maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kesäpäivän kaunottaret

Pioni Sarah Bernhardt

Kuten lähes joka kesä, pionien kukinnan aikaan tulee vähintäänkin yksi kunnon kaatosade. Niin myös tänä vuonna. Valtaosa pioneistani oli jo avautunut, joten pelkäsin torstaisen sateen hakkaavan koko kauneuden maata vasten. En sentään käynyt virittelemässä pionien ylle sateenvarjoja. Ei olisi riittänyt yksi eikä kaksikaan varjoa vanhimmalle penkille. 


Olen hankkinut muutamia tanakoita pionitukia ja yleensä laitan ne paikoilleen jo paljon ennen, kuin pionit aloittavat kukintansa. Niin myös tänä vuonna. En vain ollut osannut arvioida, että pionien nuppuvaiheessa menee niin kauan ja että pionien varret kasvattaisivat mittaa siinä samalla. Kukinnan alkaessa kävin kiskomassa tukia vähän ylemmäs, mutta tulos ei ollut kovin hyvä. Osa raskaista kukista oli jo ehtinyt taipua niin pahasti, ettei niitä tukemallakaan saanut enää kauniisti esille. Kerrankin pioneja on maljakoissa sisällä tuoksumassa ja ihastuttamassa.


Jossain vaiheessa kuvittelin olevani perillä omien pionieni nimistä. Nyt tuntuu, että ainoastaan Sarah Bernhardt vastaa tietojani ja kuvauksia. Kaikki muut näyttävät enemmän tai vähemmän erilaisilta, kuin mitä niiden pitäisi olla. Onko jolla kulla hyviä vinkkejä sivustoista, joista voisi käydä bongaamassa tuntomerkkejä pioneille? Sinänsä on tietysti ihan sama, minkä nimisiä penkeistä löytyvät pionit ovat. Ihastuttavia kaikki. En ole tainnut vielä rumaa pionia nähdäkään.

Rosa rugosa 'Sointu'

Viikonloppu on ollut upean kesäinen ja lämmin. Juuri sellainen, jollainen kunnon kesäinen loma tulee ollakin. Harakkaemo kahden kinastelevan ipanansa kanssa pyörii edelleen päivittäin pihapiirissä ja siellä täällä naapurien ruohonleikkurit ovat ahkerasti säksättäneet. Sunnuntaipäivän kuumimman ajan oli aika hiljaista, sillä keskellä heinäkuuta Suomi on edelleen aika lailla kiinni. Monet ovat vielä mökeillä, matkoilla ja ties missä kesälaitumilla.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Aurinkoinen kesäpäivä on laittanut ruusut kukkimaan ja niiden tuoksu leijailee vienona ohi kulkiessa. Osa ruusuista, kuten juhannusruusu, Suviruusu ja Tornionlaaksonruusu sekä Tove Jansson ja Viljamin keltaruusu ovat jo lopettaneet kukintansa. Teresanruusu, punalehtiruusu, Hansaruusu, Omenaruusu, Neilikkaruusu, Sävel ja Valamonruusu sekä Hurdal taitavat olla parhaimmillaan. Sointu, Lumo ja Ritausma aloittelevat. Ilo ja Kirjoapteekkarinruusu sekä Duchesse de Montebello ja sammalruusu ovat vielä nupulla.

Rosa 'Lumo'

Yhtenä päivänä sain siivottua ruusupenkin. Rikkaruohoja siellä ei pahemmin ollut, mutta lilakukkainen pioniunikko oli siementänyt ja unikoita kasvoi paikoin niin tiheästi, että esimerkiksi vielä aika pienikokoinen Ilo-ruusu hukkui kokonaan unikoiden lomaan. Oli tehtävä valinta ja valitettavasti se koitui pioniunikoiden kohtaloksi. Halusin ruusulle ilmaa ja valoa, jotta se ei nuppuineen tukahtuisi vankoiksi ja korkeiksi kasvavien pioniunikoiden katveeseen. Pioniunikoita nousee kahden omenapuun alta riittävästi. Samoin vanhan kompostin paikalla on ihan kunnollinen pioniunikkoviidakko.

Rosa rugosa 'Sävel'

Sävel-ruusu on kukkinut yli kahden viikon ajan todella runsaasti. Oksat nuokkuvat nuppujen ja eri ikäisten kukkien painosta. Pensas ei vielä ole kovin suuri ja tällä hetkellä näyttää, että siinä on enemmän kukkia, kuin lehtivihreää. 

Rosa francofurtana 'Splendens' - Valamonruusu

Jos komean ja runsaasti kukkivan ruusun pihaasi haluat, valitse Valamonruusu. Siitä tulee nopeasti suuri ja näyttävä. Sekin on täynnänsä loistavan punaisia kukkia. Kaikenlaiset pörriäiset näyttävät Valamonruususta tykkäävän, sillä yllä oleva kuva taitaa olla ainoa, jossa ei yhtään mehiläistä tai muuta siivekästä näkynyt.


Kun nyt pörriäisistä tuli puhe, kultakuoriaiset ovat ihastuneet tähtiputkiin. Muutamana päivänä näitä auringossa eri väreissä kimaltavia kuoriaisia oli miltei jokaisessa tähtiputken kukinnossa. Eipä kavereita pahemmin korkeuksissa päätä huimaa, sillä pysyivät hyvin kukissa tuulen niitä heilutellessa.

Muutenkin tänä kesänä koko puutarha on ollut täynnä monenlaisia siivekkäitä ja siivettömiä ötököitä, mutta erittäin vähän kasveille selkeästi haitallisia ötököitä. Salaatit ja lehtikaalit ovat reiättömiä. Ruusunnupuissa vain muutamissa mönkii kirvoja. Ja jotenkin tuntuu, kuin lehtokotiloitakin olisi tavallista vähemmän. Nyt pitää koputtaa puuta, etten vaan manaa niitä kömpimään esiin jostain koloistaan. Eiköhän ne vielä esille ilmesty. Kallionauhuksen lehdet ainakin ovat perinteisesti varsin "pitsimäiset", joten tuskin kotilot ovat minua ja kasvejani hylänneet. 


Sormustinkukkia on tänä kesänä paljon, kuten jo syksyllä monet uumoilivat. Ilmestyihän pieniä lehtiruusukkeita loppukesästä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Aika kiva olisi, jos ne saisi kasvamaan nätisti tietyissä kukkapenkeissä. Enää en jaksa heidän kanssaan kiistellä. Se taisto on käyty loppuun ja sen minä hävisin. Nykyisin sallin niin sormustinkukkien kuin akileijojenkin vaeltaa ja olen pelkästään iloinen, että suostuvat puutarhassani asustamaan.


Sunnuntaipäivän päätteeksi kävin leikkaamassa nurmikon. Tuleville päiville on luvattu aika lämmintä, mutta myös sateita. Nurmikonleikkuu on niitä hommia, jota varten täytyy vähän sääennusteita kuikuilla. Jos sadepäiviä on useita peräkkäin, nurmikko ehtii venyä ja kasvaa ärsyttävän pitkäksi. Tykkään hoidetusta nurmikosta. Pelkästään nurmikon leikkaamalla saa nopeasti ja helposti puutarhan näyttämään paljon siistimmältä. 

Rosa Therese Bugnet

Oikein mukavaa ja kesäistä viikkoa kaikille!