lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hesan Kevätmessut katsastettu


No niin, kyllä se kevät nyt on tullut, sillä Helsingin Kevätmessutkin on katsastettu. Aiempina keväinä olen kovasti odottanut messuja ja ladannut niihin turhiakin odotuksia. Nyt lähdin tutustumaan messuantiin avoimin mielin. Jos kivoja yllätyksiä vastaan tulee, aina parempi. 


Messuesitteessä sanotaan näin:

Kevätpuutarha-messujen kruunu, Ideapuutarha, sukeltaa tänä vuonna satuun "Liisa Ihmemaassa". Tutustut Liisaan, Irvikissaan, Hulluun Hatuntekijään sekä Kaniin. Fantasiamaiseen puutarhaan istutetaan yli 24 000 kukkasipulia, eri ruusulajikkeita, magnolioita, liljoja ja kukkivia hedelmäpuita. Kukkamerta täydentävät vesialtaat, suihkulähteet ja erilaiset ruokapuutarhat. Kaikissa tuotteissa ja kasveissa on suosittu kotimaisia vaihtoehtoja.  


Ehkä minun olisi pitänyt lukea esite etukäteen, sillä missasin täydellisesti ruusut ja liljat, enkä huomannut ruokapuutarhojakaan. Muutaman säleikköön sidotun päärynäpuun näin. Niissä oli kukka siellä täällä ja säleikköjen vaakapuihin oli sidottu muutama kookas päärynä roikkumaan. Päärynät näyttivät oikeilta ja vähän jo ehtoopuolen yksilöiltä. Vesiaiheet olivat sen verran isoja tai muuten erikoisia, ettei niitä voinut olla näkemättä. Tässä kuvassa vesi ryöppyää piironginlaatikosta.



Magnolioita oli runsaasti ja eri värejä. Niiden nuppuja ja avautuneita kukkia pääsi ihan vierestä ihailemaan. Ehkä siinä syy, miksi minulta jäi moni muu asia huomaamatta.



Liisa Ihmemaassa -teeman toteutus aiheutti vähän kaksijakoisia ajatuksia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että messualueen keskiöön oli rakennettu lapsivieraille kiva puuhaparkki. Lapset satuolioista näyttivät eniten innoissaan olevankin.

Olen lukenut englantilaisen matemaatikon Charles Lutwidge Dodgsonin alias Lewis Carrollin v. 1865 kirjoittaman Liisa Ihmemaassa -lastenromaanin vasta aikuisiällä. Kirjan ansioita en suinkaan kiistä, mutta minuun se ei tehnyt mitään kummempaa vaikutusta. Siitäkö johtuu, etten saanut mitään ylimääräisiä sävähdyksiä myöskään sadusta ammennettuista elementteistä messujen Ideapuutarhassa.

Toivottavasti emme näe ensi vuonna legoja tai Puuha-Peteä tulppaanien ja ruusujen kehystäminä. Puutarha voisi olla puutarha ja siellä pääosassa kasvit. Suomen kolea kevät toki asettaa kasvivalikoimalle haasteita, mutta eiköhän taitavat puutarhurit ja suunnittelijat senkin ongelman selätä. 


Kaksi asiaa Ideapuutarhassa herätti erityistä ihastusta ja kiinnostusta ja ne olivat yllä ja alla olevien kuvien kiviladonnat. Etenkin tuo alimmainen on huikean hieno. Tepastelin kumpaakin kiveystä useamman kerran edes takaisin ja aina yhtä haltioissani.



Kevätmessut ovat usean eri teeman yhdistelmä eli Oma koti, Oma mökki, Kevätpuutarha, Sisusta ja Lähiruoka & Luomu. Oma koti -puolella kävin haastattelemassa maalitehtaan edustajaa, sillä useampi maalausurakka odottaa aloitusta. Laiturit, tynnyrisaunat ja kaikki miljoona ja yksi paljua ohitin kylmän rauhallisesti. Lähiruoan muistin vasta loppumetreillä, mutta enää en jaksanut kävellä ison alueen kauimmaiseen kulmaan.


Sisustamiseen en siihenkään jaksanut kovin paljon panostaa, koska tarkoitus oli keskittyä puutarhaan eli lähinnä kasveihin. Päällisin puolin vilkaistuna sisustaminen näytti messuilla tarkoittavan pieniä koriste-esineitä, kasviaiheisia tauluja ja julisteita sekä postikortteja, pitsitunikoita ja hempeitä huiveja kuin myös erilaisia kauniisti kuvioituja metallipurnukoita sisältäen englantilaista toffeeta. Kuin myös sänkyjä lukuisine erilaisine patjoineen, tyynyineen ja peittoineen.



Lieneekö vain mututuntumaa, mutta varsinaisten kasvikauppiaiden määrä oli supistunut entisestään. Ei ollut Tommolan tilaa, ei Muhevaista, ei edes Plantageniä. Pukinmäen puutarhan osasto oli viime vuonna kaunis. Nyt onnistuin ohittamaan sen näkemättä.







Ideaparvekkeita oli useampi ja niissä oli mukavaa yritystä Weberin parvekesisustusta lukuunottamatta. Veberin parvekkeella grilliä ja sohvaryhmää somisti muutama yrttiruukku. Mutta himogrillaaja parvekkeelleen tuskin paljon muuta tarvitseekaan. 





Eniten taisin tykätä Kotipuutarha-lehden osastosta. Siellä oli mummolateema, joka oli toteutettu maulla kauniita ja rauhallisia sävyjä käyttäen. 


Kevätmessut ovat kiva tapahtua, joka ikäänkuin avaa portit kevääseen. Tänä keväänä messujen myötä kevät on saapunut ihan konkreettisesti. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta ja radiossa kerrottiin, että lauantaina Salossa on tehty kevään lämpöennätys +16.9. 

Parasta tämän vuoden messuilla taisi olla kivojen blogituttujen tapaaminen. Jo kotoa lähtiessä olin päättänyt käydä moikkaamassa Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinaa Villab Gardenin -kasvariosastolla. Aina iloinen ja positiivinen Riina löytyi helposti ja juttua hänen kanssaan olisi varmasti riittänyt enemmänkin, mutta muu messuanti kutsui minua ja toki piti päästää Riina jatkamaan kasvariesittelijän tehtäväänsä.

Riinan postauksissa on hienoja kuvia hänen esittelemistään kasvareista, joten en nyt laittanut  omia kuvia niistä.


Olimme myös ennakkoon sopineet Navettapiian puuhamaa -blogin Navettapiian kanssa, että yritämme tavata, kun kumpikin perjantaina messuille mennään. Olin hiukan skeptinen sen suhteen, että tungoksessa jonkun tietyn tutun näkisi ilman tarkan tapaamispaikan sopimista. Emmehän kumpikaan tunteneet toistamme ulkonäöltä. Uskomatonta kyllä, Navettapiika kiskaisi minua hihasta varsin pian messuille tultuaan. Vinkiksi sokkotreffien järjestäjille: kannattaa kertoa, millaiset korut korvissa killuu. 

Pitkään blogeja seuratessaan niiden kirjoittajista tulee tuttuja ja monia ajattelee lämmöllä silloinkin, kun he eivät ole "langoilla". Blogi saa kuitenkin ihan uuden ulottuvuuden, kun tapaa sen kirjoittajan oikeassa elämässä. Blogin sielu saa kasvot. Oli kiva tutustua sinuun ja ystävääsi Navettapiika. 


Mitään erityistä en lähtenyt messuilta hakemaan, mutta en sieltä tyhjin käsin kotiinkaan tullut. Hollantilaiset sipuli-juurakko-kauppiaat jäivät kokonaan tsekkaamatta. Kotimaiselta kauppiaalta ostin 5 daaliaa kympillä, koska tarjolla oli useampi matala laji. 

Jouluruusuja ei voi olla liikaa ja messuillahan niitä on yleensä tarjolla. Omat kasvustoni ovat vielä kaukana sellaisesta mahtavasta pehkosta, jollainen esimerkiksi Kivipellon Sailalla puutarhassaan on. Tällä kertaa jouluruusuja lähti kotiin peräti kolme kappaletta; yksi oikein iso tummempi vaaleajouluruusu 20 kympillä ja kaksi tummaa Double Elleniä 12 eurolla. 

Lisäksi ostin tuoksupelargonian ja tulppaanipelargonia Emman. Vielä viime hetkillä palasin hakemaan kolmen kimppatarjouksessa myytyjä jaloleinikkejä.

Ostin myös jättikimpun tulppaaneja ja kissakuvioituun purkkiin pakattuja toffeita naapurin miesväelle kiitokseksi keskiviikkona hajonneen autoni korjauksesta.


Paras ostos kaikista oli kuitenkin Puutarhaliiton julkaisema Viljelykasvien nimistö -kirja. Muistutus ko. opuksen hankinnasta on roikkunut työhuoneen ilmoitustaululla toista vuotta, vaan en ole saanut tilatuksi. Nyt huomasin kirjan messutarjouksena Kotipuutarha-lehden osastolla ja sitä on tullut selattua ihan hyötytarkoituksessa jo pariinkin kertaan.

Kirjasta löytyy tietoa kasvien tieteellisistä nimistä, niiden kirjoitusohjeita ja tietenkin nimien luettelo aakkostettuna suomenkielisenä, latinankielisenä ja ruotsinkielisenä. 

 
Hesan Kevätmessut on taas katsastettu. Jälleen kerran totean, että varmasti pääkaupunkiseudulla tai Etelä-Suomessa olisi paikka ja varaus ihan oikeille puutarhaan ja kasveihin keskittyneille messuille. Tapahtuma, jossa tuotteitaan esittelemässä olisi runsaasti eri puutarhoja ja kasvikauppiaita. 

Oheen mahtuisi myös ruukkuja, multaa, lannoitteita, kasvitukia, kastelukannuja, työkäsineitä, siemeniä, juurakoita, sipuleita. Miksei myös kasvivalaisimia ja puutarhakoristeitakin. Ei siis paljuja, laitureita, eikä edes metrilakua. Toki kahvila pitää olla, että ihanuuksia katselemaan saapunut vierailija saisi välillä vatsansa täyteen jaksaakseen taas kierrellä ja katsella. Kukahan ryhtyisi toimeen?

49 kommenttia:

  1. KIITOS! Ai että tämä piristi flunssaista päätäni, jolta jäi messut tämän taudin takia väliin. Todella mukava lukea näin rehellinen ja aito postaus, jonka vielä allekirjoitan ihan kympillä aikaisempiin kokemuksiin pohjaten. Ihan vaan puutarhamessut meille kiitos:)
    Mahtavia ostoksia.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, että piristyit ja tykkäsit. Kritiikkiä on välillä vähän uskaliasta antaa, kun monet ottavat sellaisen kovin henkilökohtaisesti. Parempi kuitenkin olla rehellinen itselleen ja muille.
      Paranemista sinulla ja mukavaa huomista sunnuntaita!

      Poista
  2. Kiitos! Monia erilaisia juttuja oli sulla täällä esillä. On se kyllä joka vuosi vaikeaa keksiä sinne uutta ja uutta. En ole muualla käynyt messuilla kuin Tampereella pari kertaa. Meilläpäin kun niitä ei taida olla.
    Olisin katsellut parvekkeita sillä silmällä, jos omankin saisi. Voisin kuvitella puulaatikoita ja amppeleita omalleni ja Ehkä pienen lipastonkin, ilman vesiputousta.
    Tänä vuonna taitaa jäädä käymättä millään messuilla, kun on muuta menoa ja vielä rahanmenoakin on ollut nyt yksien messujen verran matkoineen.
    Hei, oliko nuo muovisia kaktuksia nuo valkeat, vai mistä tehtyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, käypä katsomassa Intianmintun postausta. Hänellä on hyviä kuvia kokonaisuuksineen ja yksityiskohtineen juuri noista parvekkeista.
      Onneksi aika moni on käynyt messuilla ja tekee niistä postauksen. Ei tarvitse matkustaa minnekään, vaan voi ihan omalla sohvalla istuen vierailla messuilla ja noukkia sieltä parhaat palat.
      Kaktukset olivat keraamisia koristeita. Aika hauskoja.
      Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

      Poista
  3. Kiitos puutarhamessujen virtuaalikierroksesta!
    Väsy iskee nykyään helposti messuilla, joten oli kiva katsella näyttöpäätteeltä näitä sinun ottamisia hienoja kuvia tapahtumasta!

    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa toisten messupostauksia lukemalla saa ihan hyvän kokonaiskäsityksen tarjonnasta vaivattomasti omalla sohvalla istuen. Ei maksa mitään, eikä tarvitse sählätä kameran kanssa tungoksessa.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kiitos samoon :) Oli uskomaton juttu, että viärehen vilikaastessani näin sun heiluvat korvikset ja tiäsin het, kuka viäres tutkii istutuksia. Hoksasin muut tuntomerkit vasta hetken päästä. Samoolla linijoolla oon tuasta yleeskoristelusta. Elävää ja luannollista materiaalia olis saanu olla enemmä. Monet suuret tosiaanki joukosta puuttuu, muttei munkaa tarvinnu siältä kahta kättä heiluttaen kotia lähtiä ja reissusta jäi muutenki mukavat muistot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla hyvä havainnoimaan asioita ympärilläsi. Silti pidin treffaamista siinä käytävällä aikamoisena onnenjantamoisena. Olin täysin varautunut näpyttelemään kännynumerosi.
      Toivottavasti löysitte ainakin ne jouluruusut.

      Poista
  5. Kävin tänään messuilla ja olen samaa mieltä kanssasi. Kaikenlaista kauppiasta, mutta enemmän toivoisin painotusta puutarhaan. Olisin halunnut katsella Kekkilän kompostoreita, mutta en löytänyt koko Kekkilää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkilän löysin, mutta ei siellä kompostoreita ollut. Muutama kasvihylly. Jonkun postauksessa oli kuva Kekkilän osastosta. Olisi kiva nähdä ja kokeilla messuosastoilla laajemmin esimerkiksi työvälineitä, mutta yleensä on läjä tarjoussaksia ja loput sitten esitteissä.

      Poista
  6. Kyllä, juuri tuollainen tapahtuma olisi mahtava juttu. Itselleni Liisa Ihmemaassa on jäänyt vähän vieraaksi, kun en lapsena oikein tykännyt noin sekavista jutuista :D Aikuisiällä en ole aiemmin kiinnostusta siihen kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten tykänneet meidän lapsetkaan Liisa Ihmemaasta. Taisi jäädä koko kirja kesken ja luin sen sitten itsekseni loppuun.

      Poista
  7. Ai että, minun piyti ihan ääneen nauraa tuolle "Toivottavasti emme näe ensi vuonna legoja tai Puuha-Peteä tulppaanien ja ruusujen kehystäminä"-lauseelle.
    Helsingin messut jäävät oikeastaan aina käymättä. Jotenkin niitä vapaita viikonloppuja on niin vähän, etten halua sinne lähteä. Nyt tosin ei ollut vapaata (toki voi suunnitella itse). Eihän se niin kaukana ole, mutta pitkä päivä tulisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika varmaa, etten kovin kaukaa Hesan messuille joka vuosi lähtisi. Turun messutkin taitaa olla enemmän puutarhapainotteiset, vaikka onkin pienempi tapahtuma. Hesan messuille matkaa on alle puoli tuntia, joten sinne on helppo mennä.

      Poista
  8. Messuilla käymättä tietysti turha huudella, mutta vaikutelmani etukäteismainonnasta ja blogeissa julkaistuista kuvista on samansuuntainen. Itse asia puuttuu: hurjasti taimia, siemeniä, sipuleita, mukuloita, puutarhakirjallisuutta, -lehtiä, puutarhan työkaluja jne. Kunnon puutarhatapahtumalle olis tilaa. Samoin erikseen lastenmessuille, turha hamuta montaa asiakaskuntaa muutenkin tukkoisille messuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun yhteen paikkaan yritetään ympätä paljon erilaista, pakostikin joku osa-alue kärsii. Ihan oikeille puutarhamessuille olisi varmasti paikkansa. Toivotaan, että vielä joskus sellaisen saamme.

      Poista
  9. Vallan mahdottoman kiva nähdä, millaisia juttuja Hesan messuilla on ollut. Itse en sinne päässyt ja siten nautin kuvista entistä enemmän. Paljon on kivaa puutarha-aiheista tavaraa. Mulle kelpaisi nuo värikkään kukalliset saappaat pihahommiin ja tuollainen kasvatuslipastokin olisi pihaa paikallaan. Mahtaisiko mennä ihan piloille ekan kesän jälkeen?

    No, amppelit taisi ainakin olla kovasti in. Niitä pitäisi itsekin punoa. Saisiko päivään lisää tunteja kevät kaipaisi kovasti juurikin niitä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt muutama lisätunti vuorokaudessa olisi mukavaa. Onneksi on ollut kaunis viikonloppu ja siitä on saanut nauttia ulkosalla.
      Lipasto olisi varmaan kosteudesta turvonnut ja rikki kesän päätteeksi. Helposti varmaan siihen olisi suihkulähde toteutettavissa.

      Poista
  10. Kiitos valaisevasta katsauksesta messujen antiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Aika monta postausta sieltä eri blogeissa on tehty, joten välttämättä ei itse tarvitse mennä konkreettisesti paikalle.

      Poista
  11. Olipa siellä kaiken laista kivaa. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla saa aina hyvin aikansa kulumaan. Paljon kaikenlaista katsottavaa.
      Viikonloppu on ollut säiden puolesta mitä mainioin.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Samanlaisista kotimaisista messuista unelmoin, Lahden messut ovat olleen lähimpänä mutta eivät täydelliset. Huomenna on tarkoitus mennä Helsingin messuille. Viime vuonna kävin ekaa kertaa ja petyin koska odotukset oli liian korkealla, nyt en odota mitään niin voi olla parempi fiilis messuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pettymykset jäävät vähemmälle, kun ei kovin paljon odota. Toki olisi mukavampi, kun messut onnistuisivat oikein kunnolla säväyttämään.

      Poista
  13. Huh, juuri tulin messuilta - aamulla seiskalta lähdettiin ja nyt illalla ysiltä kotiin. No matkaahan oli 350 km joten koko päivähän siinä taas hurahti.
    Hyvån postauksen olet tehnyt messuilta, itse en ihan joka kolkkaan ehtinyt, enkä kai kaikkea huomannutkaan mutta kuvista tunnistin melkein kaikki paikat. Jotenkin tuo Liisa ihmemaassa-teema ei oikein kolahtanut minullakaan vaikka taidokkaasti siellä oli tehty huovasta puita, kukkia ja pensaita.
    Kotipuutarha-lehden osasto jäi eniten minullekin mieleen ja kukkasidonta yläkerrassa.
    Jotenkin tuntuu että ne samat mukulat ja juurakot ovat siellä vuodesta toiseen samat mutta löysin kuitenkin sieltä jotain ostettavaa. Voi olla että oma postaukseni koskee enimmäkseen tuliaisia, täällä blogeissa kun on niin upeita ja kaikenkattavia postauksia esillä. Kiitos tästä postauksesta Between.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä, mitä sinulle tarttui messuilta kotiinviemisiksi. Ja vaikka moni onkin messuista postannut, aina itse kukin kuvista ja kertomuksista löytää jotain uutta ja sellaista, mitä ei itse huomannut.

      Poista
  14. Messut ovat ihana kevään merkki! Noita mainitsemiasi saisi tosiaan olla messuilla enemmän, ja ennen kaikkea erikoisten kasvien myyjiä. Ne taitavat löytyä sitten pienemmistä ja myyjille edullisemmista tapahtumista, vaikkapa Marketanpuiston markkinoilta.
    Onpa Navettapiika todella lahjakas bloggaribongaaja, kun sieltä väkimäärästä korviksesi huomasi! Olen todella vaikuttunut hänen kyvystään :-D
    Liisa Ihmemaassa on minulle rakas kirja sekä lapsuudesta että aikuisuudesta, mutta John Tennielin upea kuvitus kuuluu siihen niin erottamattomasti, että muunlaisia visualisointeja on vaikea omaksua tai edes hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketanpuiston kevättapahtumassa on selkeästi potentiaalia ja suuntausta juuri oikeanlaiseen puutarhatapahtumaan. Tuskin sinne koskaan niitä patjoja ja sänkyjä tulee.

      Usein jonkun tietyn henkilön kuvituksen mieltää siksi ainoaksi ja oikeaksi. Aina ei kyse ole edes aluperäisestä/ensimmäisestä kuvittajavasta, vaan jostain, joka osaa pukea sanat kuviksi. Olen lukenut vain yhden Liisa Ihmemaan, enkä yhtään muista, kuka sen olisi kuvittanut. Kovin montaa kuvaa kirjassa ei edes ollut. Ehkä tähänkin asiaan voisi palata uudemman kerran.

      Poista
  15. Kiitos messukatsauksestasi. Nykyään on messuanti mennyt hyvin pitkälle pelkän fiilistelyn suuntaan ja kuten Riitta tuolla edellä jo mainitsi itse pääasia puuttuu. Kysyntää olisi sipuleille, juurakoille ja monipuoliselle kasvi ja siemenvalikoimille kuten ennen, vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa nuo sängyt ja muu tilpehööri myy sen verran hyvin, että niiden vuoksi kannattaa kallis messustandi vuokrata. Monet puutarhayrittäjät ovat pieniä, joten jokainen euro on mietittävä tarkkaan. Helsingin messuilla voisi kyllä jo hyvin myydä mm. perennoja, jotka nyt loistivat poissaolollaan. Harmillista.

      Poista
  16. Komppaan aika monessa asiassa sinua. Vähemmän sälää ja sänkyjä, enemmän itse asiaa. Olisin esim. Ostanut puutarhahaalarit, mutta kukaan ei myynyt puutarhavaatteita. No, ostin sitten tunikan ja huivin. Ei ollut patsaita, ei vesiaiheita, ei puutarhakoristeita eikä kauniita kastelukannuja tai ruukkuja. Liikaa muovia. Ja ne sängyt keskellä hallia! Murr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ollut patsaita, eikä vesiaiheitakaan. Ruukkujakin aivan äärimmäisen vähän. Puutarha on tänä päivänä melkoinen sisustamisen kohde, joten jännä, että kaikki sellainen oli tyystin poissa.
      Sängyt ja petivaatteet ihmetyttivät. Johan meillä on Habitare, joka keskittyy huonekaluihin.

      Poista
  17. Kiitos messukierroksesta! Taitaapi jäädä kaikki kevätmessut meikäläiseltä käymättä. Totta puhut,messuilla on liian paljon kaikenlaista oheissälää, se tärkein anti puuttuu. Ja miksi tosiaan osastoilla on joskus vain esitteitä. Minäkin olisin kiinnostuneena tutustunut eri kompostoreihin, jos olisin messuille päässyt. Ainahan sieltä silti jotain ideaa saa ja ainakin muutaman taimen tai sipulipussin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna harmittelin erilaisten oksasaksien ja sekatöörien puutetta. Esitteitä niistä kyllä löytyi, kunhan osasi kysyä. Sama toistui tänä vuonna. Monia asioita on kuitenkin hyvä vähän kokeilla näpeissään ja testata ennen ostopäätöstä. Messut olisivat siihen oiva paikka, kun eri myyjät löytyisivät saman katon alta.
      Totta, aina jotain lähtee mukaan, vaikka muuta väittäisi tai päättäisi.

      Poista
  18. Kiva oli olla mukana messuilla kuvin, kiitos tästä:)♥ Upeat kuvat! Kivoja ostoksia! Leppoisaa viikonloppua ja auringon paistetta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu on mennyt juuri siten, kuin toivoinkin eli pihalla rapsutellessa ja taivastellessa kevään edistymistä.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Aivan, kyllä siellä saa lompsansa helposti tyhjenemään.

      Poista
  20. hyvin todettu! Yleisalue veti minut hiljaiseksi, niin kaukana oltiin jo varsinaisesta puutarhailusta. Kerran olen ollut "ihan oikeilla" puutarhamessuilla, Turun Karibia-hotellissa oli paikallisia kasviliikkeitä ja vihannestuottajia. Mm. pihani näsiä on sieltä ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Marketanpuiston kevättapahtuma jatkuu, sillä minusta se on lähinnä sellaista puutarhatapahtumaa, jollaisiksi kuvittelisin ihan oikeiden puutarhamessujen olevan.

      Poista
  21. Kiitos messuraportista. Mukava kun blogeissa pääsee katsomaan, miltä siellä näyttää. Itse aion mennä vain Lahden pihapiirimessuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtuaaliset messureissut ovat aika hyviä. Nyt on ollut monessa blogissa postauksia Helsingin messuista, joten niiden avulla on saanut hyvän käsityksen, vaikka ei itse olisi paikalle päässytkään.
      Näyttää siltä, etten pääse Lahteen, joten innolla odotan postauksia sieltä.

      Poista
  22. Meikäläisen messukuvat on nyt purettu blogin puolelle, kolmeen postaukseen riitti antia. Jäin kaipaamaan perennamyyntiä! Tosin kun messut ovat näin aikaisin keväänä, jolloin maa on vielä tässä kohtaa täysin roudassa, olisi voinut olla ihmettelemistä, minne pistää perennat odottelemaan maan sulamista. Olin toivonut saavani uuden valkokukkaisen rentukan taimen, kun edellinen kupsahti, mutta nyt sitä pitää etsiä muualta. Sussi mainitsi nuo "ihan oikeat" puutarhamessut, kävin niillä silloin itsekin, vuosi oli 2014. En tiedä, miksi tuo Turun alueen puutarhajärjestöjen puuhaama Puutarhan Kevät -tapahtuma ei saanut jatkoa, oliko kävijöitä sitten liian vähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin käynyt lukemassa kaikki messupostauksesi ja ihastellut runsasta ja laadukasta kuva-antia.
      Perennamyyjät loistivat poissaolollaan. Viime vuonna sentään Tommolan tila oli paikalla, nyt ei sekään. Helsingin messut ovat sen verran myöhään, että ainakin täällä etelässä perennat saisi jo selviämään hengissä. Hyvin onnistui viime vuonna.
      Espoossa järjestetään toukokuussa yleensä Marketanpuiston kevättapahtuma, joka on lähellä ihan oikeaa puutarhamessutapahtumaa. Toivottavasti se jatkaa ja vaikka laajentaisikin.

      Poista
  23. Nythän tuntuukin siltä, että hyvä, etten päässyt messuille tänä vuonna. Viime vuonna en asettanut minkäänlaisia odotuksia, joten en pettynytkään kummemmin. Ehkä nyt olisin odottanut jotain uutta je enemmän, mutta minäkään en ymmärrä, miksi kaikki pitää tunkea samoille messuille, kuitenkaan ei ihminen jaksa liikaa katsoa yhdellä retkellä. No Lahden messuille on liput ja ne ovat lähempänä, joten siellä aion käydä - ilman odotuksia:) Kiitos kuitenkin kivoista kuvista, hyvä, kun messuilla kävijät niitä jakavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi joka vuosi messuille pääsee virtuaalimatkalle, kun niin monet postaavat omia kokemuksiaan.

      Poista
  24. Monia samoja ajatuksia heräsi minullakin messuista. Juustoa, metrilakua, grillejä ja laitureita - niitä ei jaksaisi millään. Hihittelin Weberin parvekkeen kuvauksellesi, katsoin kyseisen ideaparvekkeen myös ja olin ihan ihmeissäni siitä, miksi kyseinen rimanalitus oli edes esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weber olisi voinut panostaa parvekkeeseensa edes sinappipurkin verran. Köyhä esitys, kerrassaan.

      Poista
  25. Samoilla linjoilla näistä messuista. Tuo weberin parveke oli kyllä ehkä todellinen floppi, mitä lie olivat sillä halunneet tuoda esiin. Ehkä tehtävä on vaan edellisenä iltana lykätty jollekin? Keskusalue oli täynnä kaikenlaista, mutta ei tuo teema ollut kovin houkutteleva. Siinä on varmastikin ollut ajatuksena lähinnä nuo lapsimessut, mitkä ovat nyt tuloillaan. Eli palvelee paremmin sitä kohderyhmää kuin meitä "vanhoja puutarhamummoja". Riina sanoikin, että oli nähnyt sinua, olitiin sitten eri päivänä messuilemassa. Toivottavasti kesällä nähdään:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!