tiistai 4. heinäkuuta 2017

En tappanut sitä!


Ihan vain pikaisesti tulin tänne avautumaan orkidean kukinnasta. Nimittäin osaan todella tehokkaasti tappaa jokaisen orkidean vuoden sisällä kotiin tuomisesta. Viimeistään. Joskus tuntuu suorastaan tuhlaukselta ostaa uusia ja uusia orkideoita ja kantaa niitä sitten kompostiin.

Ukkokulta toi minulle jouluksi valkoisen orkidean. Se kukki kauniisti ja pitkään, kuten orkideat yleensäkin. Kukkien lakastuttua leikkasin kukkavanoista keltaiseksi menneen osan, mutta vanaa jäi kuitenkin vähän jäljelle. Kerran viikossa laitan orkidean noin tunniksi imemään vettä. Ei minulla ole mitää erityisiä orkidealannoitteita, enkä myöskään ole vaihtanut kasvualustaa. Annan vain imeä vettä ja silloin tällöin olen antanut hiukan merileväuutetta.

Ja jippii, orkidea on kehittänyt vanhaan jämävanaan uusia nuppuja ja vanhan vanan rinnalle kokonaan uuden kumppanin. Jossa niinikään on nuppuja. Nuput eivät ole pudonneet pois, vaan alkaneet nyt avautua. Tällä kertaa en siis saanut orkideaa hengiltä ensimmäisen kukinnan jälkeen, vaan sain sen kukkimaan uudestaan. Vautsi!

Sama kokeilu on meneillään toisen orkidean kanssa. Sen ostin keväällä neljällä eurolla Ikeasta. Näyttäisi, että se kasvattaa parhaillaan uutta kukkavanaa. Nuppuja ei ole näkyvissä. Ylellisyyttä olisi, jos sekin ryhtyisi kukkimaan, mutta ei pidä olla liian vaativainen.