sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Onnettaren suosiossa

Koru on todellisuudessa enemmän ruskea.

Puutarhabloggareiden joukkoon mahtuu runsain määrin monenlaista osaamista. Taitavat valokuvaajat paljastuvat nopeasti, kun he värittävät kertomuksiaan upeilla kuvillaan. Erityisen paljon iloitsen lintu- ja eläinkuvaajista, sillä itselläni ei ole lintukuvaukseen sopivaa kalustoa. Enkä ehkä hyvä lintukuvaaja olisi kunnon vempaimillakaan. On siis todella mukavaa käydä vierailulla blogeissa, joissa pääsee ihailemaan loistavia kuvia.

Kädentaitajia löytyy myös ihan joka lähtöön. Yksi entisöi vanhoja huonekaluja, toinen tuunaa kirppislöydöistä ihania sisustus- ja käyttöesineitä, kolmas luo keramiikasta iloa silmälle ja hyötyä niin kotiin kuin puutarhaankin. Käsityöihmisiäkin on pukuompelusta tilkkutöiden kautta kaikenlaiseen kutomiseen ja neulomiseen.

Koruntekijöitäkin on joitakin ja viimeisin löytö tällä saralla on Vikki kuvailee -blogin Vikki, jonka naistenpäivän arvonnassa voitin ihastuttavan kaulakorun. En tiennytkään, että Vikki tekee todella kauniita koruja.


Onnetar suosi minua myös Mielen lumoa -blogin Intianmintun arvonnassa. Sain kaksi lippua Turun Piha & puutarha -messuille, jonne menen naapurin Maritin kanssa. Muuten tuskin Turkuun olisi tullut lähdettyä, vaikka meiltä sinne pääsee moottoritietä melkeinpä nurkalta.

Usein kevätmessujen jälkeen olen hiukan pettynyt ja täällä blogissakin marisen, että taisi olla viimeinen kerta. Nyt päätin, että marinat sikseen. Kevätmessut ovat joka tapauksessa oivallinen päätös pitkälle talvelle ja avaus uuteen kasvukauteen. Pääsee haistelemaan puutarhan tuulahduksia hetkellä, jolloin omassa pihassa ei vielä paljon ole tehtävää. Aina sieltä joku siemen mukaan lähtee. Joko konkreettisesti tai sitten ideana päähän muhimaan.