkuruisia ruipeloita. Hitaasti nuo kasvavat, osa vielä muitakin hitaammin. Itse asiassa nyt suorastaan huvittaa ajatus siitä, että tuossa olisi joskus kunnollinen kuusiaita. Luultavasti kasvan itse koiranputkea silloin, kun noita voi kuusiaidaksi kutsua. Ajoittain mietin, josko siirtäisin pikkupuut toiseen paikkaan ja istuttaisin tilalle vaikka tuijia. Keväällä 2009 tien puolelle istutetut tuijat ovat jo talon korkuisia ja hoitavat tehtävänsä näkö-, tuuli- ja pölyesteenä erinomaisesti.

Kunhan tästä päästään maaliskuuhun, jatkan leikkuuhommia tuija-aidan parissa.

Kiemurapenkissä kimaltaa.

Hiihtolomaviikko on ainakin sään puolesta parasta a-luokkaa. Aurinko paistaa (postaus tehty tiistaina 21.2. ennen viimeisintä lumikaaosta ja kiristyneitä yöpakkasia) ja etelän puolella vesi tippuu räystäiltä. Varjossa on kuitenkin pari astetta pakkasta ja alapihan hangella kimaltaa lumitimantit. Nautiskellaan!